sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Juomia ennen joulua 4. Mustaherukkaglögi



Kun olin lapsi, äiti keitti aina glögin itse. Lapset saivat glögia sellaisenaan, aikuisilla saattoi olla terästystä joukossa. Minun tulee aika harvoin keitettyä glögiä; valmiit glögit ova käteviä ja ihan riittävän hyviä. Mutta onhan tämä omasta mehusta keitetty glögi ihan parasta. Minun maustevalikoima on muotoutunut vuosien aikana, ja vähän vaihtelee. Neilikasta en pidä, joten korkeintaan  pari neilikkaa pääsee mukaan. Vaniljatankoja minulla on jemmassa, sellaisia, joista on jo siemenet käytetty ja ehkä tankoakin jonkun kerran. Huuhtelen käytetyn vaniljatangon, annan kuivua, ja käytän uudelleen, makua tulee ihan riittävästi liemeen edelleen.

Mausteliemi:
6-8 dl vettä
2 kanelitankoa
8 kardemumman kokonaista siementä
1 tähtianis
½ tl pomeranssinkuorta
2 kokonaista neilikkaa (oikeasti käyttäkää enemmän)
pieni pala vaniljatankoa (sellaista josta siemenet on käytetty johonkin muuhun)
1-2 rkl sokeria (vähemmän jos oma mehu on makeaa, enemmän jos se on ilman sokeria)

Keitä maustelientä n. 15 minuuttia, jätä se jäähtymään mausteiden kanssa. Siivilöi mausteet pois ja kaada liemi kattilaan

½-1 dl mustaherukkamehua (sopivasti, riippuu mehusta)
6-8 dl maustelientä

Lämmitä melkein kiehuvaksi. Tarjoile esim. rusinoiden ja manteleiden kanssa, terästä niin halutessa mieluisella juomalla. 

Lapsetkin tykkäsivät, sanoivat että parempaa kuin luulivat. Tosin toivoivat seuraavalla kerralla ilman tähtianista.

Tänään meillä oli epäpyhäisesti siivouspäivä, siivosimme kolmestaan (mies on metsällä) vähän perusteellisimmin. Aamulla haimme joulukuusen, se on tarkoitus koristella illalla ja samalla kuunnella joululauluja sekä nauttia glögistä ja joulutortuista. Alkaa jo olla syvä joulufiilis, niin kuin kuuluukin neljäntenä adventtina. Edessä on enää kivoja joulupuuhia.

Ei kommentteja: