keskiviikko 5. elokuuta 2015

Omenapuun leikkaus kesällä


Meillä on mökillä kaksi hillittykasvuista omenapuuta, jotka ovat muistaakseni 5-6 v vanhoja. Ja se kolmas samaan aikaan istutettu kuoli heti ensimmäisenä talvena (punakaneli jota luulin Antonokvaksi). Näitä kahta puuta ei ole leikattu juurikaan/ollenkaan, ja sen huomaa. Olen aina ajatellut että hedelmäpuut leikataan kevättalvella, ja olinkin päättänyt että ensi vuonna tulen mökille ihan pelkästään omenapuiden takia sopivaan aikaan.

Olen tutkiskellut viime aikoina huolellisesti kirjallisuutta, ja minulla on selkeä kuva kuinka leikata puut. Ja tiedostanut sen, että liikaa en voi leikata kerralla, ettei puu vallan intoudu tekemään vesiversoja. Nyt luin onneksi englantilaisesta Kitchen Garden -lehdestä omenapuiden kesäleikkauksesta, ja aloin etsiä siitä tietoa. 

Kesällä leikatessa ideana on se, että syksyn tullen kaikki lehdissä oleva ravinto ei menekään juuriin (koska oksia on leikattu täydessä lehdessä pois), ja puu kokee niukkojen aikojen koittaneen ja tekee seuraavana kesänä enemmän hedelmiä siementen leviämisen toiveissa. Tämä myös hillitsee vesiversojen muodostumista, niille ei riitä energiaa. Luin myös kotimaisilta sivustoilta, että kesäleikkausta suositellaan Suomessa lähinnä eteläiseen osaan maata ja että paras aika leikata on heinä-elokuun vaihteessa, sitten kun oksiin on muodostunut jo päätysilmut.

Minä leikkasin omenapuista seuraavanlaisia oksia nyt:
-vesiversot
-puun keskelle kasvavat oksat
-päällekkäin kasvavista oksista toisen
-ylöspäin kasvavat oksat

Kaikkia poistettavia oksia en nyt leikannut: jos niissä oli omenoita, jätin oksat odottamaan kevättalven leikkuuta. En myöskään lyhentänyt oksia tai poistanut kilpalatvaa. Leikkasin mielestäni niin paljon kuin uskalsin, keväällä leikkaan lisää. Ja jatkossa huolehdin paremmin puista. Palaan kertomaan jonkun vuoden päästä että mitä puille kuuluu, vielä en siis tiedä että mitä puut tykkäävät tästä kesäleikkauksesta.

Tänä vuonna istutimme kaksi omenapuuta, tavallisen Antonovkan ja punakanelin. Toinen oli oikein hienon muotoinen, toiseen laitoin muutaman pyykkipojan taivuttamaan oksakulmaa isommaksi. Näiden kanssa pitää olla alusta saakka tarkka, että saamme hienot isot omenapuut.



Lähteet:
Kitchen Garden July/2015
Suomen puutarhakauppiaat ry
Gardenia
Joku muu vielä mitä en enää löytänyt

Tälläinen kasa lähti kahdesta puusta

Ei kommentteja: