torstai 2. kesäkuuta 2016

Nyhtökaurasalaatti lounaaksi


Minä olin yksi niistä ennätysmonista (Kauppahalli24:n asiakkaista) jotka tilasivat tälle viikolle Anton&Antonin ruokakassin, jossa yhtenä ateriana oli nyhtökaura-hodarit nuudelisalaatin kanssa. Muina päivinä oli kanasalaatti, jonka esikoinen valmisti eilen kun minä olin illan pois, sekä kalakeitto, joka syötiin tänään ennen kuin lähdin lasten kanssa kevätretkelle (vesisateessa) puistoon. Ai niin, ainakin Kauppahalli24:n asiakkaana toivoisin, että lista olisi nähtävissä siihen saakka kun tilaus tulee, helpottaa muuta ruokatilausta huomattavasti, koska ruokakassi on tilattu jo viikkoa aikaisemmin eikä enää muista mitä siinä on.

Nyhtökaura alkaa varmaan olla tuttua lähes kaikille, se on se suomalainen keksintö, jossa kaurasta ja härkäpavusta on saatu "lihamainen" valmiste ja makukin ainakin maustettuna todella hyvä. Minusta se oli hyvää ihan sellaisenaan, mutta minä pidänkin kaurasta). Suomalaisten naisten keksintö, jonka avulla saadaan Suomi taas nousuun. Tuote jossa on kaikki tarvittavat aminohapot (ne joista proteiinit koostuvat) ja niitä protskuja on paljon sataa grammaa kohden. Ylisanoja on paljon, ja näin ensikokeilun perusteella kaikki on ansaittua, todellakin. 

Huonoa on ollut oikeastaan vain se, että tuotetta on vaikea löytää. Niissä kaupoissa missä asioin, myydään aina eioota, enkä käy kaupassa lauantaiaamuna klo 7. Eikä kukaan ole täsmämarkkinoinutkaan nyhtökauraa minulle, toisin kuin työkaverilleni. Hän oli ostoksilla lähikaupassaan, ostoskorissa IPAa, tofua ja luomumaitoa. Kassa mittaili ostoskorin lisäksi asiakkaan päästä varpaisiin ja kysyi, että kiinnostaisiko myös nyhtökaura. Ja niin työkaveri sai sen kaupan viimeisen rasian suoraan tiskiltä. Jepjep, onneksi minä olin nopea oman ruokakassin kanssa ja pääsin kokeilemaan, muuten olisi edelleen nyhtökaurat saamatta.

Tein hodarit ohjeen mukaan, ja hyvää oli. Tulinen kastike ja marinoidut sipulit toivat hyvää lisämakua. Tein myös nuudelisalaatin, josta jäi hyvä annos lounaaksi. Nyhtökauraakaan ei mennyt koko rasiaa, joten kokosin hyvän työlounaan:

nyhtökauraa, maustamatonta tällä kertaa
marinoitua punasipulia (punasipulia, valkoviinietikkaa, suolaa ja sokeria)
nuudelisalaattia (keitettyä riisinuudelia, uuden sadon kaalia, porkkanaa, cashewpähkinöitä, korianteria ja kastikkeena soijakastiketta, sokeria ja inkivääriä)

Kokoa kaikki Tupperware-kulhoon ja nauti kiireisen työpäivän jossain välissä.

2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä en ole vieläkään muistanut kaupassa katsoa, olisiko nyhtökauraa tarjolla!

sauvajyvänen kirjoitti...

Meillä tulee lähi-Prismaan aina lauantaiaamuna klo 7, ja ne menevät hetkessä kaikki. En aio edelleenkään asioida kaupassa siihen aikaan, eli odottelen parempaa tarjontaa yhä.