keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Esikasvatus ei ole minun juttu



Juuei todellakaan. Onnistun kyllä joka vuosi chilien ja tomaattien esikasvatuksessa niin että saan niistä riittävän suuret kasvit tuottamaan hyvän sadon, etenkin chileistä tulee aina enemmän kuin mitä vuoden mittaan tulee käytettyä. Mutta se kaikki muu... 

Onneksi on puutarhamyymälät tai vaikka Hakaniemen tori, josta saa loistavia taimia. Yläkuvassa on kurkut, keskellä nuo pari pientä jotka sain tänä vuonna säilymään hengissä, ympärillä kurkut jotka ostin Hakaniemen torilta. Ja täytyy myöntää, että suunnilleen kymmenisen pientä taimea tapoin viemällä ulos liian aikaisin. Näin ollen kokeilen tänä vuonna myös sitä, että ehtiikö saada kurkkua jos kylvää siemenet kesäkuussa suoraan maahan.

No entäs tuo maissi, se vasta surulliselta näyttää, tai siis nuo  minun esi"kasvattamat", joita näkyy vasemman kuvan alalaidassa. Nuo selvästi tunnistettavat kasvit puolestaan ovat taas Hakaniemen torilta. 

Tällä hetkellä olen kylvänyt ja istuttanut koko aarin niin täyteen, ettei ruusukaalille (ostotaimet, jep) meinannut löytyä tilaa. Härkäpavut olivat itäneet vähän epätasaisesti, joten siirtämällä kaksi härkäpapua (alakuvan oikea laita sitä härkäpapua) eri paikkaan, sain naftin tilan kuudelle ruusukaalille. Yritän unohtaa sen, että syy miksi härkäpavut ovat tuossa penkissä on se, että juuri tuo alue tarvitsee isosti maanparannusta. Ajattelin lannoittaa paikallisesti tuota aluetta missä kaalit ovat, mutta mitenkään kovin optimistinen en ole. Katsotaan saanko tänä(kään) vuonna ruusukaalia omasta maasta.

Mutta onneksi esikasvatus on vain pieni osa viljelyäni. Palstalta saa tällä hetkellä salaattia, parsasalaattia (suosittelen, ihan loistavan makuinen salaatti), pinaattia, retiisiä, tilliä ja jopa sipuleita! En ole varma, mutta en muista että jo viikko ennen juhannusta olisi koskaan ollut näin paljon satoa saatavilla.



8 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Liikuttavia nuo minikurkuntaimet noiden ostotaimien keskellä ;) Kuin kurkkuperhe, isä, äiti ja kaksi lasta :D
ps.paketti lähtee tunnin päästä matkaan!

Paula kirjoitti...

Välillä (siis joka kevät) tuntuu, ettei se esikasvatus ole minunkaan juttuni! Niistä tomaateistakin tuli ihan surkeita, joskin pitkiä, ruipeloita ruppanoita. Antoivat jo tosin ensimmäiset maistiaisensa! Käynti puutarhamyymälässä saa aina päättämään, ettei ikinä enää. Kesäkurpitsan taimet olivat sielläihan valtavia, samoin kaalien taimet. Omani niistäkin hinteliä ja pikkuruisia. Jotenkin se päätös kuitenkin aina siemenluetteloiden saapuessa murentuu. Ja kyllähän se lajikevalinta on mukava itse ja huolella tehdä. Paitsi, että kesäkurpitsani eivät näkököjään ole yhtään sitä, mitä siemenpussi lupasi :/

Ulla kirjoitti...

Vau, miten mahtava sato teillä jo on! Meillä ollaan vasta yrtti - madosyömä retiisi -linjalla, kun toukokuun temppuileva sää lannisti melkein kaikki suorakylvöt. Salaattikin alkoi vasta viime viikolla itää (jep, parsasalaatti. Todella hyvä!)
Mä sain esikasvatukset hyvälle alulle, mutta jostain syystä iso osa kurpitsoista kieltäytyi lähtemästä kasvuun loppusijoituspaikassaan :-/

sauvajyvänen kirjoitti...

Liikuttava on hyvä sana kuvaamaan noita pikkukurkkuja. Ja kiitos! :)

Paula, minulla ei ole edes nuppuja tomaateissa vielä tässä vaiheessa, mutta olen kuitenkin optimisti loppukesän suhteen.

Ulla, jotain iloa sentään siitä, että asuu pääkaupunkiseudulla: pitkä kasvukausi.

Merja kirjoitti...

Mahtavaa satoa!

Kehtaako tuota kertoakaan, että meikän kesäkurpitsan taimet on vielä ruukussa, eikä lähelläkään kasvimaata. Sitä se remontti teettää..

anne/ 52 weeks of deliciousness kirjoitti...

Viime vuonna onnistuin esikasvatuksessa monella tapaa paremmin kuin tänä vuonna. Heittelin toukokuun lopulla sitten siemeniä kasvimalle ja toivoin parasta - ja johan alkoi tapahtua! onneksi myös ilman esikasvatusta voi saada satoa :)

Sain kyllä kurkun esikasvatettua ihan mukavasti, se olikin lähes ainoa laatuaan.

Huikeaa satoa teillä kerätään jo, meillä odotellaan vielä malttamattomasti ensimmäisiä eriä :)

viv kirjoitti...

Komeita härkäpapuja! Mulla ne on vasta pieniä nysiä perunarivin laidoilla, saa nähdä miten onnistuvat. Ekaa kertaa kokeilen härkäpapua.

Mä olen tykännyt esikasvatuksesta, se on vaan niin kivaa aloittaa viljely jo kevättalvella. :) Kunnianhimoisesti ajattelin kasvattaa samettikukat siemenestä asti ihan itse tällä kertaa. Kyllä niistä taimet tuli mutta jokseenkin kitukasvuisia ovat. :/

Kurkkuja ostin taimina pari kappaletta ja testin vuoksi laitoin pari siementä maahan. Nyt ne siemenistä kasvatetut on yhtä isoja kuin taimena ostetut! :O Oli kyllä aika pieniä taimia, ehkä se selittää osin.

Laitoin maahan myös itäneen bataatin, kyllä se kasvamaan on lähtenyt. Nyt viikonloppuna pääsee katsomaan onko se edelleen hengissä.

Meillä saadaan satoa tällä hetkellä salaatista ja retiiseistä. Sipuleita tähän aikaan? Vau! :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Merja, joskus vaan välisinkin tulee välivuosia....

anne, minullakin oli viime vuosi parempi kuin tämä vuosi.

viv, sipulit on ihan pieniä kevätsipuleita vielä, mutta ei enää tarvitse kaupasta/torilta niitä ostaa. Härkäpavut ovat tosiaan komeita nyt, toivotaan hyvää satoa niistä.