keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Peuralihapullat juhliin


💚 Meillä juhlittiin viikonloppuna ylioppilasta sukulaisten ja ystävien kanssa 💚 

Tarjolla oli muutamaa salaattia, possua, lihapullia ja savulohta. Lohi oli ostettu Granin Maxin kalasta, todella upeaa kalaa taas. Kukat olin tilannut siitä vierestä Ihanasta kukkasesta, ihanat olivatkin! 

Tein tarjottavaksi ison määrän lihapullia edellisellä viikolla, ehtivät olla muutaman päivän pakastimessa. Tästä ohjeesta tulee n. 45 pienehköä lihapullaa, ja ohje on helppo kertoa juhliin tarvittavalla määrällä. Jos kerrot taikinan vaikka kymmenellä, saat n. 450 lihapullaa. Ajanhallinnan kannalta kirjoitan muistiin, että minulla aikaa meni kaikkineen n. tunnin verran, tai vähän yli, sataa lihapullaa kohden. Paistoin lihapullat uunissa, siskoni neuvoi kääntämään ne puolessa välissä, ja näin tein. 

1 keskikokoinen sipuli
öljyä/voita
0,75 dl korppujauhoa
1 tl suolaa
2-3 tl paprikajauhetta
ripaus valkopippuria ja ehkä cayennepippuria
1 tl viherpippuria morttelin kautta
1 tl kuivattua timjamia
1 tl (reilu) sinappijauhetta
1,5 dl kermaa
1 kananmuna
400 g peurajauhelihaa
200 g sika-nautajauhelihaa

Kuori ja pilko sipuli hienoksi. Kuullota se pannulla tilkassa öljyä/voita, siirrä jäähtymään. Sekoita kulhossa korppujauhot ja mausteet sekaisin. Lisää kerma ja muna, sekoita nopeasti ja lisää jauhelihat ja sipuli joukkoon heti ja sekoita tasaiseksi.  Anna taikinan maustua ja turvota puolisen tuntia. Pyöritä pieniksi lihapulliksi ja paista pellillä 225 asteessa n. 15 minuuttia. Käännä lihapullat ympäri puolessa välissä, minulla aika juoksi sen ajan eli pullat olivat uunissa vähän vähemmän aikaa.

Lihapullat voi pakastaa ja sulattaa sitten ennen juhlia. Ne voi tarjota kylmänä tai lämmitettynä. Näistä lihapullista tuli paljon kehuja ja reseptiäkin kaivattiin. Alkuperäinen ohje on Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa -kirjasta, mutta vähän olen muuttanut suhteita ja maustamista, ja tärkeimpänä neuvona juhlien kannalta oli se siskon neuvo, että pullat kannattaa kääntää kertaalleen. Ja kun lihapullia tekee riittävästi, voi niistä nauttia juhlien jälkeenkin monella tapaa.


3 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Kiitos lihapullareseptistä. Herkullinen menu ja todella upea kimppu pöydällä.

Ulla kirjoitti...

Onnittelut ylioppilaalle! Nyt on hankalin koulu takana ja saa keskittyä vain siihen, mikä oikeasti kiinnostaa :-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitokset kummalekin! Ja kyllä, kunhan se kiinnostuksen kohde ensin selviää ;)