Etäpäiväkirja 14 - rintakorut

Kun etätöitä on takana 29 viikkoa ja tietää edessä olevan parhaassakin tapauksessa ainakin saman verran, on sitä pakko miettiä monenlaisia asioita, kuten vaikka etätyöpisteen viihtyvyyttä sen normaalin ergonomian lisäksi. 

Kuten jo aiemmin olen todennut, että on aika järkyttävää huomata kuinka väsyneeltä sitä näyttää kokouksissa. Ihoni on aikoinani herkistynyt vaikka mille, joten en käytä ehostusta tai mitään muutakaan kosmetiikkaa. Sormukset ja kellon riisuin samana päivänä kun etätyömääräys tuli maaliskuussa (minut tuntevat tietävät miten iso asia se kello on!) enkä ole niitä ottanut takaisin käyttöön vieläkään, koska käsienpesutiheys on tätä uutta normaalia. Käytän muutenkin koruja hyvin vähän herkistymisen vuoksi, kaulakorutkin lähinnä pitkissä ketjuissa niin, etteivät ole juurikaan ihoa vasten.

Pikkuhiljaa alkoi tuntua, että kyllä tällä pelkistämiselläkin on joku raja, se taisi tulla tässä syksyn kuluessa vastaan. Ja keksin rintakorut! Ne näkyvät juuri sopivasti etäkokouksissa, ja piristävät, jos eivät muita, niin itseä ainakin.

Kaivoin vanhat perintörintakoruni, ja tilasin vielä pari uutta netin kautta. Nyt minulla on arkisia rintakoruja (tuossa yläkuvassa neljä), joita voin käyttää fiiliksen (ja vaatteen mukaan). Tuo siili on äidiltä peritty, se on hyvä voimakoru hankaliin päiviin; ja muihinkin, ei siis tarvitse tehdä johtopääköksiä jos sen näkee minulla 🦔

Tämän lisäksi olen varautunut vielä juhlavampiin tilauksiin omalla väitöslahjaksi saamallani Stanger on Io -korulla. Ja ehkä vielä tulee niinkin juhlava etäpäivä, että käytän mamman, eli äidin isoäidin hienoa rintakorua. Se on kulkenut suvussa vanhimman tyttären linjassa, tällä hetkellä se on minulla, ja aikanaan jatkaa matkaa esikoiselle. Mitokondrio-fanina olen onnellinen pitkin maternaalista linjaa kulkevasta korusta.

Tässä sitä ollaan, etäkokousten taustalla suomalaiskansallinen ryijy, rintarossi leningissä ja sukankudin käsissä. Alkaa olla melkoinen saavutus jopa tällaiselle syntymävanhalle.

Liemi hirvenluista

 

Yhtenä viikonloppuna keitin lientä hirvenluista. Minulla oli käytössä pari isoa muovikassillista luita, jotka isä toi hirvien paloittelusta. Keitin niistä kaksi kymmenen litran kattilallista lientä. Ensimäiseen laitoin selkärangan (kuva), jonka olin paahtanut nuotiossa kunnon liekeissä. Keräsin lopuksi myös lihat keittoa varten talteen. Toinen satsi oli luisempaa, mutta paahdoin luut samalla tavalla kunnon liekeissä ja lopputuloksena oli toinen aivan upea liemi. Näissä liemissä luut (ja liha) olivat pääosassa, en käyttänyt mitään yrttejä enkä mausteita, ja kasviksiakin hyvin niukasti suhteessa luihin. Tästä huolimatta ihan parhaat liemet mitä olen tehnyt, epäilen salaisuuden olevan luiden lisäksi noisssa marraskuisissa nuotioissa.

hirven selkärankaa ja/tai muita luita

3 sipulia

3 porkkanaa

varsisellerin varsi

vettä

Paahda luita nuotiossa niin, että liha paistuu kunnolla ja luutkin saavat saada väriä reilusti. Paahda myös kasvikset, jossei nyt ihan mustiksi niin melkein kuitenkin. Siirrä kaikki isoon kattilaan ja kaada vettä niin että kaikki peittyy. Nosta kiehuvaksi, ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Anna kiehua hiljalleen sen jälkeen rauhassa vähintään kuusi tuntia, tai minkä verran nyt haluatkaan. Siivilöi liemi puhtaaseen kattilaan, ja keitä vielä kokoon, minä redusoin noin kolmannekseen. Pakasta sopivissa erissä ja käytä keitoissa, padoissa, kastikkeissa ja sellaisenaan. Ihan paras liemi!

Etäpäiväkirja 13 - Resilienssistä

Resilienssi on se muotitermi, johon ensimmäisiä kertoja törmätessäni ihastuin, mutta nyt pikkuhiljaa olen alkanut kyllästyä koko sanaan. Mutta onhan sille paikkansa, ihan arkipäiväisessä elämässäkin nykyisin. Se ei ole pään lyömistä seinään mentaliteetillä jaksaajaksaa, vaan enemmänkin se on jotain mitä pitää vaalia ja kasvattaa, ainakin jos sitä ei ole luonnostaan riittävästi.

