torstai 17. heinäkuuta 2014

Viron kesälomareissu 2014 - vähän puutarha-asioita


Charles Darwin, totta kai

Kun ajoimme pitkin Viron maaseutua tuli huomattua että jokaisessa talossa oli oma hyvin hoidettu kasvimaa, ja sen lisäksi monissa pihoissa upeita hedelmäpuita, marjapensaita ja perennoja ja/tai ruusuja. Ja jos alueella oli kerrostaloja, jokaisen talon etupihalla oli alue, jossa näytti olevan n. aarin kokoiset viljelypalstat talon asukkailla. Suomessakin on ollut aikoja jolloin lähes joka talossa viljeltiin pienempää tai isompaa kasvimaaplänttiä, mutta se perinne on aikanaan katkennut. Niin kauniita kasvimaita matkalla näki, että soisi saman tavan nousevan entistä suositummaksi Suomessakin. Täällä kaupungeilla ja erilaisilla yhdistyksillä on tarjota viljelypalstoja, mutta monesti ne ovat kaukana kodista, tai niihin on pitkät, jopa vuosien jonot. Minusta näytti tosi kivalta, että kaikki viljelypalstat olivat siellä talojen seassa ihan lähellä koteja.

Hienoa kartanoa vastapäätä oleva pikkukerrostalo

Yläkuvassa olevan pikkukerrostalon edessä oleva kasvimaa-alue

Jokaisella palstalla oma pieni kasvihuone

Vietimme kaksi yötä Pöltsamaalla, joka on kuuluisa viineistään ja ruusistaan. Kävimme siellä keskellä teollisuusaluetta olevassa ruusutarhassa jossa on lähes 1000 erilaista ruusua. Löysin sieltä kaksi uutta suosikkiruusua, köynösruusuja kumpikin. Toinen oli hauskasti kaksivärinen Mister Herbert, jonka tuoksu ei tosin miellyttänyt, ja toinen oli upeassa valkoisessa kukassa oleva Rosa Helenae Honungrose (Wilson 1907). Pitää vähän selvitellä, että millaisissa paikoissa nämä menestyvät, ja että onko toivoa saada niitä menestymään mökillä. Taimia en tuolta ostanut, sillä epäilimme kuinka ne selviäisivät kuuman ajomatkan (nyt tosin vähän harmittaa, olisihan sitä voinut kokeilla...).

Mister Herbert

Rosa Helenae

Pöltsamaan ruusutarhasta, juuri näin sekavalta siellä näytti

3 kommenttia:

luimupupu kirjoitti...

Minä juuri yritin ehdottaa talon muille tädeille, että laitetaanpa tähän pihalle pieni kasvimaa. Saa nähdä, innostuvatko. Upeita ruusuja noissa kuvissa.

Chez Jasu kirjoitti...

Suomessakin olen huomannut suuria paikallisia eroja miten hyvin pihoja ja puutarhoja hoidetaan. Länsi voittaa tässä idän.

sauvajyvänen kirjoitti...

luimupupu, toivotaan että saat innostunutta porukkaa. Ja minäkin tykkäsin noista ruusuista.

Jasu, joo saman minäkin olen huomannut. Mutta tuntuu että täällä joko on tai ei ole puutarhaa, toisin kuin Virossa kasvimaa tuntui olevan ihan jokaisessa talossa. Ja sitten muusta huomasi, että asuuko siellä puutarhaihmisiä vai ei.