perjantai 2. tammikuuta 2015

Villisian kylkiluut uunissa

Pakastimessa oli vielä viime kaudelta villisian kylkiluita, iso vakuumipussi jossa reilusti luita lihoineen. Tämänpäiväinen kaatosade ei houkutellut menemään ulos, joten ajattelin että sähköuunilla oli pärjättävä. Villisian kyljessä on reilusti rasvaa, sekä päällä että lihan ja luun väleissä. Päätin paistaa lihat juurespedillä, alkuun tiukassa lämmössä ja sen jälkeen pitkään miedolla lämmöllä, jotta saisin lihan mureutumaan kunnolla ja rasvaa sulatettua mahdollisimman paljon. Lihat onnistuivat minusta näin tehden hyvin, olivat varmasti kypsiä, mureita ja mehukkaita. Loput lihat menevät huomiseen pyttipannuun, keitettyjä perunoita jäi juuri sopivasti sitä varten. Lisänä reilusti punakaalista ja punaisista porkkanoista tehtyä cole slawta (siksi väri noin outo) ja päivällinen oli siinä. Hyvä tavallinen maukas ateria.

villisian kylkiluita pari kiloa
mausteita, suolaa
palsternakka
pala juuriselleriä
pala lanttua
muutama porkkana
iso punasipuli
vettä

Mausta villisian kylkiluut haluamallasi tavalla. Minulla oli nyt chilisekoitusta, vaahterasiirappia ja yrttisuolaa. Kuori ja pilko kasvikset, levitä isoon uunivuokaan pohjalle (minulla melkein uunin kokoinen vuoka) ja lihat päälle. Lisää vettä niin, että pohja juuri peittyy, minulla taisi pari desiä riittää. Paista puoli tuntia 250 asteessa. Puolessa välissä vaihdoin lihojen paikkaa. Laske lämpö puolen tunnin jälkeen 125 asteeseen ja paista vielä 2½ tuntia. Nosta lihat sen jälkeen vihannesten päältä pois, kääri folioon vähäksi aikaa. Ota vihannekset talteen, tarjoa lihojen kanssa tai käytä sosekeiton pohjana. Siivilöi liemi ja jätä jäähtymään. Leikkaa lihat luiden väleistä, syö keitettyjen perunoiden ja vaikka kaalisalaatin kanssa. Kuori rasva liemen päältä (sitä oli nyt neljä desilitraa) ja pakasta liemi myöhempää käyttöä varten. Hyvää simppeliä ruokaa.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Tuli ihan kamala nälkä. Mahdottoman makoisalta vaikuttava resepti.

sauvajyvänen kirjoitti...

Ja nuo olivat kyllä superhyviä! Eilinen pyttipannukin onnistui ihan loistavasti, ehkä paras spydäri mitä olen koskaan tehnyt (ja syönyt). Paljon lihaa, josta suli sopivasti rasvaa, jossa paistaa perunat jne.