torstai 6. elokuuta 2015

Kyyhkylihapullat


Uusi kyyhkykausi alkaa maanantaina, ja minulla on vielä edellisvuotisia kyyhkyjä pakastimessa. Otin aamulla 8 kyyhkyä sulamaan, kaikki olivat sellaisia nahattomia, nyljettyjä lintuja. Minua hihitytti, kun toisessa pussissa luki "seulaset", eli siinä oli sellaisia lintuja joissa rintafileet olivat saaneet vähän enemmän osumia. Työpäivän jälkeen jauhoin sitten lihan, paistoin lihapullat, tarjosin ne hyvän maalaisleivän ja monenmoisten kasvisten kanssa. Aavistuksen voittajafiilis...

Minä ostin silloin Ankarsrum Assistentiin myös lihamyllyn, se oli yksi syy miksi päädyin juuri tähän koneeseen, olin kuullut kehuja lihamyllystä. Minulla ei ole ollut lihamyllyä koskaan, lapsena kyllä muistan kuinka äiti teki veivattavalla lihamyllyllä jauhelihaa hirvestä, ja ehkä joskus jotain muutakin, en ole varma. Mies ehdotti nyt että tekisin näistä ylivuotisista linnuista kyyhkypullia, ja sehän oli loistava idea. Irroitin fileet rangoista, jauhoin ne myllyllä, perään vähän hyvää pekonia ja viimeksi myllyn putsaus vaalealla kuivalla leivällä (muistan että äiti teki aina niin).  Ja lopputuloksena valmis jauhelihamassa, johon lisäsin mausteita ja munaa. Arvaan kyllä että tälle myllylle keksin kaikenlaista käyttöä, niin hyvin tämä ensimmäinen ruoka onnistui. Kyyhkymakkaraa, anyone?

Minulla oli siis reilusti tuota lihaa, enemmänkin kuin ajattelin. Tein kuitenkin koko määrästä lihapullataikinan, mutta paistoin siitä ensin neljä pihviä myöhempää käyttöä varten ja loput pyörittelin pulliksi jotka syötiin heti. 

750 g kyyhkyjauhelihaa
50 g hyvää pekonia (esim. Pajuniemi) (olisi voinut olla enemmänkin)
muutama pala kuivaa maalaisleipää

1-2 tl suolaa (oli omaa yrttisuolaa)
mustapippuria myllystä, aavistus valkopippuria
n. 10-15 katajanmarjaa morttelin kautta
rosmariinia pienehkö oksa
2 munaa
(1 rkl korppujauhoa tai psylliumia niin halutessa)

voita paistamiseen

Irrota kyyhkyn rintafileet, ota rangat talteen liemeä varten, tein nyt tumman kyyhkyliemen. Jauha fileet ja pekoni lihamyllyssä. Laita myllyyn lopuksi vaaleaa leipää, se käy korppujauhosta ja putsaa myllyn niin, ettei lihaa mene hukkaan. Lisää kulhoon mausteet, pilko rosmariini pieneksi ja lisää munat. Sekoita taikina tasaiseksi. Jos et ole käyttänyt paljoa leipää, voit lisätä vielä vähän korppujauhoa tai psylliumia sitomaan taikinaa. Muotoile taikinasta pihvejä tai lihapullia ja paista ne pannulla voissa juuri kypsiksi.

Kaikki jotka ovat kyyhkyä syöneet, voivat varmasti kuvitella kuinka hyviä nämä kyyhkypullat olivat. Tulee tehtyä toistekin, aivan varmasti. Ja ohjetta voi vapaasti jatkojalostaa, suosittelen kaikille riistakokkaajille kokeilemaan.


12 kommenttia:

Onneli Winter kirjoitti...

Varmasti hyviä... kyyhkystä en olekaan koskaan maistanut :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Mä tuun teille syömään!

Ulla kirjoitti...

Nam! Myös kyyhkymakkara kuulostaa ihan törkeän hyvältä!

luimupupu kirjoitti...

Tuo lihamylly on kyllä hyvä vaikka peseminen onkin pieni projekti. Mäkin voisin ottaa muutaman pulleron lounaaksi!
Psstt... Hyväksyn assistentin värin täysin :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Onneli, toivottavasti pääset maistamaan.

Tuplis, hih, meni jo ;)

Ulla, jep, en ole ikinä tehnyt makkaraa, mutta ehkä tänä syksynä pitää kokeilla.

luimupupu, joo, olihan siinä pesemisessä vähän hommaa. Ensin meinasin harmitella että tulikin lihaa niin paljon, mutta viimeistään pesuvaiheessa tajusin, että ihan pientä määrää ei kannatakaan jauhaa. Ja joo, myös sinulla on hienon värinen kone ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ei liity nyt reseptiin mitenkään, mutta. Blogisi on ihana. Minulle tulee aina kauhean hyvä mieli, kun luen tätä. Ja on tosi kivaa, että tällä ideologialla, keskinkertaisuuden ylityksellä, voi nousta tosi suosituksi ruokablogiksi. Sitä on jotenkin aika täynnä tätä blogimaailman listojen kyttäämistä, stailattua elämää ja vastaavaa. Saan blogistasi voimaa, koska ruuhkavuodet ovat meneillään täälläkin.Usein, kun huomaan kiristeleväni liikaa, tulen kurkkimaan tänne. Tulee kivan rento ja hyvä olo. Kiitos!

Savusuolaa, Janica

Jael kirjoitti...

Eivät varmaan ole samoja kyyhkyjä (puluja) joita hätistelen koko ajan pois pyykinkuivaustasanteeltani;D

sauvajyvänen kirjoitti...

Voi kiitos Janica!!! Tiedätkö, tuo on kauneimmin sanottu mitä olen koko bloggaushistoriani aikana kuullut! Minulle tuli niin hyvä mieli sanoistasi, ettet varmaan osaa kuvitellakaan. Ja hyvä jos sinne välittyy kivan rento fiilis, kun kyllä täälläkin kiristelen aika usein ;)


Jael, eivät ehkä, kuten ei niitäkään jotka söivät minun tänä vuonna kylvämäni herneet, pavut ja härkäpavut.

Unknown kirjoitti...

Ankarsrum on jo melkein meidänkin talossa :-) Pitäisi enää istahtaa tietokoneen ääreen tunniksi (tai pariksi) ja tekisi tilauksen. Rauhassa ja ajan kanssa. Mutta kyllä se pian tulee tehtyä...sitä odotellessa...

Hyvännnäköistä jauhelihaa ja pallerot herkullisen näköisiä, silmät syövät niitä !

sauvajyvänen kirjoitti...

Hyvän koneen olet päättänyt hankkia. Minä olen ollut todella tyytyväinen koneeseen, ja lihamyllyn käyttämisen jälkeen vieläkin enemmän, jos vaan mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Eli kannatti olla kerrankin epäsuomalainen ja kehua ääneen :)Kiva, jos tulit hyvälle mielelle. Tykkään kovasti tyylistäsi, koska et yritä selvästikään olla yhtään mitään. En vain kauheasti jaksa lukea sellaisia blogeja, joissa ihmiset tuijottelevat eteerisinä teemuki kädessään erkkerin ääressä. Sinun blogiasi lukiessa tulee sellainen olo, että pääsee oikeasti kurkistelemaan keittiöönne, maistaa kaikki maut ja haistaa tuoksut.

-Savusuolaa, Janica

sauvajyvänen kirjoitti...

Hih, kyllä kannatti ;D Ja kiva jos tuntuu siltä, että pääsee oikeasti meidän keittiöön, stailattua ei tosiaan ole mikään, ei löydy revittyjä leivinpapereita eikä yksittäisiä lautoja (tosin myönnän että rajaan sotkuja pois kuvista), ellei sitten lasketa stailaukseksi sitä, että esim. tänään minulla sattui olemaan jouluinen keittiöpyyhe mehujen ja hillojen alla. Kun muut odottavat silittämistä, niin tuo meni hyvin ;)