sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Jäniksen ulkofile, omenakastike ja karamellisoidut omenat

Tämä(kään) kuva ei tee ruualle oikeutta


Meiltä meni tänä talvena iso omenapuu jäniksille. Monen lumettoman ja vähälumisen talven jäljiltä en muistanut nostaa suojusta lumen määrän lisääntyessä, lunta on ollut enimmillään yli 60 cm ja tuiskut päälle. Jänikset pääsivät siis syömään koko rungon ympäriinsä noin puolen metrin matkalta eli eipä tuota kanelia pelasta edes jesari tai mikään muukaan hoito. Hyviä savustustulia tiedossa reilusti. 

Valmistin tänään jäniksen ulkofilettä omenan kanssa, tämä pirkanmaalainen jänis oli kyllä ihan syytön oman pihan omenapuun tuhoon. Muuten päivä onkin mennyt ulkoillessa 8 asteen lämmössä kirkkaassa auringonpaisteessa. 

Jäniksen ulkofileen paistoin kuumalla pannulla rosmariinilla maustetussa voin ja öljyn seoksessa, päälle suolaa ja pippuria myllystä. Tämän jälkeen siirsin fileet uunivuokaan ja paistoin vielä 10 minuuttia 180 asteessa uunissa. Ohuemmalle kohdalle vähempi olisi riittänyt, paksummallekin kohdalle tuo oli ihan maksimi.

Omenat tein suunnilleen samaan tapaan kuin miehen pikkujouluissa valmistimme Hans Välimäen opastuksella omenat ankan seuraksi. Tämä on upea lisuke mille tahansa riistalle tai oikeastaan ihan mille tahansa.

Omenakastike


1 dl vahvaa jänislientä
1 rkl vehnäjauhoa
1-2 rkl omenasosetta
½ dl vettä (huuhdoin omenasosepurkin)
1 rkl omenaviinietikkaa
½ dl kermaa
1 tl fariinisokeria (jos hillo on makeaa, sokeria ei tarvitse lisätä)
suolaa ja pippuria maun mukaan

Kun fileet on siirretty pannulta uunivuokaan, lisää pannulle liemi ja vatkaa vehnäjauhot tasaisesti joukkoon. Lisää muut aineet ja anna suurustua sen aikaa kun valmistat omenat ja teet perunamuusin. Voit lopuksi sekoittaa lihoista irronneen nesteen kastikkeen joukkoon makua antamaan. 

Karamellisoidut omenat Hans Välimäen tapaan


2 rkl sokeria 
1 rkl voita 
2 Pink lady omenaa (tai joku muu kiinteämaltoinen omena)
2 rkl vettä 

Sulata sokeri pannulla ja lisää voi joukkoon. Viipaloi omenat tasakokoisiksi viipaleiksi ja lisää pannulle. Lisää vesi ja kypsennä omenoita kannen alla muutama minuutti puoleltansa kunnes ovat kullanruskeita ja hieman pehmenneitä. 

Kalevalanpäivän aterialla söimme siis jäniksen ulkofilettä, muusia, omenakastiketta ja karamelliomenoita sekä kaalisalaattia. Ja jälkiruokana oli marjaisa pavlova, mustikkaa, vadelmaa ja mansikkaa reilusti. Kyllähän tämä juhla-ateriasta kävi.

Ei kommentteja: