sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hävikkiviikon 7.-13.9. 2015 ajatuksia

Avaa asetukset napsauttamalla
Kuluttajaliiton järjestämä hävikkiviikko on taas täällä. Viikkoon mahtuu monenlaista tapahtumaa, toimintaa ja kampanjaa. Mukana on myös monia blogeja, jotka osallistuvat jokainen omalla tavallaan viikkoon.

Minä jo mietin että kehtaanko kirjoittaa mitään, sillä en pääse mitenkään kamalasti hehkuttamaan hävikin torjunnallani. Olen kyllä uhonnut aiemmin että pääsisin siihen, että hävikkiä ei synny tässä taloudessa ollenkaan, mutta siitä ollaan edelleen kaukana. Leipää homehtuu edelleen silloin tällöin (menekki riippuu kuulemma siitä kuinka hyvää ruokaa muuten teen), juuri siivosin kuivakaapit ja sain heittää pahasti vanhentuneita hiutaleita, jauhoja ja pähkinöitä pois. Pakastimen sulatuksen yhteydessä kompostiin meni pilalle kuivaneita ruoka-annoksia ja jääkaapistakin poistin juuri pari homeista tuorejuustopurkkia. 

Toisaalta, olen kyllä taitava taikomaan ylijääneestä ruuasta uusia ruokia ja ihania herkkuja. Se onnistuu myös kaikesta mahdollisesta, mikä ei ole onnistunut alkuperäisessä muodossaan. Mieleen tulee esim se, kun käytin hyytymättömän creme bruleen köyhiin ritareihin, tai keitin aivan mahtavaa kirsikkahyytelöä mehunkeitostä jääneestä mäskistä, puhumattakaan siitä, kuinka käytän mm. kaikki lihat ja luut tarkkaan. Käytän myös surutta parasta-ennen-päivämääriltään vanhentuneita tuotteita, eli osaan luottaa aisteihini ja kokemukseen. Eli omaksi lohduksi on todettava etten ole ihan toivoton, kai.

Mutta silti, parannettavaa on paljon edelleenkin. Tiedostan isoimmat hävikin syntymiseen johtavat ongelmat tässä perheessä, ja yritän edelleen vaikuttaa niihin siinä missä pystyn. Minusta, selitän ainakin niin, kaikki johtuu tästä kiireisestä arjesta: pitkät työpäivät ja liian vähän aikaa. Mutta yritetään taas, yritetään nyt oikein kunnolla. Tärkeimmät asiat olen listannut tuohon alle, tämä lista on siis kirjoitettu minulle itselleni:

1) Pidä kuivakaapit niin hyvässä järjestyksessä, ettei sinne pääse hautautumaan mitään.
2) Pidä jääkaappi niin hyvässä järjestyksessä ettei sinne pääse hautautumaan mitään.
3) Merkitse kaikki pakastettavat annokset kunnolla (usko jo, et muista kumminkaan), pidä pakastin niin hyvin järjestyksessä että löydät mitä etsit.
4) Osta/leivo leipää edelleenkin vähemmän. Pakasta heti jos näyttää ettei kulu.
5) Älä osta vanhenevia/vähän kuluvia tarvikkeita varastoon. Jos tarvitset yhden kermaviilin, osta yksi kermaviili.
6) Aina ei tarvitse miellyttää, eli kokkaa jämistä/pian vanhenevista tuotteista, vaikka tiedät ettei se olisi perheen lempiruokaa.
7) Kaikkea ei tarvitse kokeilla. Kokkaan koko ajan yksinkertaisempaa ruokaa, joten kaikki eksoottiset purkit, tahnat, mausteseokset ja sen sellaiset jäävät helposti vanhenemaan kaappiin.

Jos näillä ohjeilla yrittäisi ensi vuoden, katsotaan mihin pääsen, vai pääsenkö mihinkään. 

7 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Pätevä lista, voisi suoraan kopsata itsellekin käyttöön!

Koti Harmi kirjoitti...

Tuo listasi on täyttä totta! Omaan listaani voisin vielä lisätä asian, joka taloudessamme vähentää hävikkiä valtavasti: Suunnittele ruokia etukäteen ja osta aineksia niitä varten (eikä niin, että osta sitä sun tätä kiinnostavaa ja ala sitten kasata niistä ateriapalapeli).

onnentongintaa.net kirjoitti...

