tiistai 4. syyskuuta 2018

Tumma jänisliemi


Minä käytin muutaman hetken jänisjauhelihan tekoon. Irrotin lihat luista, jonka jälkeen tein lihoista jauhelihaa. Luista saa hienon liemen, joten ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Lisäksi luiden ympärille jää aina lihaa vaikka kuinka huolella tekisi. Otan aina myös sen lihan talteen keittämisen jälkeen, vaikka se onkin luovuttanut makunsa liemeen. Lihasta saa kuitenkin ihan hyvän nopean keiton tai kastikkeen, ja makua ruoka saa vahvasta liemestä. Paljon kasviksia lisäksi, niin liha riittää useampaankin ateriaan. Näin koko eläin tulee käytettyä ravinnoksi kuten pitääkin. 

1 jäniksen luut
1 iso sipuli
2-3 porkkanaa
1 palsternakka
2 varsisellerin vartta
lipstikan lehti tai pari

Laita luut isoon uunivuokaan. Pese ja kuori kasvikset tarvittaessa ja lisää nekin vuokaan. Paahda luita ja kasviksia 250 asteessa puolisen tuntia tai vähän yli, niin, että lihaa tummuu jo ihan kunnolla. Siirrä kaikki isoon kattilaan ja lisää vettä niin että luut peittyvät. Heitä lipstikan lehti tai pari joukkoon ja anna liemen poreilla vähintään 3-4 tuntia. Siivilöi liemi, ja pakasta joko sellaisenaan, tai keitä vielä lientä reilusti kasaan, kuten minä teen pakastimen tilaa säästääkseni.

Tämä oli aivan mahtava liemi. Jos en olisi sanonut jo niin monta kertaa että ihan paras liemi, sanoisin sen taas.

Ota myös lihat talteen luiden ympäriltä, lihaa tuli yhteensä 350 g. Minä pakastin lihat nyt kahdessa erässä, eli saan perheelle kaksi ruokaa. Käytän lisänä vahvaa lientä ja paljon kasviksia keittoon ja/tai kastikkeeseen, tällöin pienikin määrä lihaa riittää ja ruoka on maukasta ja täyttävää. 

2 kommenttia:

Tuplaespresso kirjoitti...

Aijai.. kateudesta vihreänä luen taas sun reseptejäsi. Täytyy laittaa hallikauppiaalle toivomus jäniksestä, jos sellainen sattuisi sinne kauppiaan kylmiöön eksymään. Riistaliha on vaan ihan parasta.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tämä oli kyllä ihan mieletön liemi. Toivottavasti saat hallista jänistä, tämä oli ihan parasta.