Törmäsin Tare Haellen kirjoitukseen elokuussa, kirjoituksessa pohdittiin  tätä aikaa ja keinoja selvitä nykyisessä todellisuudessa. Yhtenä asiana siinä oli mainanta resilienssin kasvattattamista ja lista asioista jotka auttavat kasvattamaan omaa resilienssi-varastoa. Minä tein tähän listan hänen luettelemista asioista itselle muistiin. Kaikki on oikeastaan tuttua ja itsestään selvää, mutta hyvähän näitä on itselleen välillä muistutella. Lisäsin perään pienen oman huomion.

• Nuku - mitä säännöllisemmin, sen parempi
• Liiku - päivällä valoisan aikaan pelkkä kävelykin tekee ihmeitä
• Meditoi - jos ei meditoi, kannattaa kokeilla vaikka käsitöitä, piirtämistä tai mikä vaan toimii
• Ole kiitollinen - asiat eivät ole koskaan niin huonosti, etteivätkö ne voisi olla vielä huonommin
• Pidä yhteyttä ihmisiin - soita, kysy mitä kuuluu, puhu niitä näitä aina kun se on mahdollista
• Sano ei - kaikkea ei ehdi/voi tehdä: jos ei ennenkään, niin ei ainakaan näinä aikoina
• Tunne itsemyötätuntoa - hyvin sä vedät, näillä mennään mitä on ja se riittää

Kuten olen aiemminkin sanonut, tehdään asioita jotka tuottavat iloa, ihan pienestikin, ja sillä mitä on. Jokaisella se on vähän erilaista, eikä siksikään kannata verrata muihin. Minä kudon terapianeuleena suoraa pötköä, vaikka oma somekupla on täynnä toinen toistaan upeampia islantilaisneuleita. Terapianeulomisen lisäksi oma resilienssi-pankki kasvoi viime viikolla huimasti, kun sain nukkua 22-06 ihan rauhassa, ulkoilla sienimetsässä lounasaikaan, uida +8-asteisessa vedessä iltapäiväkahviaikaan, olla kiitollinen noista kuvan maisemista, näki isää ja jutteli puhelimessa kummin kanssa sieniterveisten jälkeen. Osasin myös sanoa ei aika isoon juttuun ja tunsin asiasta tyytyväisyyttä. Hyvä minä, hyvä me 💚

Suurpiirteisen juurileipä

Minä osaan olla tarvittaessa tarkka ja noudattaa ohjeita juuri niin tarkasti kuin pitää. Mutta osaanhan minä olla myös aika suurpiirteinenkin. Kun asia on riittävän hyvä, se on riittävän hyvä. Se ehkä on hyvän mieleni salaisuus: on helppoa olla tyytyväinen kaikkeen kun on niin vähään tyytyväinen. Leipämentorini, Kahvelon Ilse rohkaisi minua olemaan juuri niin suurpiirteinen kuin olen, ja sieltähän se ilo leipoa leipää löytyi uudestaan. 

Minä en pohdi autolyysin määritelmää, en puhu prosenteista (vaikka oikeasti osaankin ne, lisäksi "näen" ne heti, kuten numerot yleensäkin 😎) enkä kommentoi jauhojen laatua. Ei jämäjuurta, ei stressiä juuren uusimisesta. Mittaamista, mutta vähän sinne päin. Kellottaminenkaan ei ole niin turhan tarkkaa. En mieti tuplaantuuko herätetty juuri (ei), en kelluttele enkä tee muitakaan kommervenkkejä. Kunhan vaan leivon iloisesti riittävän hyvää leipää.

Tämä ohje on siis muistiin itselle ja kaikille muille, jotka ovat vähän tutustuneet hapanjuurileivontaan (en esim. kuvaa taitteluja tarkasti, netistä kyllä löytyy tarvittaessa paljon videoita), mutta eivät ole sukeltaneet syvälle sen hienouksiin. Tästä määrästä tulee kaksi pienehköä leipää, sellaisia sopivia siihen, että saa tuoretta leipää riittävän usein.  Tärkeintä on tietysti hyvä vahva juuri, toinen tärkeä asia on lämpö. Meillä on aina viileää kun ulkonakin on viileää/kylmää, joten joudun vähän näkemään vaivaa lämmön takia. Hyödynnän esim. astianpesukoneen hukkalämmön tehokkaasti, samoin muiden keittiöpuuhien. 

Säilytän pientä määrää juurta jääkaapissa, sitä on ehkä n. 100 g tai jopa vähemmän. Se on pienessä lasipurkissa jonka kansi on kiinni, mutta ei tiukasti. Kun otan juurta leipomista varten, lisään sinne suunnilleen ottamani määrän verran jauhoa ja vettä yhteensä ja sekoitan. Juuri voi olla useammankin viikon purkissa, sen pinnalle kertyvä neste kyllä suojaa sen. Välillä, ehkä n. kerran kuukaudessa siirrän juurta vähän puhtaaseen purkkiin ja lisään jauhoja ja vettä kumpaakin saman verran niin, että määrä on n. 100 g. Toki jos leivon isomman määrän leipää kerralla, ruokin juurta ajoissa enemmän jotta saan riittävän määrän käyttöön.

