torstai 24. maaliskuuta 2016

Vääksyn Myllyn ohrapuuro haudutuspadassa


Minulla on blogissa jo aiemmin julkaistu ohje ohrapuurolle. Se annos on kuitenkin liian iso meidän perheelle, varsinkin kun kuopus ei ole mikään puuronsyöjä. Mies osti meille toisenkin haudutuspadan, tällä kertaa sellaisen pienen ja korkean. Tämä on ihan täydellinen puuronkeittoon ja siihen sitä on käytetty jo monta kertaa. Mikä ihanuus on herätä aamuun kun puuro on valmiina odottamassa. Ohrapuuroon liittyy minulla paljon tunteita, se oli se lapsuuden ihanien lauantai-iltojen ateria, se joka kypsyi uunissa sillä aikaa kun saunottiin savusaunassa. 

2 dl ohrasuurimoita
8 dl vettä
2 dl kermaa tai maitoa
1 tl suolaa

Laita pieneen haudutuspataan 2 dl Vääksyn Myllyn ohrasuurimoita (tai muita hyviä suurimoita). Lisää vesi ja hauduta puuroa 8 h asetuksella low. Vähempikin aika riittää, mutta aamupuurolle tuo aika on hyvä. Lisää kerma tai maito ja suola, sekoita hyvin, ja anna hautua vielä pieni hetki.

Nauti puuro mieluisella tavalla, minä pidän ohrapuurosta eniten jauhetun inkiväärin ja sokeriripauksen kanssa. Kaneli sopii myös hyvin, joku taitaa syödä mieluiten puuronsa voin kanssa. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minkä merkkinen se pieni haudutuspata on? Itselläkin on iso haudutuskattila, mutta puuro onnistuisi varmasti paremmin pikkupadassa. Sulla on mukava blogi, tänne tulen toistekin :) Anne

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos kommentista, tervetuloa Anne! Tuo pieni haudutuspata on Prego, sellainen halpismerkki, taisi maksaa n. 20 € jos oikein muistan.