sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Chilien idätys


Minä olen normaalisti laittanut chilien siemenet suoraan multaan, ja antanut ajan kulua. Meillä on välillä hyvinkin viileää talvella, ja itävyys on ollut sen mukaista, keskimäärin n. 50 %, joillan lajikkeilla selvästi vähemmän, joillain enemmän. 

Tänä vuonna minulla on kuitenkin haaveissa kasvattaa muutamaa harvinaista ja vaativaksi tiedettyä chililajiketta, joten itävyyteen oli pakko kiinnittää huomiota. Satuin näkemään FB-kaverin laittaman kuvan idätyslautasta, mikä loistava ajoitus. Lautta on ymmärtääkseni Chilivaarin kehittämä systeemi, aikaisempi kirjoitus löytyy tuolta, ja päivitetty versio tuolta. Ideana on siis kääriä talouspaperia styroxin ympäri ja sitten laittaa lautta siemenineen vesialtaaseen kellumaan. Samalle lautalle mahtuu monta lajiketta, joten kannattaa kirjoittaa nimet kuivalle talouspaperille jo etukäteen ja sen jälkeen asetella siemenet paikalleen. Nopeasti itävät lajikkeet ovat jo alle viikossa valmiita multaan. Hitaampien kanssa voi joutua odottamaan useammankin viikon.

Minulla siemenet ovat olleet itämässä pimeässä, joten laitoin ne ajoissa multaan. Jos idätyksen hoitaa läpinäkyvässä rasiassa hyvässä valossa, taimien voi antaa kasvaa sirkkalehtivaiheeseen. Minulla rasia oli kylppärin lattialla, jossa on lattialämmitys. Näin siemenet saivat itää riittävän lämpimässä, ja eron tosiaan huomasi itävyydessä. Näissä nopeasti itävissä siemenissä itävyysprosetti oli tasan 100, eli huima parannus vanhaan. Ja nyt odotellaan niitä hitaampia ja toivotaan parasta.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kyläilykulttuurista


Minulla on roikkunut tämän postauksen luonnos joululomasta asti, olen miettinyt että onko tässä riittävästi asiaa vai ei. Mutta onhan tässä, ainakin yhden pikkupostauksen verran. Olen nimittäin miettinyt kuinka kyläilykulttuuri on muuttunut tässä vuosien aikana. Entisaikaan, siis oikeasti entisaikaan, sitä oli ihan normaalia piipahtaa kylässä iltakahvilla, juoda kuppi pari kahvia, saada ehkä palanen kuivakakkua tai viipale pullaa. Sitä istuttiin rauhassa pöydässä tunti pari, juteltiin, vaihdettiin kuulumisia, pohdittiin maailmanmenoa, ja sen tunnin parin päästä lähdettiin kotiin virkistyneenä, ja samalla oli isäntäväkikin virkistynyt.

Nykyään jos kutsutaan vieraita, sitä pitää siivota, järjestää, miettiä vähintään kolmen lajin illallinen, käydä kaupassa ja puuhata keittiössä puoli päivää. Ehkä, jos on oikein kiirettä, vähän tiuskia puolisolle ja vähintään lapsille. Tämä isosti kyläilykin on kivaa, mutta tuntuu, että se on tappanut spontaanin, vähäeleisen kyläilykulttuurin. Isäntäväki on väsynyt, vieraat miettivät jo valmiiksi vastavierailua jne. eikä juttukaan luista ihan spontaanisti, kun on niin monta asiaa mietittävänä Ja jos oikein huonosti käy eikä isäntäväki onnistu tarjoilussa niin asiasta voi lukea vauvapalstalta, tiedättehän ne kaiken tietävät keskustelupalstat.

Minusta on kiva järjestää niitä vähän isompia illallisia silloin kun niille on aikaa ja sopiva hetki, olisi useamminkin, jos vaan elämä olisi vähän rauhallisemmassa vaiheessa. Mutta kun ei ole, niin olen alkanut kaivata niitä vastavuoroisia pikkupiipahduksiakin naapurien/sukulaisten/kavereiden luona. Onneksi tuntuu että muutkin ovat alkaneet heräillä samoin ajatuksin. Joululomalla saimme ihanan kutsun naapuriin kahvikonserttiin. Siitä yhdestä lauantaisesta konsertista muodostui koko loman kohokohta. Yhdessä pohdimme, että tämä on kuin paluuta menneeseen, näinhän sitä ennenkin kyläiltiin: tarjolla oli vähän kulttuuria (tosin tuskin useinkaan aivan upeasti soitettua Sibeliusta, Mozartia, Bartokia jne.) ja sen jälkeen istuttiin kahvipöytään nauttimaan hyvästä seurasta ja mietittiin elämänmenoa.