Kun haluan leipää parin päivän päästä, teen näin:

Ilta

40 g juurta

80 g hiivaleipäjauhoa (tai vehnäjauhoa)

80 g vettä

Ota juurta jääkaapissa olevasta purkista (ja lisää tilalle vähän jauhoa ja vettä) ja sekoita juuri, jauhot ja vesi astiassa jonka voi peittää kevyesti. Pidä heräteltävä juuri lämpimässä paikassa yön yli.

Herätelty juuri aamulla

Seuraava päivä

180 g herätettyä juurta (kaikki mitä on)

400 g vettä

12 g suolaa

n. 600 g jauhoa (n.100 g täysjyvää, 50-100 g hiutaleita tjs; loput hiivaleipä/vehnäjauhoa)

Aamupäivällä/päivällä sekoita juuri ja vesi tasaiseksi, lisää suola ja jauhot ja sekoita kevyesti. Anna seistä tunti (ns. autolyysi juuren kanssa). 

Taikina taitteluiden jälkeen

Sen jälkeen kääntele taikina neljältä sivulta, yhteensä 4 x neljän tunnin aikana. Kastele käsi aina ennen taitteluja, jos taikina tuntuu liian tanakalta, käytä enemmän vettä.

Esimuotoillut leivät ennen liinalla peittelyä

Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja jaa se kahtia. Esimuotoile leivät, anna seistä pöydällä puoli tuntia liinalla peitettynä. 

Muoteile leivät ja siirrä ne kohotuskoreihin (tai siivilään tjs.) jossa on jauhotettu liina. Anna kohota jääkaapissa yön yli. Minulla ei ole syksyisin tilaa jääkapissa, joten kohotan ne ulkona kylmälaukussa kylmäkallejen kanssa. 

Leivät aamulla yön yli kohottuaan kylmässä

Seuraava aamu/päivä:

Kumoa leivät pellille, viillä syvään (minähän en koristele). Paista 250 asteessa 20 minuuttia, laita heti alussa uuniin pohjalle syvä pelti ja kaada siihen reilusti kiehuvaa vettä. 20 minuutin kuluttia poista vesipelti, pidä luukkua auki sen verran, että kosteus häviää. Laske samalla lämpö 220 asteeseen ja paista vielä 20-25 minuuttia. Anna leivän levähtää tunnin verran ja nauti lämpimästä leivästä.

Leivät viillettynä

Kuvasta näkee, että vasemmanpuolesen leivän viilto ei lähde riittävän alhaalta. Minä tykkään leikata viillon vähän sivussa, mutta hyvin viillon voi tehdä keskeltäkin.

Jaksan ihmetellä ja ihastella edelleenkin joka kerta, että miten onkaan hyvää leipää!

Laiskan sadonkorjaajan "soffrito"

Yksi tärkeitä arkikokkausta helpottavia asioita on soffritto, tuo italialainen pyhä kolminaisuus - sipuli, porkkana, selleri - haudutettuja kasviksia (en nyt avaudu äffien ja t-kirjainten lukumääristä). Sitä kannattaa valmistaa iso määrä kerralla ja pakastaa, näin saa nopeasti kastikkeen, joka maistuu siltä kuin ruokaa olisi haudutettu pitkäänkin. Ensimmäisen kerran luin tästä Hannelen Kokit&Potit-blogista ja innostuin heti! Campasimpukka jatkojalosti tätä eteenpäin haudutuspadassa tehtäväksi tuossa hävinkintorjuntalaatikossa.

Olen kasvattanut porkkanaa tänä vuonna muutaman vuoden tauon jälkeen, ja upeaa porkkanaa onkin. Satoa on tullut enemmän kuin olen ehtinyt käyttää, eikä minulla ole sille säilytystilaa talven varalle. Tähän soffritoon olen upottanut monia monia kiloja sadonkorjuun kasviksia ja mieli hyrisee tyytyväisyyttä kun olen saanut kasvikset käytettyä ja säilöttyä tulevaa arkea helpottamaan. 

Olen tehnyt soffritoa useamman kerran haudutuspadassa. Suuren määrän pilkkominen ihan pieniksi kuutioiksi ottaa kuitenkin aikansa, ja vaikka kuinka pieneksi pilkon kasvikset, aina joku bongaa sellerinpalan kastikkeesta ja kysyy, että mikä tämä on. Niinpä siirryin alkuperäisestä ohjeesta vielä yksinkertaisempaan versioon, samalla käytin muutakin sadonkorjuun satoa.

Tarkkoja määriä minulla ei ole tähän, mutta olen täyttänyt ison haudutuspatani ääriään myöten täyteen. Olen myös lisännyt hävikkiuhan alla olevia kasviksia, tällä kertaa mukaan mahtui muutama tomaatti ja paprika sekä viimeisestä palstan kesäkurpitsasta pätkä. Kasvikset siis vaihtelevat sen mukaan, mitä sattuu olemaan. Porkkanaa oli nyt ylivoimaisesti eniten.

muutama kilo porkkanaa 

muutama oikein iso palsternakkaa

muutama varsi varsiselleriä

muutama sipuli

muutama tomaatti

muutama paprika

pätkä kesäkurpitsaa

nippu persiljaa

tuoretta timjamia

n. 1 dl oliiviöljyä

Kuori ja pilko kasvikset, siirrä ne haudutuspataan. Voit jättää ne aika isoiksi paloiksi, sillä kaikki soseutetaan lopuksi. Lisää myös yrtit pataan ja kaada päälle reilusti öliiviöljyä. Hauduta kasviksia asetuksella high 3-4 tuntia. Sekoita niitä muutaman kerran tänä aikana. Jatka hauduttamista asetuksella low nelisen tuntia. Ajat eivät ole tarkkoja, vähempikin riittää jos se sopii aikatauluun paremmin. Soseuta lopuksi kasvikset sauvasekoittimella soseeksi, jäähdytä ja pakasta erissä.