Hyviä ohjeita! Leipien homehtuminen on niin ärsyttävää, että jätän leipäpussit aina auki. Päällimmäinen pala saattaa näin kuivahtaa, mutta onneksi eivät ole leuat tuohesta.

Kuinka iäkkäitä sinulla olivat ”pahasti vanhentuneet” hiutaleet, jauhot ja pähkinät? Tässä siihen liittyen oma vinkkini: Kirjoita luettelo kuiva-ainekaapin sisällöstä parasta ennen -päivineen. Sen kun jaksaa pitää ajan tasalla, niin ei tule kaapista hautausmaata.

Neiti Nimetön kirjoitti...

Tosi hyvä lista!
Otan kaikki nuo kohdat omaksi ohjenuorakseni, mutta lisään vielä itselleni:
- suunnittele ruokailut ainakin muutamaksi seuraavaksi päiväksi
- pidä aina, aina, aina pakastearkun päällys puhtaana. Jos siinä on romua, en taatusti saa mitään pakastettua ja roskiinhan ne menee.

sauvajyvänen kirjoitti...

Campas, ole hyvä vaan :)

Koti Harmi, minä olen huomannut, ettei kauhean pitkälle menevä suunnitelmallisuus sovi meille suunnilleen puolen vuoden ajan vuodesta. Reilu puoli vuotta mennään niin sadon mukaan, ja sitä ei voi oikein suunnitella, eli teen ruokaa lähinnä sen mukaan mitä satoa on saatavilla. Mutta toki toinen vajaa puoli vuotta suunnittelu kannattaa meilläkin.

onnentongintaa, pahasti vanhentuneet hiutaleet ja pähkinät olivat sellaisia, jotka haisivat eltaantuneilta, yleensä vuosi pari päiväyksen jälkeen. Ja vanhastaan tiedän, ettei sellaisten käyttö kannata, sillä eltaantunut maku puskee läpi ruuassa/leipomuksessa, eli jos siihen sekoittaisi vielä muita aineita, hävikkiä tulisi vielä enemmän. Hyvä vinkki, mutta en taida olla ihan niin järjestelmällinen, vaikka exell-taulukoista tykkäänkin ;)

Täytyy muuten todeta, että yhtään Vääksyn Myllyn jauhoja ei mennyt hävikkiin, siitä huolimatta että jossain oli päiväys mennyt ohi! Kun jauhot jauhetaan sitä mukaa kuin niitä menee, niin tuoreus on ihan toista luokkaa kuin isoilla merkeillä.

Neiti Nimetön, tuo on niin totta mitä sanoit arkkupakastimen päällisestä. Meillä on korkea pakastin jatkuvassa käytössä, ja pienessä arkussa on lähinnä lihoja ja marjoja, joita sitten siirrään kaappiin kun sinne mahtuu. Mutta jatkuvassa käytössä tuo on ihan totta (en myönnä että meillä olisi lehti- ja kirjapinoja pakastimen päällä).

Merja kirjoitti...

Arjessa lähtee lapasesta tuo kaappien sisällön hallinta. Ja sitten harmittaa kun löytää yhtä ja toista. Olen kovasti hävikin vastustamisen kannalla, mutta mua hämm entää tässä hävikkikeskustelussa mustavalkoisuus. Joko syödään tai laitetaan roskiin. Mun mielstä kompostointi lasketaan hävikin hoitamiseen!

sauvajyvänen kirjoitti...

Merja, olen samaa mieltä, minusta tätä vuotta on leimannut ainakin jonkin asteinen syyllistäminen. Tärkeä asia, ja kaikki neuvot ovat tarpeen, mutta kaikki hävinkin torjunta ei kuitenkaan hoidu pelkästään kampanjoimalla. Siihen tarvitsisi niin paljon muutakin, kuten vaikka sen, ettei työ vie kaikkea aikaa tai ettei tule muuta yllättäviä arkea horjuttavia juttuja. Ja vaikka kuinka esim. naatit olisi hyvä käyttää koska ovat syömäkelpoista tavaraa, niin kuka meillä söisi ämpärillisen naatteja, joka tulee siitä porkkanamäärästä mitä syödään kerralla porkkanoita.