Kaikesta on tullut niin suurta, ettei kukaan enää tunnu jaksavan järjestää mitään. Häätkin pitää nykyisin järjestää niin viimeisen päälle, ettei juhlista nautita juhlissa (ja se servetin värikin pääsi unohtumaan),  eikä vieraita oikein voi kutsua, ja lainaakin pitää ottaa. Hautajaisiin sentään pääsee vielä. Yleistyksiä, tiedän, mutta saiko kukaan jutunjuuresta kiinni? 

Joskus vaan vähemmän on enemmän, vajarit enemmän kuin överit. Sovitaanko, että kyläillään, mutta kyläillään myös pienesti!


lauantai 17. tammikuuta 2015

Kasvimaasuunnittelua 2015


Taas on se aika vuodesta, jolloin mieli alkaa suunnitella kevään kylvöjä. Tänä vuonna en ollut etukäteen viisas, mutta muistissa oli kuitenkin ajatus siitä miten jaan tänä vuonna palstani. Olen toteuttanut palstallani kiertoviljelyä, tai ainakin sinne päin. Jossain blogikeskustelussa törmäsin ajatukseen ettei muka aarin palstalla kiertoviljelyä voisi toteuttaa, mutta minä ainakin kierrätän lajeja normaalin logiikan mukaan. Neljän vuoden kiertoa en ole toistaiseksi ihan kaikille kasveille vielä saanut, mutta vähintään kolmen vuoden kierto on onnistunut. Kunhan saan uuden palstan maan kohtuulliseen kuntoon, neljän vuoden kiertoväli alkaa olla mahdollista kaikille.

Uudelle palstalle on tarkoitus laittaa parina ensimmäisenä vuotena lähinnä hernettä, härkäpapua ja auringonkukkaa. Ja peittää osa palstasta pahvilla, jonka päälle on tarkoitus kasata multaa ja hiekkaa. Pahvia en ole ennen käyttänyt, mutta ajattelin kokeilla sitä, kun kerran sitä on vähän käytettävissä.

Uusia kasveja ei ole odotettavissa, sen sijaan mukulasellerin verran lajikirjo vähenee. Kurpitsaa laitan vähän enemmän kuin ennen, nyt on löytynyt niin hyviä lajikkeita. Punajuurta laitan taas enemmän kuin viime vuonna. Jos tulee jättisato, voin hyvin lahjoittaa sitä eteenpäin, mutta jos tulee huono sato, niin eipähän harmita.

Ja chilit laitoin tänään itämään! Tänä vuonna laitan vain yhdeksän lajiketta, ja kaksi on minulla talvehtinut. Suurin osa on taas sellaisia vähän tai keskikertaisesti tulisia, sellaisia joita voi käyttää paljonkin. Tuleepa syötyä vuoden aikana. Nyt toivon kunnon satoa, viime kesän olematon sato on käytetty jo aikaa sitten.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Madekeitto - sesonkiruokaa puhtaimmillaan

Minulla on tässä blogissa jo useampi madekeiton ohje, sekä omia versioita että lainattuja, mutta siitä huolimatta kirjoitan tämän ylös, oikeastaan kahdestakin syystä (perustelen siis miksi laitan melkein identtisen ohjeen vanhan ohjeeni lisäksi):

Ensinnäkin, haluan muistuttaa ihmisiä, että mateen sesonki on juuri alkanut, ja se kestää vain reilun kuukauden ajan. Kuten Ulla Puutarhan ja Hellan välistä totesi, niin made taitaa olla oikeasti ainoa oikea sesonkiraaka-aine. Sitä ei saa mihinkään muuhun aikaan vuodesta, ei edes pakastettuna eikä muutenkaan. Vai keksittekö muuta? Ostakaa/kalastakaa madetta ja käyttäkää sitä, siitä huolimatta että se on ruma kala. Mateessa on ruotoja, joo, mutta kun sitä valmistaa, niin äkkiä oppii missä ne ruodot ovat. Made on niin  niin herkullinen kala omalla vaatimattomalla tavallaan, että sen mausta kannattaa nauttia silloin kun se on mahdollista. Vinkkejä mitä muuta mateesta voi tehdä, löytyy tuolta.