Nopean ja maukkaan kastikkeen saa käyttämällä valmiiksi pakastetun pussin näitä kasviksia sekä valmiiksi paistettua ja maustettua jauhelihaa (jota myös löytyy pakastimesta), tai vaihtoehtoisesti jotain mieluista lihankorviketta sekä lisäämällä purkin tai kaksi tomaattimurskaa. Kastike saa hautua saman ajan kuin pasta kiehuu ja hyvä ja maukas ruoka on valmis vartissa. Toki tämä sose sopii kaikkiin kastikkeisiin, patoihin, keittoihin, mihin vaan.

Ruisotto - rukiinen "risotto" haudutuspadassa

Illan valo kuvassa ei tee oikeutta ruualle

Koska ruispuuro oli niin täydellisen hyvää ja suorastaan kermaista, päätin heti tehdä rukiista risoton tyylistä lisuketta. Ruista on myytävänä ruisottoa varten, olen ostanutkin, silloin jyviä on ymmärtääkseni käsitelty vähän. Koska nämä jyvät ovat suoraan kuivurilta, en uskonut, että näille olisi riittänyt vajaan tunnin keittely, ei sitten mitenkään. Näin tehden rukiista saa vähällä vaivalla hyvän lisukkeen, vähän vaan pitää suunnitella etukäteen sillä aikaahan tähän kului. Minulla oli vähän enemmän lientä kuin nyt kirjoitin ohjeeseen, tähän  kirjasin sen määrän mitä kannattaa käyttää, jos haluaa kiinteämpää ruisottoa kuin nyt oli. 

2,5 dl rukiinjyviä (yön yli liuotettuna)

6 dl hyvää vahvaa lientä

1 rkl voita

1 iso sipuli

haudutetut rukiit

1 rkl omenaviinietikkaa

suolaa, pippuria myllystä

1 dl raastettua parmesania

Laita rukiinjyvät veteen likoamaan myöhään illalla. Aamulla laita haudutuspataan rukiit ja kuuma liemi, minulla oli nyt sitä ihanaa sorsalientä. Hauduta asetuksella low iltapäivään saakka, sekoita jonkun kerran.

Valmista ruisotto: laita kattilaan voita ja kuullota pilkottu sipuli pehmeäksi. Lisää liemessä haudutettu ruis kattilaan, mausta omenaviinietikalla, suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi reilusti raastettua parmesania, sekoita ja syö.

Tämä syötiin kuhan lisukkeena, olin paistanut kuhan yksinkertaisesti pannulla tilli-lipstikkavoissa, maustanut sitruunalla ja tuoreella tillillä. Jos perheessä olisi useampi sienien syöjä, olisin tehnyt tästä sieniruisottoa käyttämällä sienilientä, ja paistamalla sipulien kanssa reilusti sieniä. Minä tykkäsin ruuasta todella paljon, esikoinen totesi että "puuroa ja valkoista kalaa" ja söi leipää.

Ruispuuro kokonaisista rukiinjyvistä haudutuspadassa

Aiemmin syksyllä pääsin käymään serkkuni kuivurilla (sama serkku, jonka juhannuskokko oli koko kevään ajan voima-ajatukseni). Sain ämpäriin juuri puitua luomuruista: ei espoolaisrouva paljoa voisi onnellisempi olla. Isähän näitä jyviä syö sellaisenaan niin, että leukaperät saavat teholiikuntaa, minäkin jonkun verran. Mutta ennen kaikkea olen ruista laittanut leipätaikinoihin, ja nyt tähän puuroon. 

Minun uusi lempipuuro; jos puurosta voi vetää överit niin tästä ainakin. Keitin puuron näin:

2½ dl rukiinjyviä

vettä turvottamiseen

rukiinjyvät

1 l vettä

1 tl suolaa

Turvota rukiinjyviä n. 4 h (tämän vaiheen voi jättää poiskin). Kaada vesi pois. Laita haudutuspataan vähän turvotetut jyvät ja vesi. Hauduta asetuksella low yön yli, minulla oli pitkät unet tällä kertaa. Lisää aamulla suola, sekoita hyvin ja anna puuron vähän asettua. Minä söin pelkästään oivariinin kanssa, mutta marjat, kiisselit, maito, mikä vaan sopisi myös hyvin. Upea rukiin pehmeä maku.

Puuroa kannattaa tehdä sen verran reilusti, että sitä jää yli. Tein samana päivänä sämpylöitä, vähän hiivaa, suolaa, vähän enemmän siirappia, grahamjauhoa, vehnäjauhoa ja reilusti tätä puuroa. Sen verran löysä taikina, ettei sämpylöiden muotoilu ihan onnistu. Taisi tulla parhaat sämpylät mitä muistan tehneeni, maistui ihan kaikille vähän liiankin hyvin. Ei jäänyt pakastettavaksi.

