maanantai 19. syyskuuta 2016

Omenahillo uunissa


Minä olen tehnyt omenahillon uunissa jo muutaman vuoden ajan. Se on niin helppoa ja vaivatonta, ja ei tarvitse olla hellan vieressä koko aikaa. Ohje on pelkistynyt vuosi vodelta, ehkä ensi vuonna ohjeeseen kuuluu pelkkää omenaa aivan kuten serkkuni tekemässä hillossa. Sain tänä vuonna tädiltäni huiman määrän omenoita, yhteensä neljä ämpärillistä joista kaksi täynnä Antonovkaa, tuota kaikkein parasta hillo-omenaa. Minulla oli pieni sadonkorjuloma, perjantai meni perunannostossa, tämä päivä omenoiden kanssa (ja eilinen yö vadelmien kanssa).

Teen hillon isossa uunivuuassa. Mittasin nyt määrät, yleensä vaan pilkon vuuan täyteen omenaa ja ripottelen vähän sokeria päälle. Aika uunissa on viittellinen ja se riippuu myös omenalajikkeesta. Antonovka on siitä kiitollinen hillo-omena, että se menee kypsyessään itsestään hienoksi hilloksi, ja kuoretkin sulavat sinne joukkoon. Jos haluaa oikein hienoa hilloa, omenat voi kuoria, tai helpomman kautta ajaa valmiin hillon sosemyllyn läpi.

3 kg omenaa lohkottuna (4,5 kg omenia)
300 g hillosokeria

Huuhtele omenat tarvittaessa. Viipaloi omenat lohkoiksi isoon vuokaan. Niitä ei tarvitse kuoria jos ei halua. Ripottele hillosokeria päälle. Peitä vuoka foliolla ja anna hillon hautua uunissa 150 asteessa n. 2 tuntia. Poista folio, ja jatka paistamista tarvittaessa, tätä isoa määrää haudutin uunissa kolme tuntia. Sekoita hilloa pari kertaa välissä.

Purkita kuuma hillo steriloituihin purkkeihin tai anna hillon jäähtyä ja pakasta se. Hillon voi soseuttaa vielä hienommaksi sosemyllyssä. Huomaa että jääkaapissa tämä ei säily kovin pitkään sillä sokeria on niin vähän. Minä pakastan tämän hillon aina pienissä rasioissa joista hillon saa käytettyä nopeasti.

11 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minunkin pitää varmaan alkaa omenahillohommiin, nyt nuo suuret omenat alkavat olla kypsiä puussamme :) Ja uunissa se tosiaan onnistuu helposti. Samoin muuten myös haudutuspadassa, siinä tein edellisellä kerralla.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä olen tänään säilönyt kaksi ämpärillistä omenia, kumman pieneen ne menevät. Vielä on yksi ämpärillinen Antonovkaa ja toinen ämpärillinen muita omenoita. Ja tietysti syömäomenia niin, ettei tarvitse kaupasta hedelmiä ostaa. Pitääkin laittaa tuo haudutuspata muistiin.

luimupupu kirjoitti...

Onko sulla Assistentissa lihamylly ja soseosa. Sillä saa hillon tehtyä tosi kätevästi.

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo on, mutta pidän siitä vanhanaikaisesta sosemyllystä niin paljon, että käytän aina sitä. Nyt meni soseuttamiseen pari minuuttia, vaikka hilloa oli noinkin paljon. Mutta pitää laittaa tuokin korvan taakse, jos tekee joskus muistakin omenoista hilloa.

Nanna kirjoitti...

Joo. Veivi on ihana. Ja halpa!

mbkarhu1 kirjoitti...

Ehdotan heti huomenna (siis tänään) perheen vastaavalle omenaprosessoijalle, että hän voisi lukaista tämän postauksen!

luimupupu kirjoitti...

Se Assistemtin lisäosa on isojen määrien kanssa tosi kätevä koska ompuista ei tarvitse poistaa mitään, kunhan halkaisee tai leikkaa neljään osaan.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä en ole koskaan käsittänyt miten sellainen vanhanaikainen sosemylly toimii, en vaan ymmärrä :D En ymmärrä miten en ymmärrä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Nanna, samaa mieltä (poistin triplasta tuplan, toivottavasti ok).

mbkarhu1, hyviä lukuhetkiä perheen vastaavalle :) Ja hillomakuja kaikille!

luimupupu, niinhän se on. Tosin näin tehdenkään ei mene pilkkomiseen paljoa aikaa, omenat muutamaan osaan ilman siemenkotaa, siinä kaikki. ehkä hukkaan tosin menee vähän enemmän. Tulen kyllä kokeilemaan tuollakin tapaa.

Sari, minä yritän käsittää että mitä asiaa et siitä ymmärrä ;) Sitä kuinka se kootaan, vai sitä miten sitä veivataan vai mitä? Vai jotain muuta? Tai puhutaankohan me edes samasta asiasta :D

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minulla on ollut sellainen veivattava sosemylly joskus ja muistan, että käytin sellaista koulun kotitaloustunnilla. Sitten en vaan osannutkaan käyttää sitä, kun ostin oman ja kokeilin sitä. En varmaan tainnut sitten osata koota sitä oikein. :) Minusta siinä ei tainnut olla edes mitään varsinaista kokoamista, mutta en saanut mitään soseeksi. Olen jonnekin kierrättänyt laitteen aikoja sitten.

sauvajyvänen kirjoitti...

Ohhoh, minusta tuo on yksi toimivimmista laitteista. Pitää vaan muistaa laittaa raastinkiekko oikein päin laitteeseen, ja sen jälkeen kaikki sujuu helposti. Laite jota ilman lanttulaatikosta ei tule riittävän sileää. Yksi viimeisimmistä keittiötavaroista josta voisin luopua :)