Toiseksi, lapset tykkäsivät tästä keitosta todella paljon, siitä huolimatta että liemessä maistui fenkoli. Fenkoli on ollut yksi niistä harvoista kasviksista mistä lapset eivät meillä tykkää, mutta olen pikkuhiljaa totuttanut heitä sen makuun. Nyt ollaan jo niin pitkällä, että  maku sellaisenaan kelpaa hyvin. Voittajafiilis, sillai pienesti. Eli minulla oli nyt kalan keittämisvaiheessa fenkolia liemessä, mutta siivilöin ne pois valmiista keitosta. Mutta jos fenkolista tykkää, se kannattaa ilman muuta jättää keittoon.

vettä
n. 1 kg made perattuna mutta nahkoineen
1 pienehkö sipuli
muutama siivu fenkolia
muutama valkopippuri
1-2 tl  merisuolaa
 
4 perunaa
1 porkkana
1 pieni sipuli
mateen maksa
1 dl kermaa

Laita perattu made nahkoineen veteen, muista poistaa kidukset. Pilko sipuli ja vähän fenkolia joukkoon ja lisää mausteet. Anna kiehua kymmenisen minuuttia, vähän kalan koosta riippuen. Nosta kala reikäkauhalla lautaselle jäähtymään, siivilöi liemi puhtaaseen kattilaan (tämän voi jättää tekemättä jos haluaa syödä fenkolit). Lisää pilkotut perunat, porkkana ja sipuli liemeen, anna kiehua kymmenisen minuuttia. Perkaa sillä välin kala puhtaaksi ruodoista (muista ottaa myös poskilihat). Lisää mateen liha, maksa ja kerma ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää lautaselle myös fenkolin vihreää osaa jos haluat. Tässä keitossa ei siis maistu tilli vaan fenkoli. Hyvä tavallinen madekeitto, arkiruokaa parhaimmillaan. Lisäksi ruisleipää, muuta ei tarvita.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Säärystimet

Minä olen aikoinani kutonut (eli neulonut, ei väännetä murresanoista jooko) paljon, hyvinkin paljon. Viime vuosina se on jäänyt satunnaisiin sukkiin ja kaulaliinoihin. Ja ajan rajallisuuden takia kutominen on edelleen ollut aika vähäistä, sellaista, minkä saa nopeasti ja helposti valmiiksi. Juju saa tulla langasta, sitten joskus paremmalla ajalla keskityn siihen, että se juju tulee itsetekemistä kuvioista ja suunnitelmista, niin ainakin toivon (mutten elä sitku-elämää). Toistaiseksi siis tiedossa yksikertaista ja värikästä. Koska nyt oli toiveissa erityisen yksinkertaista, niin kutomiseen oli helppo yhdistää television katselu.

Esikoinen toivoi raidallisia, yksinkertaisia säärystimiä. Kaupasta löytyi kivan väristä Novitan 7-veljestä lankaa. Helppo homma, vai mitä, paitsi ei sitten ollutkaan. En löytänyt oikein mitään ohjetta nopealla (se myönnettäkään) etsimisellä. Jee, eli ei aavistustakaan monta silmukkaa pitäisi olla. Aloitin sitten tutulla 48:lla silmukalla. Kudoin resoria (2o2n) reilu 10 cm, sen jälkeen suoraa aina oikein polven alapuolelle saakka, ja ylös taas reilu resori. 7 Veljestä raita-lankaa kului melkein 150 g, puikot 3, joten jälki oli napakkaa.

Muuten hyvä, mutta säärystimet ovat liian kapeat, joten niitä voi pitää vaan sukkisten tai legginsien kanssa (kasvatus kesken, asian olisi voinut ilmaista nätimminkin). Nämä kelpaavat kuulemma näin, mutta toiveissa on sellaiset OIKEAT säärystimet joita voi pitää housujen kanssa. Siitä myöhemmin lisää, ainakin toivon niin.

ps. Ensimmäinen säärystin syntyi katsomalla:
1 Nuori Morse
1 Dracula
1 Hakekaa kätilö -joulujakso

Ja toinen katsomalla:
1 Neiti Marple
2 True Detective
vähän Iron Sky -leffaa

tiistai 13. tammikuuta 2015

Rocky Road - kaksi versiota

Vaaleampi versio

Minun on pitkään pitänyt tehdä Rocky Roadia, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt tuli sitten lähiaikoina tehtyä kahdenlaista, sopivasti tähän loma- ja juhlasesonkiin. Tänään on muuten Nuutin päivä. Paha Nuutti vie joulun pois, eli meilläkin vietiin kuuset ja joulukoristeet pois, kuuset lumilinnoituksia koristamaan ja koristeet laatikkoon ja varastoon. Ja joulurauha loppuu. Nyt se arki sitten virallisesti alkaa, vaikka monellahan se taisi alkaa heti tapanin jälkeen.
Tummempi versio