Teerikeitto noodeleilla

Tätä kirjoitusta älkööt riistapuristit lukeko, te jotka olette sitä mieltä, että riistalle sopii mausteeksi vain suola ja voi, ja ehkä lisäksi korkeintaan vähän pippuria. Eikä kannata lukea teidänkään, joilla ei koskaan riista piiloudu pakastimen uumeniin. Tämä resepti ei ole kenellekään teille, jotka olette sitä mieltä, että riista maistukoot riistalle ja sitä älkööt tehtävän muulloin kuin riista-aikaan tuoreena.

Minä tein nimittäin teerikeittoa Tim Maddamsin Game-kirjan ohjeella, vähän muokaten. Olen ostanut kirjan monta vuotta sitten, ja edelleen löydän siitä uutta kokattavaa. Vaikka kirjassa ei ole hurjaa määrää ohjeita, on resepteissä sellaista oivaltavaa riistan käyttöä mihin harvoin törmää.

Kyseessä ei ole tämän vuoden riistakaudella ammuttu teeri, vaan aikaisemmalla. Kirjan ohjeessa käytettiin kahta vanhaa lintua, minulla oli nyt vain yksi, ja tein keiton näin:

1 teeri

reilu 1 l vettä

1 valkosipulin kynsi

½ dl soijakastiketta

reilu pala inkivääriä viipaloituna

1 tähtianis (tai puolikas)

1 chili

teeren rintafileet

ripaus viismaustetta

suolaa ja pippuria

öljyä paistamsieen

150 g munanuudeleita

1 sipuli ihan ohueksi leikattuna

mangoldia suikaleiksi leikattuna

Irrota rintafileet ja siirrä syrjään. Paahda rankaa ja koipia (ja sydäntä ja kivipiiraa) n. 20 min 200-asteisessa uunissa. Laita ranka ja koivet (ja sydän ja kivipiira) kattilaan ja lisää vettä niin, että kaikki peittyy.  Nosta kiehuvaksi ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Lisää valkosipulin kynsi, soija, pala inkivääriä ja chili viipaloituna sekä tähtianis. Keitä lientä tunti. Siivilöi liemi talteen, ota myös koipien liha ja sydän ja kivipiira talteen myöhempää käyttöä varten.

Mausta fileet viismausteella, suolalla ja pippurilla. Paista öljyssä kuumalla pannulla 2-3 minuuttia puoleltaan. Anna vetäytyä sillä aikaa kun valmistat keiton.

Keitä nuudelit liemessä lähes kypsiksi. lisää keittoon ihan ohueksi leikattu sipuli ja mangoldi ja anna vielä kiehahtaa (Tim käytti kevätsipulia ja kaalia, mutta minulla ei ollut niitä). Annostele keitto ja nosta suikaloitu liha keitolle. Koristele chilillä ja ruohosipulilla. Minä pakastin muutaman desin lientä myöhempää käyttöä varten, liemi oli todella hienon makuista, mausteet korostivat hienoa teeren makua, eivät peittäneet sitä.

Hyvä keitto, niin tosi hyvä. Ei suuri annos lihaa neljälle, mutta pärjäsimme uunituoreiden sämpylöiden kanssa. Etenkin kuopus tykkäsi, kehui ruokaa moneen kertaan (tätä ei kovin usein kuule) ja se oli erityisen mukavaa. 

Aleksis Kiven päivä 2020 ja sorsakastike

Tänään on Aleksis Kiven päivä, sydämessä tärkeä juhlapäivä! Ja koska on lauantai, oli kerrankin aikaa tehdä hyvää riistaruokaa hartaudella ja juhlistaa juhlapäivää riista-aterialla vanhan metsämiehen kunniaksi. Kourusuolta veljekset saivat sorsia, ja kova linnustaja oli Aleksiskin, aikansa kovimpia. Jo perinteiseen tapaan, kymmenennen kerran, blogista löytyy juhlapostaus.

Tänään on ollut muutenkin puuhakas päivä: aamulla kävin kääntämässä savimaata muutaman tunnin, valmistin penkin valkosipulille valmiiksi sekä nostin ison kassillisien porkkanaa, palsternakkaa ja perunaa, sekä keräsin vielä yhden syötävän kukkakimpun juhlapöytää koristamaan. Satoa on valmistumassa monella tapaa talven varalle, tästä myöhemmin. Paiskoin hommia T-paidassa, lämpöä riittää edelleen, vaikka ei niin kuuma ollutkaan kuin viime viikonloppuna.

