torstai 14. kesäkuuta 2018

Sauvajyvänen 7 v - vähän erilaiset blogisynttärit


Tasan seitsemän vuotta sitten tämä blogi sai alkunsa, ja yhä edelleen olen täällä päivittämässä kuulumisia ainakin silloin tällöin. 

Tänään en kylläkään päässyt mitenkään juhlistamaan kouluikäistä blogia, sillä vietin hektisen työpäivän jälkeen koko illan Espoon kaupungin järjestämässä tiedotustilaisuudessa. Tilaisuus järjestettiin koska Espoo on päättänyt luopua viljelypalstojen ylläpidosta kertarysäyksellä nopealla aikataululla. Tämän jälkeen Espoo voi keskittyä ydintoimintoihin resurssoimalla niitä paremmin. 

Viljelijät irtisanotaan tämän vuoden loppuun mennessä, ja huhtikuun loppuun mennessä pitäisi olla kaikki selvillä, uudet sopimukset tehtynä yhdistysten/firmojen ja viljelijöiden välillä jne. Tietoa meille ei suoraan ole kerrottu vaikka päätös tehtiin jo viime vuoden marraskuussa, joten tiukka aikataulu on tiedotuksen puutteen takia vieläkin tiukempi. Tietoa olemme sittemmin saaneet "mediatiedotteista" joita on lähetetty ainakin kaksi (2) kappaletta. Ihan pikkuvinkkinä, Espoon kaupunki voisi vähän satsata tiedotukseen ja eri osastojen yhteistyöhön ("ei voitu ilmoittaa asiasta kun talousyksikkö hoitaa laskutuksen eikä osoitteita voi siirtää muille" tjs.)

Toistaiseksi ei ole löytynyt kiinnostuneita yhdistyksiä hoitamaan palstoja, mutta onhan tässä vielä hyvin aikaa vai mitä. Espoon tekninen lautakunta käsittelee asiaa sitten kesällä 2019, että miten meni, vai pitääkö päätös perua. Mielenkiintoinen aikajana mielestäni.

Olisi hienoa olla espoolainen, jonka kotikaupunki satsaisi ympäristöönsä, väkensä mielenterveyteen, hyvinvointiin ja liikuttamiseen (muutenkin kuin rakentamalla hiihtotunneleita) ja toimisi suunnannäyttäjänä muille kaupungeille ja kunnille huolehtimalla tällaisesta kaikin tavoin yhteisöä ja yhteiskuntaa hyödyttävästä toiminnasta. Mutta minä olen espoolainen jota juuri nyt hävettää olla espoolainen. 


3 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Käsittämätön päätös :-( Mikähän "ajatus" tuossa on ollut taustalla - jos mikään.

Merja | Ripaus tryffeliä kirjoitti...

Onnea tästäkin huolimatta! Seitsemän vuotta blogimaailmassa on melkoinen saavutus ja laatu on aina erinomainen. Käyn usein täältä hakemassa inspiraatiota!

Käsittämätöntä meininkiä tuo! Ettei olisi arvokasta tonttimaata, johon voisi kiepauksen kautta muutaman talon laittaa??

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos onnitteluista ja kauniista sanoista, itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset synttäreistä.

Ulla ja Merja, tuo päätös on linjassa monien muidenkin kaupunkien kanssa, eli ulkoistetaan pois kaupungilta, koska kaupungeilla se on niin kallista kaupunginbyrokratian tehottomuuden takia. Summat joita kaupunki tilastojen mukaan käyttää tähän, ovat käsittämättömän korkeita siihen nähden miten työ näkyy palstoille päin.

Mutta se tapa miten Espoo on asian hoitanut, on suorastaan hävettävän huono. Ei mitään etukäteissuunnitelmaa tai selvitystä, suora päätös sellaisenaan, joka jätetään kertomatta viljelijöille. Tiedottaminen puuttuu kokonaan, samoin rakentava yhdessä tekeminen. Ja nyt nämä jälkikäteisselittelyt ovat käsittämättömiä ja tuntuvat valheellisilta.