perjantai 11. maaliskuuta 2016

Traktoreita ja possua

 

Tämä on ollut suorastaan liikuttava päivä. On se vaan hienon näköistä kun senaatintori on täynnä traktoreita ja niitä tulee vastaan muuallakin liikkuessa. Kaunis näky Helsingissä. Mies kertoi näyttäneensä peukkua jokaiselle traktorille joka tuli Vihdintiellä vastaan hänen polkiessa töihin. Ja ne traktorikuskit jotka kartanluvultaan ehtivät huomata pyöräilijän, tööttäsivät ja vilkuttivat takaisin. Hinnatonta. 

Ja on tämä liikuttava päivä siinäkin mielessä, että olen saanut pakastimen täyteen lihaa, muinaissuomalainen hyrisee tyytyväisyyttään jälleen. Tällä kertaa mies ei tullut metsältä, vaan Postin kylmäkuljetus toi Kaartilan mallaspossua. Minulle tuli kiire tilauksen kanssa, sillä Posti lopettaa täysin yllättäen kylmäkuljetuksensa. Juuri kun olivat saanet kuljetukset hyvin käyntiin, tuottajat saaneet lisättyä asiakaskuntaa ja helsinginhipsterit ja espoolaisrouvat löytäneet mieluisat tilalliset keneltä ostaa, tulee tälläinen pommi. 

Minä olen perheellinen tosiharrastaja (hih), joten päädyin tilaamaan kaksi pakettia, perhepaketin ja tosiharrastajan paketin. Kuva on jälkimmäisestä, katsokaa tuota kylkipalaa, siinä on juuri sellaista porsaankylkeä kuin sen pitääkin olla. Meillä katkeaa tänä vuonna monivuotinen pääsiäisperinne villisian kinkun suhteen, joten Mallaspossun kinkku saa siis pelastaa tämän pääsiäisen. 

Ja koska ostin kaksi lihapakettia, sain kaksi essuakin. Kuvassa esikoinen 11v essu päällä. Minä pidän toisen essun, ja esikoinen saa toisen. Possusta pitänyt aina, nyt totesi tilausta tehdessäni että ihanaa, saa kunnon possua eikä aina tarvitse syödä tylsää hirveä. 


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Haukihodari ja hauenmätiä


Jos haukimakkara on loistavan makuista, siitä tehdyt hodarit ovat vielä ihan uusilla leveleillä (kuten ekaluokkalainen sanoi). Tein hodarisämpylät hamparilaissämpylöiden luottoreseptillä. Käytin haukimakkaraa sekä tein lisukkeiksi nopeita etikkakurkkuja ja hauenmätilisuketta. Lapset tosin vaihtoivat mätilisukkeen ketsuppiin kuten arvata saattoi. 



Hauenmätiä kermaviilin ja sipulin kanssa


2 rkl hauenmätiä pakastettuna, kalvot poistettuna ja suolattuna
1 rkl kermaviiliä (olisin käyttänyt smetanaa jos olisi ollut)
1 pieni punasipuli, tai puolikas isommasta, hienoksi pilkottuna
mustapippuria myllystä

Tuore hauenmäti pitää pakastaa vähintään vuorokaudeksi vähintään -18 asteeseen ennen käyttöä. Sen jälkeen sulata mäti hitaasti, poista siitä kalvot joko "lypsämällä" mäti ulos pussista, tai sitten vatkaamalla runsaassa kylmässä vedessä. Suolaa mäti miedosti, lisää kermaviili (tai smetana tai hapankerma) ja hienoksi pilkottu sipuli. Sekoita kaikki sekaisin. Tarkista suola, lisää pippuria myllystä (jos muistat). Anna makujen tasaantua hetki jääkaapissa.

Kurkkua etikkaliemessä


Siivuta kurkkua ihan ohueksi esim. juustohöyllä tai mandoliinilla. Leikkaa viipaleet vielä suikaleiksi. Laita kulhon pohjalle vähän etikkaa, vähän enemmän vettä, pieni ripaus suolaa ja vähän isompi ripaus sokeria. Sekoita kurkkusuikaleet etikkaliemeen ja anna maustua hetki jääkaapissa.

Haukihodari


Kokoa hodari. Leikkaa sämpylä auki toiselta puolelta, laita kurkkua reilusti, haukinakki (tai kaksi) ja lopuksi vielä mätiseosta. Nauti, nauti oikein kunnolla. Toistaiseksi elämäni paras hodari (en ole kyllä vieläkään käynyt esim. Hodarissa&Hummerissa).

torstai 3. maaliskuuta 2016

Haukimakkara

Makkarat paistettu uunissa, pannulla tulisi tummempi pinta

Vihdoinkin minulla on sekä yleiskone jossa lihamylly (ollut jo pidemmän aikaa) sekä haukifileitä viikonlopulta. Nyt oli siis mahdollista kokeilla haukimakkaraa, se tulikin nopeasti, sillä annos ei ollut suuren suuri, enkä tehnyt kuin tämän yhden makkarasatsin. Eipä ole pakko pitää aina isoja talkoita, onnistuu se makkaranteko pienestikin.  Olen haaveillut tekeväni haukimakkaraa siitä saakka kun ostin Juuri Nyt -keittokirjan vajaa kaksi vuotta sitten. Ja kyllä kannatti haaveilla, haukimakkara on niitä hyvän mielen tuojia eli onnistumisia keittiössä, onnistumisia isosti!

Fileet jauhettu kahteen kertaan


Tein nyt oman version Juuri Nyt -kirjan haukimakkarasta, muutin ohjeen koon sen mukaiseksi minkä verran minulla oli haukifileitä. Jauhoin haukifileet suomustettuine nahkoineen kahteen kertaan pienireikäisimmällä lihamyllyn levyllä. Monissa ohjeissa fileet tehdään tehosekoittimessa massaksi, minusta jauhaminen on helpointa. Käytin fileet nahkoineen isän neuvosta, sillä siitä tulee vielä makua lisää. Ja ottaen huomioon kuinka hyviä makkaroista tuli, täytyy kyllä todeta että kalaviisaus asuu vanhoissa (anteeksi) miehissä.

Massa menossa jääkaappiin tekeytymään

750 g haukifileitä
½ ruukkua tilliä tai enemmän
½ ruukkua ruohosipulia
5 dl kermaa
1½ tl suolaa
vähän valkopippuria
vähän enemmän chilijauhetta (Aji Cristalia ja cayennepippuria)

lampaansuolia

Jauha haukifileet pariin kertaan lihamyllyssä. Hienonna yrtit, lisää ne, mausteet ja kerma jauhettun hauen joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi. Anna tekeytyä muutama tunti kylmässä. Pursota massa lampaansuoleen. Käytin nyt pienintä suutinta, sillä lampaansuolet ovat pienempiä kuin porsaansuolet. Paista 200 asteessa uunissa n. 20 minuuttia. Makkarat jäävät vielä vaaleaksi, mutta olivat kypsiä sisältä. Jos haluat tummempaa pintaa, kannattaa paistaa pannulla.

Makkarat valmiina uuniin

Näistä tuli aivan upeita makkaroita. Ei varmastikaan jää viimeiseksi kerraksi. Makkarat olivat miedon mutta erittäin maukkaan makuisia. Aavistus chiliä toi mieleen, että haukimakkarasta kannattaa tehdä myös tulisempaa versiota, pakko kokeilla esim. aasialaistyyppistä makumaailmaa. Tämä oli kyllä ihan mieletön resepti, kiitos Ravintola Juuren.

Mietin jo, että hauki taitaa olla kalamaailmassa vähän sama kuin jänis on metsämaailmassa; moni väittää ettei siitä saa hyvää ruokaa, mutta se taitaa oikeasti olla vaan taidoista (=reseptiikasta) kiinni. Tästä ei kalaruoka parane.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Ahvenen mäti ja maksa paistettuna


Sain viikonlopun verkoilta ison ahvenen ja keskikokoisen hauen, loput kaloista menivät muille. Isä huolehti että sain ahvenen sekä fileoi kalat minulle, suuret kiitokset taas. Sain myös mätipussit ja maksat näistä kaloista. Hauen mädin pakastin, siitä lisää myöhemmin. Maksat ja ahvenen mädin paistoin isän ohjeiden mukaan. Mätipussi eli rommi oli tällä kertaa isosta ahvenesta, ja sen paistamiseen meni paljon aikaa. Parhaiten tämä ohje toimii minusta pienien ahvenien mätipusseista, silloin selviää nopeammin. Pimeä ehti juuri tulla valmistuksen aikana, joten kuva jäi taas surkeaksi. 

vehnäjauhoa, suolaa, pippuria myllystä
1 muna
korppujauhoa
kalan maksaa ja mätipusseja (ahven ja hauki)
voita
sitruunaa

Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhoa ja mausta se suolalla ja pippurilla. Riko toiselle lautaselle kananmuna ja sekoita munan rakenne tasaiseksi haarukalla. Laita kolmannelle lautaselle korppujauhoja tai ruisjauhoja. Pyöritä kalan maksat ja rommi/t ensin vehnäjauhoissa, sitten munassa ja lopuksi korppujauhossa. Paista voissa pannulla miedolla lämmöllä niin, että maksa ja rommi kypsyvät sisältäkin. Tällä kertaa rommin paistamiseen meni n. 20 minuuttia, pienemmät mätipussit kypsyvät nopeammin. Maksoissa ei kauaa mennyt, ovat sen verran littania. Nauti sitruunan kanssa joko ihan sellaisenaan tai kala-aterian (tällä kertaa paistetut ahvenfileet ja perunamuusi) lisukkeena. 

Näin tehden kalan maksa on todellista herkkua, ja myös mäti maistuu hienolta. Lapsuuden herkkuja, jonka päälle omat lapset eivät meinaa ymmärtää. Mietin että laitanko tähän hävikistä herkuksi tägin, sillä olen kuullut että jotkut heittävät kalojen maksat ja mädit pois, mutta luotan että tämän blogin lukijat eivät moista tekisi. Eikö niin ;)

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Talven touhuja


Olen joinain vuosina kirjoittanut jotain tyhjää tekstiä hiihtolomalta, niihin on kiva palata silloin tällöin ja muistella että millainen talvi oli minäkin vuonna. Tänä vuonna loma alkoi lähes lumettomana vesisateessa, mutta uutta lunta tuli loman aikana ihan mukavasti. Parhaat ilmat olisi nyt, kun loma loppuu, kun on taas vähän pakkasta ja lunta.

Päätimme tulla mökille vain viimeiseksi viikonlopuksi (teimme päätöksen aiemmin vesisateessa), mikä tietty tässä vaiheessa harmittaa kun mökillä on niin mukavaa. Mies on ollut aamupäivät jänismetsällä ja sen jälkeen hoitanut kaikenlaisia riistanhoidollisia juttuja. Tähän loppuu tämä metsästyskausi, uutta odotellessa. Minä kävin lasten kanssa verkoilla isän, enon ja muiden kanssa. Lapsilta jäi reissu vähän kesken, he pääsivät parin verkon jälkeen isoenon kyydissä moottorikelkalla sisätiloihin juomaan kuumaa mehua ja pelaamaan muistipeliä. Olimme liikenteessä talvikengillä, ja jään päälle olikin noussut reilusti vettä, joten alat kastuivat. Minä en ole ollut näin raskaassa kelissä verkoilla, mutta on kuulemma pahempiakin ollut. 


Kalaa nousi tällä kertaa ihan mukavasti, vaikka tämä ei ole ollut kovin hyvä kalavuosi. On sentään joku taimen, kuha ja made tullut tavallisten haukien lisäksi. Nyt nousi iso, melkein kilon painoinen ahven ja neljä haukea, joista suurin oli 4,5 kiloa. Miehillä on neljä verkkoa, jotka kaikki lasketaan samasta avannosta eri suuntiin uittolaudan avulla. Kuten alakuvasta näkee, jäätilanne ei ole tänäkään vuonna kovin hääppöinen. Takana taitaa olla vuodet, jolloin verkkoja ketjutettiin pitkälle matkalle, nyt hääritään yhden avannon ympärillä.

Minä sain ahvenen ja yhden hauen. Isä perkasi ne minulle ja opetti taas monta uutta asiaa, tai ainakin muistutti vanhoista neuvoista. Ensi viikolla syödään monta kala-ateriaa monessa perheessä. Minä aion paistaa ahvenen fileinä ja valmistaa mädistä ja maksasta herkullisen lisukkeen. Ja hauesta saan tehtyä kalapullia ja -makkaraa, vihdoinkin on hyvät välineet kalan jauhamiseen.

Talvinen verkkokalastus on kyllä sellainen helmi, että harrastuksen soisi säilyvän senkin jälkeen kun nämä miehet eivät enää jaksa käydä verkoilla. Kuopus tosin sanoi, että mukavinta hiihtolomassa oli savusaunassa saunominen. Hyvät löylyt meillä olikin, ihan älyttömän hyvät, ja lunta oli riittävästi vilvoitteluun eli lumessa kierimiseen. Esikoinen kävi aiemmin pari kertaa avannossa uimassa vaarin kanssa, piti käydä uimapukukin ostamassa kun se oli unohtunut kotiin. Linnut laulavat aamuisin ja valo on ihan erilaista kuin joululomalla. Kevättä kohti mennään. 


torstai 25. helmikuuta 2016

Suklaapiiras pistaasipähkinöillä

Kakku menossa uuniin

Suklaakakku on hyvää, mutakakku parempaa. Mutta parasta on tämä kakku, jota paistetaan ihan vaan vähän, pakastetaan sen jälkeen sen verran että kakku pysyy kasassa ja nautitaan sitten vähän kohmeisena. Ja kaiken kruunaa uskomattoman hyvät pistaasipähkinät Hellasta&Herkusta. Jos joskus on aiheellista sanoa vahva suositus, niin se on nyt!

200 g voita
200 g suklaata
4 munaa
3 dl sokeria (1 dl intiaanisokeria, 2 dl tavallista)
2 dl vehnäjauhoa
1 dl perunajuahoa
2 tl leivinjauhetta
ripaus vaniljajauhetta

1½ dl hyviä pistaasipähkinöitä

Sulata voi ja suklaa yhdessä joko vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Sekoita ja anna vähän jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri, minulla oli osa intiaanisokeria, osa tavallista. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita varovaisesti. Lisää sula suklaa-voi-seos ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina n. 24 cm kokoiseen irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Ripottele pähkinät taikinan päälle. Paista 250 asteessa maksimissaan 15 minuuttia, mielummin vähän alle. Anna vähän jäähtyä ja pakasta piirakkaa hetki, tai jätä pakastimeen. Ota sulamaan hyvissä ajoin ennen tarjoilua, niin että piirakka on vähän kohmeinen tarjoiltaessa.

Piiras on hyvää sellaisenaankin, vielä parempaa vaniljajäätelöän kanssa. Kakku on keskeltä selvästi taikinaista, mutta niin kuuluukin. Harvoin suklaata saa paremmassa muodossa kuin tässä piirakassa, Tämän voi tehdä hyvin myös gluteenittomana, kun vaihtaa vehnäjauhojen tilalle gluteenittoman jauhoseoksen.