Käytin ruokaan yhden sorsan jolla oli kaksi sydäntä ja kivipiiraa (tämä on minusta hilpeää joka kerta), tottakai normaalisti niitä on vain yhdet. Tämä kastike riitti juuri neljälle, ei sitä mitenkään liikaa ollut. Valmistin kastikkeen näin:

Sorsaliemi

1 sorsa (tämä oli 650 g)

2 sydäntä, 2 kivipiiraa

voita/öljyä

mustapippuria myllystä

suolaa

1 porkkana

1 sipuli

pala varsiselleriä

persiljan varsia reilusti

muutama timjamin oksa

Käsittele sorsa tarvittaessa. Leikkaa rintafileet irti mahdollisimman tarkasti, siirrä syrjään odottamaan. Paista sorsan ranka ja koivet kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa, suolaa ja pippuroi ne. Kuori ja pilko kasvikset, paahda nekin kuumalla pannulla. Siirrä koivet ja ranka kattilaan, lisää vettä niin, että peittyvät. Nosta kiehuvaksi, kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Lisää sen jälkeen myös kasvikset ja yrtit kattilaan, keitä vajaa kaksi tuntia. Siivilöi liemi ja keitä sitä kasaan niin, että jäljelle jää noin puolet. Ota talteen lihat koivista ja rangasta sekä samoin sydämet ja kivipiirat myöhempää käyttöä varten, näistäkin lisää toisella kertaa.Pakasta myös ylijäänyt liemi muita ruokia varten (aivan käsittämättöman upea liemi!).

Sorsakastike

voita/öljyä

1 sorsan rintafileet

½ tl suolaa

1 tl viherpippuria morttelin kautta

½ tl kuivattua timjamia

1 reilu rkl vehnäjauhoa

2½ dl vahvaa sorsalientä

1 dl kermaa

Leikkaa fileet ohuiksi suikaleiksi, kannattaa leikata vähän tasaisemmin kuin minä nyt tein. Paista ne voin ja öljyn seoksessa kuumalla pannulla, mausta suolalla, viherpippurilla ja kuivatulla timjamilla. Ripottele päälle vehnäjauhoa, sekoita niin, että se on tasaisesti lihojen päällä, anna jauhon vähän ruskistua. Lisää lientä, mausta kermalla ja anna kiehua hiljalleen niin, että kastike saostuu. 

Syötiin perunamuusin, höyrytettyjen kasvisten, puolukkahyytelön ja suppilovahverohillon (vain minä) kanssa. Ihana koko ruoka, mutta ehkä parasta oli tällä kertaa kastike, se meni viimeistä pisaraa myöten.

 

 

Hyvää Aleksis Kiven päivää kaikille!

Kuukauden tee: mango-passion teedrinkki

Olen löytänyt uuden suosikkijuoman. Oikeasti sen voisi sanoa olevan vanha suosikkijuoma, sillä muistan edelleen abi-risteilyllä juomani mango-passionlimsan. Sen ihana maku, sen yhden ainoan tölkillisen maku, on syöpynyt mieleeni niin, että pystyn edelleen palauttamaan sen mieleeni. 

Nyt Saimaa Brewing Co:n Mango-passion-limonaadissa on ihan sama maku. Ehkä vähemmän sokerinen ja esanssinen, mutta sehän on vaan plussaa. Koko Kooky's sarja on minusta upea, kaikki juomat sopivat sekä sellaisinaan juotavaksi että lantringiksi drinkkeihin. Mutta ei ole Mango-passionin voittanutta. Jopa kuopus, jonka duuni on kiikuttaa tyhjät pullot ja tölkit kauppaan, on kommentoinut, että näköjään on limsa maistunut.

Mutta koska limsa ei ole liian makea eikä liian keinotekoisen/vahvan makuinen, se sopii oivallisesti myös teedrinkkeihin. Kokeilkaa vaikka:

4 cl koskenkorvaa (tai muuta alkoholia)

10 cl vihreää mustikka-passionteetä

10 cl mango-passion-sodapopia

 

jäitä

kukkia

 

Valmista tee hauduttamalla ohjeen mukaan, minä haudutin nyt 80-asteisessa vedessä kolme minuuttia, jäähdytä kylmäksi. Rakenna juoma lasiin: mittaa alkoholi, kaada päälle tee ja viimeistele limsalla, sekoita kevyesti. Lisää jäät ja syötäviä kukkia koristeeksi. Nauti heti.

Vinkki:

• juoma toimii myös mocktailina, lisää tällöin vähän sitruunamehua alkoholin sijaan

Krassi-kimchi

Minä kasvatan nykyisin krassia paljon ihan sen takia, että sitä voi käyttää niin monipuolisesti ruuanlaitossa, kaunista ja pippurisen hyvää. Tämän ohjeen ja idean löysin jo toukokuussa (22.5.20) riverfordfieldkitchenin insta-postauksesta, ja jo silloin päätin kokeilla tätä. Ohjeessa käytettiin sipulin sijaan kevätsipulia, mutta koska minulla ei sitä ollut, käytin pienen sipulin. Krassin kukkia ei ollut ihan sitä sataa, mutta reilusti kuitenkin monen värisiä kukkia. Ehkä kaunein olisi tullut käyttämällä vain keltaisia ja oransseja kukkia, mutta kaunis se on näinkin. 

400 g kaalia

12 g suolaa

2 chiliä

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

pala inkivääriä

krassin kukkia ja lehtiä reilusti

Suikaloi kaali ihan ohuiksi suikaleiksi. Sekoita joukkoon 3% suola, eli laske suola kaalin painon suhteen. Painele kaalia esim. perunanuijalla niin, että saat nestettä irtoamaan, jätä odottamaan. Aja tekosekoittimessa tai sauvasekoittimella chilit, sipulit ja inkivääri tahnaksi. Sekoita tahna kaalin joukkoon, anna seistä kymmenisen minuuttia. Siirrä kaali nesteineen kukkien ja lehtien kanssa purkkiin. Painele kaalia purkissa niin, että se jää nesteen alle. Laita purkin kansi kiinni, ja anna kaalin fermentoitua huoneenlämmössä 5-7 päivää. Kannattaa laittaa lautanen alle, ainakin minulla fermentointi oli sen verran voimakasta, että nestettä kuohui vähän yli. Maistele viiden päivän jälkeen, ja siirrä kimchi jääkaappiin kun se on sopivaa, minä siirsin kuuden päivän kohdalla.

Tulista ja kirpeää, ja koukuttavan hyvää. Tekee hyvää mielelle ja kielelle.

Etäpäiväkirja 12 - negatiivisuuslista

Netti on nyt täynnä positiivisuuslistoja, olen minäkin sellaisen kirjoittanut. Ja hyvä niin. Mutta jos eniten ärsyttää kaikki (lukekaa sana ärsyttää ihan sillä sanalla mikä tulee mieleen), niin alkaa se positiivisuuskin ärsyttää. Tulee tunne, että on pakko sanoa ne ärsyttävät asiat ääneen, jos se vaikka vähän helpottaisi. Tässä tulee minun tämän hetkinen ärsytyslistani, kiitos ja anteeksi. Suhtautukaa tähän lämmöllä, kenenkään ei todellakaan tarvitse miettiä mitä voi sanoa minun seurassa (vaikka leipaisisikin hänet), pärjään kyllä näiden asioiden kanssa. Ja kuten näette, eihän tässä ole mitään oikeita asioita, ja toivottavasti ei tulekaan.

Ärsyttävät sanat

• leipoosi
  
• neuloosi
• leipaista (ja muut verbit samassa muodossa)
• hän, kun puhutaan sienistä, leivistä, taloista, esineistä (niin lahtelainen tosin olen, ettei yhtään häiritse kun sanotaan se ihmisestä)

Ärsyttävät asiat

• perutut juhlat, tapaamiset, tilaisuudet. Tämä!
• kotijumppa; onko pakko jos ei taho?
• oma vastuu omasta hyvinvoinnista (nuku, syö, liiku, juuri oikealla tavalla)
• positiivisen mielen ylläpitäminen
• se, miten linssit huurtuvat maskin kanssa
• se, miten väsyneeltä näytän kaikissa teams-kokouksissa
• se, miten jään jankkaamaan/toistamaan asioita teams-kokouksissa: omat huonot piirteet vaan jatkavat korostumistaan
• se, että nykyisin tungen sydämiä ja huutomerkkejä joka paikkaan

Noniin, nyt ehkä taas jaksan yrittää olla positiivinen. Keskusteluosiossa voi jatkaa pahanmielen ketjua, avautukaa kaikki muutkin ihan vapaasti!

ps. Kuva ei liity millään tavalla kirjoitukseen, tuosta tykkään!

Luumukana

Tässä jollain viikolla yhtenä päivänä, kun olimme kolmestaan kotona, tein helpon kanaruuan. Kun  kerran säilöö, niin pitäähän niitä säilykkeitä käyttää. Löysin jääkaapista vielä yhden pikkupurkin viime vuotista luumu-chutneyta. Jo silloin totesin käyttäväni sitä kanaruokiin, ja tässä sitä ollaan.

Tästä annoksesta söimme kolmestaan kaksi ateriaa, ensin tällaisenaan tuoreen maissin kanssa ja seuraavana päivänä kastikkeena. Siivutin kypsät fileet, laitoin kattilaan lopun liemen, viipaloidun paprikan ja huudellun kermatilkan kanssa ja keitin kastikkeeksi. (Vinkki: kun kermapurkki menee tyhjäksi, huuhtele se tilkalla vettä, lisää purkkiin haluttaessa vähän vehnäjauhoa ja ravista. Käytä tämä nestetilkka kastikkeena ja suurustuuna.) Kummatkin ruuat olivat hyviä, niin hyviä.

700 g kanan rintafileitä

currya

suolaa

soijakastiketta

1½ dl luumu-chutneyta

Nuiji rintafileitä tasaisen ohuiksi ja asettele ne uunivuokaan. Mausta fileet currylla, suolalla ja tilkalla soijakastiketta. Levitä luumu-chutney hyväksi kerrokseksi fileiden kummallekin puolelle. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia. Anna vähän vetäytyä ja nauti.

Oranssi chilihillo ja ei-niin-makea chilihillo

Viikonlopun satoa: kaksi chilihilloa, oranssi jälkiruokamaisen hedelmäinen leivälle ja jopa jälkiruuille, toinen, tuo punainen, tulisempi eikä niin makea ruualle. Tein melko samalla tapaa kuin viimeksikin, tällä kertaa lähempänä alkuperäistä ohjetta, paitsi toisen hillon tein vähemmän makeana. Erilaiset chilit vaikuttavat lopputulokseen paljon.

