keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Kuiva nyhtöpossu


Tiedättekö, on päiviä että olen niin kyllästynyt ruuanlaittoon, niin kyllästynyt. Jokapäiväinen lounaiden ja päivällisten miettiminen, kauppaostosten suunnittelu ja kaikki sellainen. Lounaan valmistaminen kokousten lyhyessä välissä. Päivällisen tekeminen siinä vaiheessa kun haluaisi vaan mennä nukkumaan hiljaisuuteen. Kaikki se, minkä pitäisi olla mukavaa, onkin yhtäkkiä raskasta tai pelkästään tympeää. Siksi jokainen onnenkantamoinen, mikä helpottaa arkiruokailua, on kultaakin kalliimpi. Ihan sama vaikka syödään monta päivää samaa, ihan sama. 

Tämä kassleri on ehkä ollut sellainen onnenkantamoinen, otsikosta huolimatta. Tämä korona-aika on ollut sellaista, että mitään ei hukata, ei edes hyviä grillitulia. Yhtenä sunnuntaina grillasin hampurilaispihvejä kamadolla, ja tiesin jo etukäteen, että siitä jää hyvä hiillos yli. Niinpä olin hommannut kaksi vajaan parin kilon palaa possun kassleria ja ajattelin kypsentää ne jälkilämmöllä. Eli grillasin ensin jauhelihapihvit ja tykötarpeet kuumalla hiilloksella ja sen jälkeen lihat miedolla lämmöllä. Unohdin lihat vähän liian pitkäksi aikaa grilliin, ja niistä tulikin kypsempiä kuin mihin yleensä tähtään. Ohje on aika summittainen, aikaakin on jo kulunut, mutta suunnilleen näin sen tein:

1,6 kg porsaan kassler
Poppamiehen rubia
Poppamieden smoked apple -soosia

Hiero kuivarubi lihan pintaan, anna maustua useampi tunti huoneenlämmössä tai yön yli jääkaapissa, jolloin nestettä irtoaa lihasta enemmän. Grillaa lihaan hyvä tummahko pinta kuumassa grillissä, reilu vartti puoleltaan. Laske sen jälkeen lämpö kamadossa n. 100 asteeseen ja grillaa lihaa 68 asteeseen, siihen meni aikaa vielä reilu tunti. Sen jälkeen kääri lihan folioon, sudi samalla maustesoosia lihan pintaan. Nyhtölihan olen yleensä paistanut n. 89 asteeseen, mutta nyt liha saattoi ehkä vähän unohtua grilliin, ja otin lihat pois grillistä tasaantumaan siinä vaiheessa kun liha oli 97 astetta.

Liha sai jäähtyä, jonka jälkeen revin sen haarukalla suikaleiksi. Liha oli melko kuivaa ja ihan käsittämättömän hyvää. Ja jotta hiilet ja tila tuli käytettyä kokonaan hyödyksi, oli minulla näitä lihoja kaksi kappaletta. 

Tätä lihaa on nyt syöty salaateissa, pitaleivissä, leipien päällä, riisin kanssa ja viimeksi tein nopean kastikkeen perunamuusin kaveriksi. Koska liha on kuivahkoa, se sopii näihin kaikkiin ruokiin todella hyvin. Ja minä olen selvinnyt monesta lounaasta ja illallisesta helpolla.

Kuviahan en ole jaksanut ottaa, sentään yhden otoksen lihasta, joka oli muistaakseni menossa pitaleipien sisään.

ps. Kyllä tämä kai on jo helpottamaan päin.

Ei kommentteja: