perjantai 10. huhtikuuta 2020

Pitkänperjantain 2020 kala-ateria


Meidän perheessä on syöty vuosikausia kalaa pitkäperjantaina. Välillä se on ihan perinteistä tyyliin uunikalaa ja perunamuusia, tai vaikka lipstikalla maustettua uunikalaa, joskus kalakeittoa. Eli kalaa, mutta ei samalla tavalla perinteistä kuten vaikka joulun kalapöydät ovat olleet vuosia. Tänä vuonna söimme kuhaa vähän arkisemmin.

Tällä kertaa käytin korppujauhojen tilalla pankojauhoja, muuten tein kuten tuossa linkissä. Kala oli Maxin kalasta hankittua kuhaa, tilasin sieltä reilu viikko sitten ison kassillisen kalaa, joista osan pakastin. Nämä kuhafileet olin tilannut pääsiäistä ajatellen, ja hyvä niin, siellä taisi olla melkoinen pääsiäisruuhka, ennakkotilauksiakin kuten jouluna. 

Olin tilannut pääsiäiseksi myös Patisserie Teemu Auralta pääsiäisen herkkukassin ja vähän muitakin herkkuja ja leipiä. Iltateellä kakku ja macaronsit maistuivat hyvin. Teemu Auran leipiä ja focacciaa söimme jo eilen lammaspullien ja fetasalaatin lisänä sekä tänään kala-aterialla.


Pääsiäiskukat tilasin tänäkin vuonna floristimestari Pirjo Kopilta. Nyt jos koskaan kannattaa suosia paikallisia yrittäjiä, Pirjokin toimittaa kukkatilauksia ovelle ja varmasti osaa toteuttaa kaikki mahdolliset (ja mahdottomat) toiveet.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Tuo Teemun kakku vaikutti ihanalta. Olisin heti tilannut, jos asuisin karanteenirajan sillä puolen :-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kakku oli kyllä hyvä, aivan ihana. Juuri söimme loput miehen kanssa iltapäiväkahvilla/teellä.