sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Juomia ennen joulua 1. Lihaliemi ja peurapiirakka


Tämä on jo kuudes joulunodotuskalenteri blogissa. Ensimmäisen vuoden jälkeen olen miettinyt kalentereihin jonkun teeman, niin tänäkin vuonna. Edelleen oma lempikalenterini on se toinen, vuoden 2016 kalenteri jouluisista kirjoista. Mutta oli se viimevuotinenkin kiva. Tämä on juuri sopiva joulukalenterin tahti minulle, neljä postausta on sopivasti minulle, ja toivottavasti seuraajillekin.

Tänä vuonna mietin neljää sopivaa juomaa joulunaikaan. Kaikki eivät ole perinteisiä drinkkejä, vaan mukaan mahtuu monenlaista. Aloitan nyt lihaliemellä, olen jo aiemmin kirjoittanut juotavasta liemestä, mutta tässä tulee vähän perinteisempi versio. 
 
Olin päättänyt aloittaa liemellä jo aiemmin, mutta kuinka sattuikaan: mies "tilasi" uusimmassa  Metsästäjä-lehdessä (6/2020) olevan peurapiirakan. Ohje on Akseli Herlevilta, ja siinä kehoitettiin nauttimaan piirakka sherryllä maustetun liemen kanssa. Ehdotin ensin, että tekisin piirakan puolikkaana, mutta sehän oli oikeasti tosi huono idea, ainakin metsästäjän mielestä. Vaikka ei saadakaan syötyä piirakkaa oman perheen voimin kerralla, voi sitä pakastaa ja ottaa mukaan metsästysreissuille. 

Juotava lihaliemi


6 dl lihalientä kuumennettuna
suolaa tarpeen mukaan
loraus sherryä
persiljaa
timjamia

Lämmitä lihaliemi kattilassa. Minun lihaliemi oli redusoitu reilusti, eli käytin 1½ dl lihalientä ja 4½ dl vettä. Mausta suolalla tarpeen mukaan. Kun liemi lähes kiehuu, mausta sherryllä ja lisää vähän pilkottua persiljaa ja muutama timjamin lehti koristeeksi. Sherryn voi jättää poiskin. Nauti kuumuutta kestävästä lasista tai mukista.

Peurapiirakka levynä


100 g (puuro)riisiä
4 keitettyä kananmunaa
800 g peuran jauhelihaa
suolaa ja pippuria reilusti, timjamia
2 isoa sipulia
voita/öljyä
200 g ranskankermaa
120 g smetanaa

2 pkt voitaikinaa, á 600 g (ohjeessa 500 g)
1 munankeltuainen

Keitä riisi kypsäksi, valuta ylimääräinen vesi pois. Keitä kananmunat kypsäksi. Paista kuumalla pannulla peuran jauheliha kypsäksi muutamassa erässä, mausta reilusti suolalla ja pippurilla, lisäsin myös timjamia. Siirrä kulhoon odottamaan. Kuullota pilkottu sipuli pannulla voissa tai öljyssä, siirrä sekin kulhoon. Sekoita kulhossa riisi, hienonnetut kananmunat, jauheliha, sipuli, hapankerma ja smetana sekaisin.

Kauli toinen voitaikina pellin kokoiseksi levyksi. Levitä täyte tasaiseksi pohjan päälle. Kauli toinen levy pellin kokoiseksi, siirrä piirakan päälle ja "sulje" reunat. Tasoita piirakka takaisin pellin kokoiseksi. Voitele piirakka munankeltuaisella. Paista 180 asteessa n. 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä vähän aikaa ja leikkaa paloiksi.

Tarjoile piirakka lihaliemen kanssa. Ihana ruoka tähän vuodenaikaan.


Lämmintä ja turvallista joulunodotusta kaikille!


5 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Tälle ruoalle ja juomalle sopisi se paukkuva pakkenen ja metrinen hanki, mutta varmasti menee tämmöisenä marraskuunakin.:D

sauvajyvänen kirjoitti...

Kyllä, pakkasta ja lunta odotellessa...

Nanna kirjoitti...

Ehdottomasti tapaninpäivän ruokaa minulle!Nam!

Ulla kirjoitti...

Varmasti mahtavat maut kummassakin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Nanna, hyvä suunnitelma!

Ulla, kyllä. Liemen loppu päätyi jauhelihakeittoon ja loput piirakat pakkasin miehelle mukaan metsästysreissulle.