Kakkupalasta vietiin pala ennen kuin sain kameran käsiin

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Kasvispihvit porkkanasta, palsternakasta ja ohrasta


Minä keitin lihapadan lisukkeeksi vähän reilummin rikottuja ohrasuurimoita sillä ajatuksella, että teen lopuista kasvispihvejä seuraavana päivänä. Keitin suurimot peuraliemessä, mutta jos haluaa sellaisia kasvispihvejä, jotka kelpaavat kasvissyöjälle, kannattaa ohra tietysti keittää kasvisliemessä. Laitoin tähän kuitenkin vege-tägin, voitte kuvitella että liemenä oli kasvisliemi.

2-3 dl liemessä keitettyä ohraa (ehkä reilu ½ rikottuja suurimoita)
2 munaa
3 dl porkkanaa raastettuna
1 dl palsternakka raastettuna
suolaa, pippuria myllystä
chiliä, savupaprikaa maun mukaan

Keitä ohrat ohjeen mukaan tai käytä edelliseltä aterialta ylijäänyttä valmiiksi keitettyä ohraa. Lisää joukkoon munat ja juuresraasteet, mausta maun mukaan. Sekoita taikina hyvin sekaisin. Nostele pannulle ruokalusikallinen kerrallaan taikinaa, painele pihviksi, minun pannulle mahtui neljä pihviä kerrallaan, yhteensä taikinasta tuli kahdeksan pihviä. Paista joko öljyssä tai voissa muutama minuutti kummaltakin puolelta. 

Nämä pihvit pysyivät juuri ja juuri kasassa (ihan riittävästi kuitenkin), jos haluat, voit lisätä vähän jauhoa sitomaan pihvit paremmin kasaan. Hyviä, maukkauta ja ruokaisia pihvejä. Ohra sopii hyvin makunsa ja rakenteensa puolesta juurespihveihin, näitä tulee tehtyä varmasti muulloinkin.


Ohraa jäi sen verran reilusti, että tein myös kaalilaatikon samalla. Minulla oli yksi kaali odottamassa käyttöä, sen lisäksi otin vain puoli kiloa jauhelihaa sulamaan ja kuorin pari sipulia. Tästä kaalilaatikosta tuli ehkä paras ikinä tekemäni kaalilaatikko, ja niitä olen tehnyt paljon. Rikotut ohrasuurimot imivät makua ja toivat rakennetta ihan eri tavalla kuin riisi tai tavallinen ohra ikinä. Meillä kaalilaatikkoa ei syö kukaan muu kuin minä, joten pakastan tämän laatikon työlounaiksi. Tämä laatikko maksoi alle kympin, ja saan siitä ehkä 7 ateriaa. Selvää säästöä minulle siis 60 €. Ja varmasti hyviä lounaita.



tiistai 23. helmikuuta 2016

Naudan kulmapaisti haudutuspadassa


Aloitimme hiihtoloman pienellä mökkiviikonlopulla, ei kuitenkaan omalla mökillä. Mies oli metsällä ja muissa puuhissa, minä ulkoilin ja pelailin lasten kanssa. Ja nukuin univelkaani pois, en ihan riittävästi mutta alkuun pääsin kuitenkin. Tarkoituksena oli päästä ruuanlaitossa helpolla, ja niinpä tein lauantaiaamuna padan hautumaan:

2,2 kg naudan kulmapaistia
2 isoa sipulia
5 porkkanaa
1 iso palsternakka
2-3 rkl vehnäjauhoa
viher-, valko- ja mustapippuria morttelin kautta
muutama oksa tuoretta rosmariinia
reilusti tuoretta timjamia
1 l hyvää lientä, nyt oli kyyhkylientä joss oli keitetty kyyhkymakkarat ja osa maksamakkaroista
suolaa tarvittaessa

Pilko paisti reiluiksi paloiksi, n. 3 cm x 3 cm, laita haudutuspataan. Kuori ja pilko kasvikset, lisää nekin pataan. Ripottele vehnäjauhot päälle, sekoita niin että ovat tasaisesti kaiken päällä, ettei jää paakkuja. Lisää mausteet ja liemi ja laita pata asetukselle low. Anna padan hautua kuutisen tuntia, tai minkä verran nyt päivällä kuluukaan aikaa metsällä käyntiin, ulkoiluun ja löhöilyyn. Pata oli tarkoitus syödä perunoiden kanssa, mutta koska kukaan ei halunnut perunoita, söimme ensimmäisen annoksen pataa keittona leivän kanssa.

Seuraavalla kerralla otin pataa vähän kattilaan, lisäsin lorauksen kermaa ja ruokalusikallisen pari vehnäjauhoja suurustamaan kastiketta. Lisäksi keitin Vääksyn Myllyn rikottuja ohrasuurimoita peuraliemessä. Ohra maistui kaikille, vaikka eikö kahden (iältään) keskimmäisen pitänyt kommentoida että ai meillä on puuroa ruualla. Talven lempisalaatti, eli punakaali-ananas-salaatti sentään maistui ilman kommentointia.

Padasta on nyt syöty kaksi kertaa, ja loput pakastin kolmessa erässä, eli kolme nopeaa ruokaa tiedossa jahka palaamme taas arkeen. Ohraa jäi yli, sen jatkojalostan tänään.


maanantai 22. helmikuuta 2016

Chilit itämään 2016


Laitoin chilit itämään eilen illalla. Tänään aamulla oli jo ensimmäiset juuret alkaneet tulla ulos siemenestä, kasvun ihme tuntuu yhtä väkevältä joka vuosi. Tällä kertaa laitoin 8 chililajiketta, mutta saattaa olla että muutama muukin tulee vielä laitettua, sillä tilasin vielä muutaman miedon lajikkeen lisää, ihan kuin siemenvarastoni olisi mitään täydennystä tarvinnut. Kaikki chililajikkeet ovat tänäkin vuonna Fataliilta, osa kylläkin jo omista siemenistä. Pensaiden talvetus ei onnistunut tänä vuonna hyvin, Muutaman vuoden ikäinen Trepadeira Werner kuoli, eikä Ajit Fantasy ja Cristalkaan voi hyvin. Niissä oli pieniä vihulaisia, jotka ovat kuivattaneet kasvin melko tehokkaasti. Eikä kyllä hoitokaan ollut hääppöistä, ei jotenkin intoa riittänyt viime kesän jäljiltä.

Tänä vuonna suosin sellaisia mietoja ja keskimietoja/tulisia chilejä, sillä tiedän vanhastaan että ne tulevat kaikki käytettyä. 

Lombardo 2-3 (tulee syötyä ihan sellaisenaan salaateissa, salsassa, pizzassaa ja keitoissa)
Aji Fantasy 3-4 (lempilajike, tätä menee paljon sekä tuoreena että kuivattuna)
Trepadeira Werner 4 (yksi lempilajikkeistani, sopivan mieto koko perheen ruokiin)
Aji Angelo 6-7 (hyvä ja maukas peruschili kaikkeen)
Rocato 6-7 (savustustettuna ja kuivattuna yksi suosikkeja)
Red Peruvian Rocato 7 (muistaakseni uusi kokeilu)
Aji Cristal 7 (toinen lempichili Fantasyn lisäksi, tätäkin kuluu paljon kaikkeen mahdolliseen)
Aji Norteno 7 (uusi kokeilu)

Laitoin tänä vuonna chilit itämään myöhemmin kuin mitä olen viime vuosina tehnyt, ja ehdottomasti liian myöhään kaikkien vakavasti otettavien chilikasvattajien mielestä. Halusin palata vanhaan aikatauluuni, aikaan ennen kuin aloin ahdistua siitä, että olen aina paljon myöhemmässä kuin muut. Päätin etten kertakaikkiaan enää anna muiden kasvatusten vaikuttaa omiini. Pari viime kesää ovat tietysti olleet supersurkeita, mutta ei ne minun isot taimet ole meinanneet selvitä ulossiirrosta kesäkuussa muutenkaan, vaikka kuinka olen totuttanut taimia pikkuhiljaa aurinkoon ja tuuleen. Tuntuu että parhaat sadot ovat tulleet silloin, kun kasvi on saanut sen siirtoshokin aika pienenä: kasvua on sitten kiritty sen jälkeen. Eli katsotaan tänä vuonna kuinka käy, ennen kaikkea toivotaan parempaa kesää mitä parina viime vuonna on ollut. Haluaisin taas muutaman vuoden tauon jälkeen puhua (ja ennen kaikkea käyttää) chilisadostani kilogrammoissa, en kappaleissa.

ps. Harmikseni se C.Galapagoense ei ikinä itänyt. Enkä näe järkeä maksaa uutta 20€ siitä, etten taaskaan saa sitä itämään, eli ilman ollaan.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Hirvimaksamakkara itse tehden


Hirven maksaa ei kannata pakastaa pitkää aikaa, tai oikeastaan ei kannattaisi pakastaa ollenkaan, mutta niin vaan sitä oli vielä vähän pakastimessa. Niinpa halusin kokeilla hirven maksamakkaraa viikon takaisissa makkaratalkoissa. Martat ovat ennen myyneet pientä keittokirjasta makkaroista. Sitä ei enää valitettavasti ole saatavilla, mutta onneksi sain selata kirjaa makkarakurssilla. Siellä oli useampikin ohje, jotka kiinnostivat, tämä maksamakkara oli yksi niistä, tosin olen ohjetta jonkin verran muuttanut, perusidea on kuitenkin sieltä lähtöisin. Osin tämän makkaran ainesosiin vaikutti myös se, että mitä nyt sattui olemaan. Ensi kerralla makkara voi taas olla hieman toisenlainen. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin nautaa ja naudan maksaa, ja suhteessa maksaa oli enemmän kuin nyt. Minä halusin tehdä makkaran hirven jauhelihasta ja maksasta. Lisäsin kuitenkin vähän porsasta jotta maku ei olisi ihan niin voimakasta.

Minä taisin tykätä tästä makkarasta eniten, sekä siskolla että miehellä tuli mieleen lähinnä maksalaatikko (onneksi en sentään laittanut rusinoita tähän kuten alkuperäisessä ohjeessa oli). Lapset eivät edes maistaneet. Sisko tosin kommentoi, että seuraavana päivänä tämä maistui todella herkulliselta, kun ei ollut valmiiksi ähkyssä muiden makkaroiden maistelusta, ja tämä makkara taisi olla heidän perheessä se suosituin. Minulla taitaa olla useampikin työlounas tiedossa, saan nauttia tämän varmaan omineni, mutta mikäs sen parempaa kuin tämä makkara puolukkahillon kanssa.

