lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kuhafileet ja tartar-kastike


Tämä viikko on ollut varsinainen kalaviikko, Tiistaina syötiin esikoisen toiveesta perinteistä lohikeittoa, se olikin todella mieluinen ruoka kaikkien mielestä. Torstaina kävin Maxin kalassa, josta ostin torstaiksi savulohta sellaisen määrän kuin yleensäkin, tällä kertaa se loppui kesken kun oli kaikkien mielestä niin hyvää. Siikaa ostin graavattavaksi, kylmäsavulohta helpoksi leivänpäälliseksi, ja olihan sitä pakko ostaa vähän katkarapusalaattiakin. Muikut näyttivät hyvältä, joten eilen illalla syötiin muikkukukkoa. Tälle päivälle jäi vielä kuhafileet, jotka ajattelin paistaa ihan yksinkertaisesti.

Selailin River Cottagen Fish book -kirjaa, ja löysin sieltä kivan ohjeen kampelalle, kuha sai käydä yhtä hyvin. En ole ennen tehnyt tällaista tartar-kastiketta, joten oli kiva löytää jotain vähän uutta.

2 isoa kuhafilettä
jauhoa
suolaa pippuria
1 iso muna tai 2 pienempää
hyviä korppujauhoja
reilusti öljyä

Leikkaa fileet kahtia. Mausta jauhot reilusti suolalla ja pippurilla, ja jauhota kalafileet. Riko muna lautaselle ja hajoita rakenne haarukalla. Laita korppujauhot toiselle lautaselle. Kasta jauhotetut fileet ensin munassa, sitten korppujauhossa. Laita pannulle reilusti öljyä, niin että sitä on n. 1 cm verran. Lämmitä se melko kuumaksi ja paista sen jälkeen kaloja 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta, tai kunnes kypsiä ja rapeita.

Tartar-kastike


2 rkl majoneesia
2 keitettyä kananmunaa hienonnenttuna
1 rkl persiljaa silppuna
1-2 tl tilliä silppuna
1 pieni suolakurkku hienonnettuna
2 tl kapriksia hienonnettuna
½ sitruunan mehu

Sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään, anna makujen vähän tasaantua.

Tarkoile kala kastikkeen, pinaatin ja keitettyjen perunoiden kanssa. Tai miten haluatkaan. Tuskin on yllätys, ettei lapset edes maistaneet kastiketta. Ja minun täytyy todeta, että pidän enemmän voissa paistetusta kalasta, tosin voi olla ettei öljy ollut riittävän kuumaa ja kalasta ei tullut niin rapeaa kuin olisin toivonut.


ps. On tällä viikolla syöty peuraakin parina iltana, eli ei sitä ihan pelkällä kalalla ole menty.

Ei kommentteja: