keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Säärystimet

Minä olen aikoinani kutonut (eli neulonut, ei väännetä murresanoista jooko) paljon, hyvinkin paljon. Viime vuosina se on jäänyt satunnaisiin sukkiin ja kaulaliinoihin. Ja ajan rajallisuuden takia kutominen on edelleen ollut aika vähäistä, sellaista, minkä saa nopeasti ja helposti valmiiksi. Juju saa tulla langasta, sitten joskus paremmalla ajalla keskityn siihen, että se juju tulee itsetekemistä kuvioista ja suunnitelmista, niin ainakin toivon (mutten elä sitku-elämää). Toistaiseksi siis tiedossa yksikertaista ja värikästä. Koska nyt oli toiveissa erityisen yksinkertaista, niin kutomiseen oli helppo yhdistää television katselu.

Esikoinen toivoi raidallisia, yksinkertaisia säärystimiä. Kaupasta löytyi kivan väristä Novitan 7-veljestä lankaa. Helppo homma, vai mitä, paitsi ei sitten ollutkaan. En löytänyt oikein mitään ohjetta nopealla (se myönnettäkään) etsimisellä. Jee, eli ei aavistustakaan monta silmukkaa pitäisi olla. Aloitin sitten tutulla 48:lla silmukalla. Kudoin resoria (2o2n) reilu 10 cm, sen jälkeen suoraa aina oikein polven alapuolelle saakka, ja ylös taas reilu resori. 7 Veljestä raita-lankaa kului melkein 150 g, puikot 3, joten jälki oli napakkaa.

Muuten hyvä, mutta säärystimet ovat liian kapeat, joten niitä voi pitää vaan sukkisten tai legginsien kanssa (kasvatus kesken, asian olisi voinut ilmaista nätimminkin). Nämä kelpaavat kuulemma näin, mutta toiveissa on sellaiset OIKEAT säärystimet joita voi pitää housujen kanssa. Siitä myöhemmin lisää, ainakin toivon niin.

ps. Ensimmäinen säärystin syntyi katsomalla:
1 Nuori Morse
1 Dracula
1 Hakekaa kätilö -joulujakso

Ja toinen katsomalla:
1 Neiti Marple
2 True Detective
vähän Iron Sky -leffaa

6 kommenttia:

luimupupu kirjoitti...

En kinaa murresanoista tällä kertaa - kutomista se on.

DancingCloudsandMore kirjoitti...

Kauniit ♥

Nanna kirjoitti...

en minäkään kinaa; mäkin kutoisin jos osaisin ja ompelukoneella mä neulon... :)

Ulla kirjoitti...

Melkolailla samat kutomisohjelmat täälläkin :-) Telkkarin katsominen ilman kudinta tuntuu ajanhukalta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvänmielen postaus.
Tuo ohjelmalista oli hauska.
Mulla menisi tuohon urakkaan nuoren Morsen, Morsen ja vielä komisario Lewisinkin kaikki jaksot...

- naapuri

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiva ettei tarvitse asiasta kinata ;) Ja kiitos kehuista. Nanna, kaikki osaa, jos vaan haluaa. Kaikki ei vaan halua. Ulla, maku mätsää siis muillakin alueilla kuin puutarhassa ja hellan ääressä :)

Naapuriin kiitokset hyvänmielen kommentista. Ja ne jaksot loppuvat kaikki aikanaan, eli vamista syntyisi sielläkin ;)