Minä käytin joulumakkaraan kaupan ohrasuurimoja, kun silloin ei ollut muuta saatavilla. Tällä kertaa vaihdoin makkara-ainekset Vääksyn Myllyn jauhoihin ja ryyneihin, hyvä vaihtokauppa kummankin mielestä. Käytin nyt siis Vääksyn Myllyn rikottuja ohrasuurimoita, ja täytyy sanoa että eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Toki liemikin oli nyt oikein hyvää, mutta kyllä nämä suurimot olivat sekä rakenteeltaan että maultaan ylivertaisia. Vaikea kuvitella että tämän kontrastin jälkeen voisin enää mitään muuta käyttää. Olisi tehnyt mieli syödä kyyhkyliemessä keitetyt ohrat ihan sellaisenaan. Nyt ollaan sellaisen äärellä, että kannattaa nähdä vähän enemmänkin vaivaa, että saa käsiinsä Vääksyn Myllyn ohrasuurimoita. Helsingissä Vääksyn Myllyn tuotteita saa Kaartin kotikaupasta. Ja Vanha Vääksy on kaunista seutua, sinne kannattaa ajella vähän kauempaakin, vaikkei sattuisikaan sukulaisia asumaan sillä suunnalla.

2 dl rikottuja ohrasuurimoja
1 l lientä (nyt oli kyyhkylientä)
250 g sipulia
voita
300 g jauhettua maksaa (hirvi)
840 g jauhelihaa (hirvi) (500 g oli ohjeessa)
200 g porsaan jauhelihaa
400 g porsaan silavaa jauhettuna
1 rkl suolaa
2 tl mustapippuria
3 tl kuivattua meiramia
1½ kyyhkylientä (tai muuta nestettä)

Keitä ohrasuurimot liemessä kypsäksi, jäähdytä kylmäksi. Kuullota pieneksi pilkottua sipulia voissa pannulla, jäähdytä. Sekoita kaikki aineet keskenään, lisää lientä notkistamaan massaa tarvittaessa. Paista pieni koepala pannulla, lisää mausteita tarvittaessa. Pursota massa siansuoleen ja paista 200 asteessa uunissa 1 tunti. Nauti puolukkahillon kanssa.


ps. Tähän makkaraan meni viimeiset omat sipulit. Eli nyt ollaan ostosipuleiden varassa kesään saakka.

pps. Tässä on nyt tullut melkoinen postaussuma makkaroita, mutta halusin kirjoittaa nämä kaikki ylös, jotta saa taas uusia ideoita seuraavaa rupeamaa varten. Makkaroiden teko on kivaa, ja erityisen hauskaa se on yhdesä. Samalla vaivalla tekee isonkin määrän mutta makkarat saa jaettua perheiden kesken. Suosittelen yhdessä tekemistä, se on kivaa. 

perjantai 19. helmikuuta 2016

Jauhelihapihvit kyyhkysestä ja possusta


Jatketaan vielä makkaratalkoiden jälkimainingeissa. Kyyhkyjauhelihaa oli nimittäin niin reilusti, että jätin osan käyttämättä makkaraan. Myös possujauhelihaa jäi vähän yli, jotein paistoin silloin illalla vielä yhdet pihvit. Osan pakastin, ja osan jätin alkuviikkoon vaarille ja lapsille illalliseksi. Pihvit maistuivat lapsille niin hyvin, että mies oli kuulemma jäänyt ilman. Onneksi niitä on vielä yksi satsi pakastimessa.

400 g kyyhkyn jauhelihaa
360 g possun jauhelihaa
1 dl korppujauhoa
1 tl sinappijauhetta
2 tl viherpippuria
2 tl yrttisuolaa
1 tl kuivattua timjamia
pari oksaa tuoretta rosmariinia
1 dl kermaa
2 munaa

Jauha lihat jauhelihaksi. Sekoita kulhossa korppujauhot ja mausteet. Lisää vähän kermaa ja munat. Sekoita hyvin ja lisää jauhelihat joukkoon, tee taikinasta tasainen. Anna makujen vähän tasaantua, vähintään puoli tuntia. Paista pieniksi sieviksi pihveiksi lettupannulla. Tuosta annoksesta tuli 18 pikkupihviä. En muista milloin olisin syönyt näin hyviä pihvejä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Chorizo itse tehden



Nyt on kuulkaas makkarassa maku kohdillaan, on todellakin. Tämän ohjeen esikuva on Marttojen makkarakurssilta, mutta vähän olen ohjetta muuttanut. Ja lisäsin perunajauhoa miehen vihjeestä, se kannatti, aivan kuten pidempi massan vaivaaminenkin. Tämä oli yksi kolmesta makkarasta, joita tehtiin siskon kanssa. Sisko hoiti kaiken pilkkomisen, hän teki todella huolellista työtä ja se kyllä maistui tässä makkarassa. Tulisuus on kohdallaan sellaiselle, joka tykkää kunnolla maustetusta ruuasta, mutta mitään överitulista tämä ei ollut. Chilien lajikkeita vaihtamalla sekin onnistuu. Tämä makkara oli kaikkien paikallaolevien aikuisten mielestä paras kolmesta valmistamastamme makkarasta, sellainen jota varmasti tulee tehtyä uudelleen, ehkä piankin.