Oranssissa hillossa minulla oli chileinä Aji Fantasya, valkoista Aji Fantasya, Aji Cristalia ja monta Rocato Guatemalan Orangea. Viimeksi mainittu on uusi lempichilini, siinä on upea hedelmäinen maku ja vähän makeaa tulisuutta, mutta sen verran vähän että chiliä voi käyttää reilusti. Ensi vuonna pitää laittaa ainakin pari kasvia kasvamaan isoihin ruukkuihin, näitä haluan paljon.

Punaisessa hillossa chileinä oli Aji Fantasy, Aji Norteno, Serrano Huasteco ja Fire Flame. Nortenoja oli eniten, serranoja vain yksi. Chilivalikoimasta huomaa, että ostan kaikki chilin siemenet Fataliilta. Kuvassa vain osa käytetyistä chileistä ja puuttuu kokonaan esim. Serrano ja valkoinen Aji Fantasy.

Oranssi makea chilihillo

800 g oranssia paprikaa

100 g chilejä

40 g inkivääriä

350 ml omenaviinietikkaa

1 kg hillosokeria

50 ml limen mehua

Punainen chilihillo

700 g punaisia paprikoita

100 g chilejä

40 g inkivääriä

350 ml omenaviinietikkaa

333 g hillo- ja marmeladisokeria

50 ml sitruunamehua

1 tl suolaa

Pilko paprikat ja chilit, poista niistä siemenet ja se vaalea osa jossa siemenet ovat kiinni. Pilko chilit ja paprikat pienmmäksi ja aja sauvasekoittimella tai blenderillä soseeksi. Laita ne ja omenaviinietikka kattilaan ja nosta kiehuvaksi. Lisää hienoksi raastettu inkivääri, sokeri, lime/sitruunanmehu ja suola ja sekoita kunnes sokeri sulaa. Keitä viitisen minuuttia, ja nosta kattila pois levyltä. Anna jäähtyä viitisen minuuttia ja purkita steriileihin purkkeihin.

Nämä ovat todella koukuttavan hyviä.

Etäpäiväkirja 11 - harrastuksista ja ilosta

Kuten kirjoitin, lomaltapaluu otti aika koville tänä vuonna. Tajusin sen myötä, että on ihan pakko tehdä itselle hyvää. Keksittävä ja tehtävä asioita, jotka ovat mahdollisia ja jotka tuottavat hyvää mieltä itselle. Sen jälkeen jaksaa taas tehdä hyvää muillekin.

Harrastukset ovat tärkeitä ilontuottajia, vaikka minulla ei koskaan ole ollut mitään kummoisia harrastuksia. Vieläkin naurattaa kun mies jenkeissä totesi omille uusille harrastuskavereilleen, että vaimo harrastaa ruuanlaittoa ja kai vähän käsitöitä.

Nykyään taitaa monilla harrastukset olla erittäin tavoitteellisia ja jopa stressin aiheita. Ehkä nyt voisi tehdä hyvää harrastaa jotain myös ihan tekemisen ilosta, ihan vaan siksi, että se on kivaa ja vain sitä. Ihan sama osaako tai syntyykö mitään. Minä olen herätellyt näitä vanhoja harrastuksia eloon siitä syystä että ne tekevät itselle hyvää, ilman mitään tavoitteita tai päämääriä. Ehkä tämä on henkistä laiskuutta, ettei ole tarkoituskaan kehittyä, tai ehkä se on vaan armollisuutta itseä kohtaan. Joka tapauksessa mieli kiittää.

Kuten näkyy, olen taas kirjoittanut blogiin aktiivisemmin. Lupaan, että edelleenkin ilman aikomusta kehittyä kuvien tai kirjoitusten suhteen, puhumattakaan siitä, että ajattelisi tästä tulevan mitään kaupallista. Ihan vaan siksi, kun tekee mielelle hyvää jäsentää tätä poikkeusaikaa myös blogin kautta.

Olen myös palannut käsitöiden pariin, ja tämä paluu on ollut paluuta siihen korkeintaan ekaluokkalaiseen minääni,  joka virkkasi ketjusilmukkaa lankakeristä pelkästään sen takia kun oli niin kiva virkata. Käsitöitä tekemisen ilosta, siitä ilosta, miten hyvää se tekee mielelle. Minulla aukesi jokin lukko kesällä kun poikkesimme Juvan matkalla Lahdessa vanhassa puutalossa. Inspiroiduin kaikesta kauniista; talosta, käsitöistä ja lyhyestä kohtaamisesta (terveisiä sinne).

Ja kyllähän se vanha tärkeä harrastus, lukeminen, on palannut vuosien tauon jälkeen takaisin jo jokunen vuosi sitten. Ehkä siihen on meinannut tulla suorittamisen makua välillä, kun kaikkea kiinnostavaaa ei vaan ehdi lukea. Mutta sekin on ihan ok, luen juuri sen verran kuin tuntuu hyvältä.

En ehkä ihan osannut sanoa mitä halusin, mutta tarkoitan, että olkaa itselle armollisia, myös harrastaessa. Tehkää itsellenne hyvää, on se sitten veren maku suussa tai leppoisammin, mutta tehkää silti, ilon kautta. Kunhan se on kivaa, kun muuten tämä on niin tätä, niin tätä.

ps. Olen tänä vuonna jopa fiilistellyt marjametsässä.