sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste


Nyt on maailmankirjat sekaisin. Päätin nimittäin tarttua HelMet-kirjaston "Kirjan vuoden 2015 lukuhaasteeseen". Tämähän ei ole mikään kirjablogi, ja kirjoittanutkin olen lähinnä vain keittokirjoista tai vastaavista, niistäkin vähemmän kuin olen ajatellut (onkohan se kirjasarjani osassa 2 edelleenkin?). Ennen lapsia olen lukenut hyvinkin paljon, sen jälkeen tahti on hidastunut, ja olen huomannut että olen vähän pihalla uusista hyvistä kirjoista.

Sen verran tiedän ajankäyttöni rajoitteet, että helpotan heti lukuhaastetta omalla kohdalla sillä, että tarkoitus on saada tämän vuoden aikana vähintään 25 kirjaa kasaan listalta. Aion siis merkata yhden kirjan useampaan kohtaan silloin kun se on mahdollista. Ja numeron 21 ruksasin heti pois, sillä luin koulussa ihan kaikki kirjat mitä pitikin, ja paljon paljon muuta (ja tenttikirjojahan en laske tähän kategoriaan, ehkä joskus vähän lipsuin jonkun kohdalla, enää en tosin edes muista minkä, eli en voisi sitä paikata vaikka haluaisinkin). Ajattelin että tämä lista tuo uusia kirjoja lukulistalleni, olen lukenut aika samantyylisiä kirjoja viime vuodet (Kaari Utriota kesät ja dekkareita talvet, ihan vaan vähän kärjistettynä). Tarkoituksena on palata tähän haasteeseen blogissa muutaman kuukauden välein, enkä aio kirjoittaa varsinaisia arvosteluja kirjoista, mutta eiköhän niistä aina jotain jutun juurta keksi. Tai katsotaan mitä tästä vielä kehkeytyy, jos mitään. Hupenevasta kirjahyllystä löytyy vaikka kuinka monta tähän haasteeseen sopivaa kirjaa, ja loput sitten kirjastosta. Maltan tuskin odottaa mitä kirjaston henkilökunta suosittelee.

Lähde mukaan!

Lista, jonka kopioin suoraan haasteen sivuilta sellaisenaan:
  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  2. Kirja, josta on tehty elokuva (kts. Kirjoista elokuviksi -kirjahylly Kirjasammossa)
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja (kts. vuonna 2015 julkaistut kirjat Helmet-haussa)
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
  7. Novellikokoelma (kts. Ohuet klassikot 3/3: Novelleja ja kertomuksia sekä Novelleja naistenviikolle -kirjahylly Kirjasammossa)
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle (kts. Berliini – rakkaani EuroopassaKirjamatka Prahaan sekä Lukumaratonille Intiaan?)
  9. Tietokirja
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja (kts. SHK: 10 esikoisromaania, jotka pitää lukea -kirjahylly Kirjasammossa)
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon (kts. Palkintosarjat-sivu ja Finlandia-palkitut-kirjahylly Kirjasammossa)
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa 
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä (kts. HLBTI-kirjallisuutta-kirjahylly Kirjasammossa)
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
  22. Muistelmateos tai elämäkerta
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä (kts. Ohuiden kirjojen maraton sekä Ohuet klassikot osa 1/3: Kotimaista2/3: Kansainvälistä ja 3/3: Novelleja ja kertomuksia)
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
  26. Kirjatrilogia
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja (kts. Nuortenkirja kelpaa aikuisellekin sekä 50 nuortenromaania, 5 eri teemaa -artikkeli Kirjasammossa)
  28. Kirja, jonka nimessä on väri
  29. Kirja, jossa on taikuutta
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani (kts. Sarjakuvamaraton)
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta 
  34. Kirja, jonka nimessä on numero
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  36. Runokirja (kts. Tienviittoja 2000-luvun runouteen)
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa (kts. Kiellettyjen kirjojen lukumaraton)
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken 
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja (kts. ScifimaratonScifin pimeä puoli sekä Tieteiskirjallisuus-genre Kirjasammossa)
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua 
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
  44. Klassinen rakkausromaani (kts. Intohimoinen Charlotte Brontë)
  45. Kirja, joka pelottaa sinua (kts. Kauhukirjallisuus-genre Kirjasammossa)
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit (kts. Saamelaiset sekä Saamelainen kirjallisuus Suomessa -artikkeli Kirjasammossa)
  47. Hauska kirja (kts. Huumori-genre Kirjasammossa)
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
  49. Jännityskirja tai dekkari (kts. Murhamaraton sekä Jännityskirjallisuus-genre Kirjasammossa)
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

5 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Hauska haaste! Terv. nimim. Just lähti tilaus AdLibrikselle...
Mies on sentään fiksu ja lukee kirjat sähköisinä. Minä puolestani lisään niitä pölynkerääjiä hyllyyn metritolkulla.

Jonna / suolaajahunajaa kirjoitti...

En ehkä pysty tuohon haasteeseen, mutta saman päätöksen olen suuressa mittakaavassa tehnyt - haluan taas lukea enemmän. Viime aikoina muut asiat ovat vieneet sen ajan, jonka ennen käytin lukemiseen.

sauvajyvänen kirjoitti...

Ulla, minustakin tämä oli hauskin haaste mihin olen törmännyt pitkään aikaan. Minä olen luopunut osasta kirjoista tässä viime vuosien aikana, osaksi vähän tyhmästi, osasta ihan fiksusti.

Jonna, samaa ajattelin minäkin, ja tämä haaste tuli sopivaan väliin. Minulla on onneksi paljon lukevia työkavereita joilta myös saan hyviä vinkkejä. Aloitan siitä, että roikun netissä vähemmän ja käytän sen ajan järkevämmin.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minäkin taidan alkaa tähän. Minulta jäi silloin muutama vuosi sitten kesken se 100 kirjan luku-urakka kesken, mutta nyt voisin kokeilla tätä juttua! :D

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiva juttu, aina on kiva seurata mitä kirjoja muut keksivät luettavaksi.