1 kg nautasikajauhelihaa
400 g rasvaista siankylkeä jauhettuna
250 g sipulia pilkottuna ja pannulla kuullotettuna
3 tuoretta chiliä pilkottuna
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
2 rkl perunajauhoa
4 tl Chorizo-mausteseosta jenkeistä (tai chili- ja paprikajauhetta)
1½ tl korianterin siemeniä morttelin kautta
2 rkl suolaa
2 rkl punaviinietikkaa
2½ dl punaviiniä

Sekoita kaikki aineet keskenään, vaivaa massaa jonkun aikaa. Kylmennä se uudestaan. Pursota massa siansuoleen ja paista 200 asteessa uunissa n. 45 minuuttia. Nauti perunasalaatin ja lopun punaviinin kanssa. Tai miten vaan. Tätä makkaraa tulee varmasti tehtyä toistekin.


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Marjapiirakka mascarponella


Minä kuulun siihen ikäpolveen jolla ystävänpäivä ei kuulunut lapsuuteen/nuoruuteen. Tiesin kyllä (lähinnä Aku Ankasta ja teinisarjoista) amerikkalaisesta Valentinen päivästä, mutta nimenomaan ystävänpäivään minulla ei ole tullut mitään tunnesidettä. Niinpä en osaa sitä oikein millään tavalla viettää. Silti kysyin eilen illalla mieheltä, että pitäisikö huomenna tehdä jotain asian eteen. Mies totesi siihen, että voisihan jonkun piirakan leipoa. Niinpä sitten aamulla mietin, että joku marjapiirakka voisi olla kiva. Minulla ei vaan ollut yhtään kermaviiliä tai hapankermaa tai vastaavaa jääkaapissa, Muistin kuitenkin että siellä on yksi mascarpone-juusto (ei kerrota kenellekään että päiväys oli mennyt jo kuukausi sitten, mutta juusto oli edelleen priimaa). Niinpä sitten googlasin sanoilla piirakka ja mascarpone. Paljon tuli reseptejä, samojakin (ja taas ilman lähteitä), ja muutama oli tehnyt perinteisen mamman marjapiirakan ohjeella, käyttäen vaan kermaviilin tilalla juustoa. Niin ajattelin minäkin tehdä, mennä helpon kautta. Minulla täytteestä tuli kuitenkin todella jäykkää, vaikka vatkasin sitä ihan kunnolla, enkä olisi saanut sitä mitenkään levitettyä marjojen päälle. Tein siis piirakan näin:

Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 pieni muna
1 dl vehnäjauhoa
1 dl graham-jauhoa
vajaa 1 tl leivinjauhetta

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten, siivilöi lopuksi jauhot ja leivinjauhe joukkoon, sekoita varovasti. Levitä pohja 24 cm kokoiseen vuokaan.

Täyte:
2 munaa
0,75 dl sokeria
1 prk mascarpone-juustoa
1 dl kermaa

mustikkaa ja vadelmaa, n. 4 dl

Vatkaa munat ja sokeri hyvin sekaisin. Vatkaa mukaan juusto ja kerma. Levitä marjat piirakkapohjan päälle ja kaada täyte päälle. Paista 200 asteessa n. 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti hyvässä, eikun parhaassa, seurassa. Hyvää ystävänpäivää kaikille blogiystäville, sukulaisille, työkavereille, ystäville, tutuille ja tuntemattomille!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Kyyhkymakkara

Ylhäällä hirven maksamakkara, keskellä kyyhkymakkara, alhaalla chorizot

Tänään taisi olla yksi mukavimmista lauantaista vähään aikaan. Sisko tuli meille yhden lapsen kanssa makkaratalkoisiin. Valmistimme kolmea erilaista makkaraa, söimme niitä hyvien salaattien kanssa ja nautimme jälkiruuaksi serkusten tekemää hedelmäsalaattia ja jäätelöä. Oli mukava puuhastella yhdessä ja vaihtaa kuulumisia samalla. Lapset touhusivat omiaan, olivat pulkkamäessä ja auttoivat keittiössä. Mukavaa yhdessäoloa koko päiväksi ja illan lopuksi jaoimme makkarat, kumpikin perhe saa monta ateriaa päivän aherruksesta. Minä vaihdoin makkara-aineet Vääksyn Myllyn jauhoihin, loistava diili, ja taas on jauhovarasto kunnossa.

Silloin kun jauhoin kyyhkyä jauhelihaksi ensimmäistä kertaa, taisin saada idean, että haluan tehdä makkaraa itse. Vähän siitä on aikaa, alle vuosi kuitenkin, niin tässä sitä ollaan. Mies oli lukenut lisää makkarateon saloista, neuvoi meitä, ja  niin päätimme kokeilla tähän makkaraan massan vaivaamista yleiskoneessa. Se kannatti, massa toimi paremmin ja makkara oli todella hyvää myös rakenteeltaan.

1,1 kg kyyhkyn jauhelihaa
400 g possun jauhelihaa
115 g (Hauhalan) hanhenrasvaa
200 g jauhettua silavaa
250 g sipulia pilkottuna ja kuullotettuna pannulla ja jäähdytettynä
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia
3 tl viherpippuria morttelin kautta
1 tl valkopippuria
2 tl katajanmarjoja morttelin kautta
1 rkl suolaa
1½ dl makeaa omenaviiniä

Irrota kyyhkyn rintafileet rangoista, jauha fileet jauhelihaksi. Käytä lintujen rangat liemeen, ohje alla. Sekoita kaikki yleiskoneen kulhossa ja vaivaa taikinaa 15 minuuttia, kylmennä massa uudestaan. Paista pieni koepala, lisää tarvittaessa mausteita (ei tarvinnut). Pursota täyte siansuoleen. Keitä makkarat kyyhkyliemessä, johon on lisätty persiljaa ja rosmariinia 20 minuuttia. Tämän jälkeen makkarat voi joko pakastaa, tai paistaa heti 200 asteessa uunissa puolisen tuntia. Jos pakastat makkarat, paista ne samalla tapaa uunissa tai pannulla sulatuksen jälkeen.

Kyyhkyliemi:


14 kyyhkyn rangat
vettä niin että kaikki peittyy
2 sipulia
2 porkkanaa
1 palsternakka
1 varsisellerin varsi
rosmariinia
timjamia
katajanmarjoja
valkopippuria

Laita kyykyjen rangat reiluun veteen kattilaan, anna kiehua. Kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu, sen jälkeen lisää muut aineet. Keitä lientä pari tuntia ja siivilöi liemi uuteen kattilaan. Lisää tuoretta rosmariinia ja persiljaa ja keitä makkarat siinä. Otin liemeä talteen myös toista makkaraa varten. Sen jälkeen kun makkarat on keitetty, siivilöi liemi harson läpi ja pakasta esim patojen liemeksi.

Hyvää makkaraa, kertakaikkiaan. Pitkä vaivaaminen sai aikaan koostumuksen joka pysyi hyvin kasassa. Mieto makkara, lastenkin makuun hyvä. Kyyhkyn jauhelihaa tuli reilusti, säästin 400 g vielä pihvejä varten.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Ravintolaelämyksiä


Olimme miehen kanssa Groteskissa nauttimassa Dario Cecchinin liha-ateriasta. Ilta oli upea hyvän seuran, loistavan lihan ja lempiviinien ansiosta. Alakuvassa näkyy ruokalista kokonaisuudessaan, aivan mahtava. Etukäteen hehkutettiin että lihaa tulee n. 1 kg per syöjä, mutta ei se kyllä ollut lähelläkään sitä, mikä siis ainakin seuraavaa päivää ajatellen oli ihan hyvä. Ravintola oli täynnä ruokafaneja ja lihafaneja, istuimme pitkässä pöydässä, ja lähellä oli parikin ihmistä jotka ovat käyneet Italiassa Darion vieraana, matkustaneet sinne ruuan perässä. Siellä kuulemma meno oli ollut erilaista, kaikkea oli tarjolla niin, että kilo kyllä täyttyi helposti, jos vaan kesti syödä sen verran. Nyt tämä taisi olla mahdollista vain chef tablessa.

Minusta menun parasta antia oli liemi (oi kun joskus pääsisi samaan intensiteettiin maussa ja värissä) sekä tartar. Lihan rakenne ja maku oli jotain aivan ainutlaatuista. Vaikka riistaa syövä perhe on tottunut hyvään lihaan, niin oli tämä silti jotain aivan erityistä. Etenkin kaikki missä liha oli raakaa se tuli hyvin esiin. Pitkään kypsennetyn lihan saa itsekin tehtyä hyväksi, raa'an tai mediumin maku sen sijaan riippuu raaka-aineesta paljon enemmän.

Ilta oli siis onnistunut ja mukava, mutta aavistuksen hämmentynyt jälkifiilis kuitenkin jäi. Jälkikäteen huomasi bloggareiden postaamista kuvista, että annoksissa ja tarjoilussa oli vähän eroa pöytien välillä. Mm. minua vastapäätä istuvalta vieraalta meni ohi T-luupihvi. Hän huomautti jälkiruuan kohdalla että hei se eniten odotettu T-luupihvi jäi välistä. Kaverinsa sitten oikaisi, että se pikkubiitti oli se.

Tämä toi taas mieleen sen, kuinka joskus on mennyt syömään johonkin ravintolaan blogin innoittamana, on kehuttu isoja annoksia, reiluja kaatoja viinejä ja hymyilevän ystävällistä palvelua. Paikan päällä voikin olla vähän huonompi päivä kokilla ja tarjoilijalla. Se pistää väkisinkin miettimään, että onko mahdollista, että asiakkaita kohdellaan eri tavalla. Siinähän ei kai sinänsä ole mitään ihmeellistä, kyllähän tutuille ollaan helpommin ystävällisiä ja mitäpä sitä ei kannattaisi tehdä hyvän mainostamisen vuoksi. En kuitenkaan aio alkaa vieläkään kuvata ravintoloissa.

Sitten on tietysti nämä minun lempiravintolani, joissa on aina juuri niin huomaavainen palvelu ja mahtava ruoka kuin mitä saa kenen tahansa blogista lukea. Asiakas on aina tärkein, on sitten suosittu bloggaaja tai ruokamaailman nobody. Esim. ravintolat Juuri, Muru ja Carelia eivät ole pettäneet vuosien saatossa, kiitos siitä!