100 g maitosuklaata (tai 200g)
200 g taloussuklaata
kourallinen suolapähkinöitä (tai kaksi)
kourallinen sekalaisia pähkinöitä
kourallinen kuivattuja karpaloita (tai kaksi)
reilu kourallinen vaahtokarkkeja (tai kaksi)

Sulata suklaat varovasti mikrossa. Rouhi pähkinäitä vähän pienemmiksi, samoin karpaloita jos ne ovat suuria. Sekoita kaikki käytteet sulaan suklaaseen. Levitä voipaperilla vuorattuun vuokaan, ja anna jähmettyä jääkaapissa.

Minä tykkäsin enemmän tuosta tummemasta versiosta, muu perhe vaaleammasta. Mutta pääasia, että tätä voi tehdä ihan miten haluaa, millä tahansa määrillä ja herkuilla. Minulle riittää karkeiksi vaahtokarkit, ja muuten sitten kuivattuja marjoja ja pähkinöitä sopivassa suhteessa.


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Hauhalan hanhi uunissa

Siitä on jonkin verran aikaa, kun viimeksi valmistin kasvatetun hanhen, Hauhalan hanhi se oli silloinkin. Viimeksi olin niin tosi tyytyväinen lopputulokseen, että tein aika lailla samalla tapaa kuin viimeksikin. Tarkat ohjeet voikin katsoa tuosta vanhasta postauksesta.

Tiettyjä asioita tein kuitenkin eri tavalla. Nyt mm. maustoin viismausteella kuten Jamiekin teki alkuperäisessä ohjeessaan. Sen lisäksi en laittanut maksaa uunivuokaan, vaan paistoin sen tuoreeltaan pannulla voissa, pitkän kypsytyksen aikana maksan maku kärsii. Maksa oli ihan hyvää, mutta täytyy todeta ettei se ole lähellekään samanveroinen kuin villin  hanhen maksa, jonka paistaa aivan tuoreeltaan (tuo on muuten yksi lempipostauksistani, aivan kuten tuo ensimmäinen hanhipostauksenikin).

Tein myös kastikkeen nyt eri tavalla, pidin tästä enemmän. Lientä oli jäljellä vain reilu 2 dl, käytin sen kaiken kastikkeeseen. Rasvaa kertyi melkein litra, mikä on siis 20% linnun painosta. Paistoin tällä kertaa lintua vähän liian kauan, siitä tuli aavistuksen kuivaa. Mietin että jos en olisi pistellyt niin paljon nahkaan reikiä, niin ehkä osa rasvasta olisi jäänyt mehevöittämään lihaa. Ensi kerralla en aio pistellä reikiä muualle kuin kainaloiden alle rasvataskuihin.

1 Hauhalan hanhi 5 kg
yrttisuolaa
five spice -mausteseosta
1 appelsiini

3 porkkanaa
pienehkö lanttu
pala juuriselleriä
2 isoa sipulia
valkosipuli
pala inkivääriä
1 ruukku timjamia
hanhen sydän, kivipiira ja kaula
2-3 dl vettä

Sulata hanhi jääkaapissa (tai kylmälaukussa jos jääkaapissa ei ole tilaa). Kaiva hanhen sisältä kaula sekä pussi, jossa on sisäelimet, ota ne sivuun odottamaan. Taputtele hanhi kuivaksi talouspaperilla/pyyhkeellä, hiero pintaan haluamasi mausteita ja suolaa. Pistele terävällä veitsellä reikiä sinne tänne nahkaan, tai ainakin kainaloissa oleviin rasvataskuihin. Öljyäkin voi laittaa, minä vaan unohdin. Pistele appelsiiniin veitsenkärjellä viiltoja ja tunge se hanhen takalistosta sisään.

Kuori ja pilko juurekset reiluiksi paloiksi. Asetttele ne isoon uunivuokaan pohjalle. Murskaa vähän inkivääriä, lisää joukkoon. Laita yrtit juuresten päälle, lisää myös sydän, kivipiira ja kaula reunoille. Kaulaan kannattaa hakata isolla veitsellä viiltoja, jotta makua irtoaa paremmin. Minä lisäsin myös vähän vettä pohjalle (Jamie ei muistaakseni lisännyt). Asettele hanhi juuresten päälle, peitä koivet foliolla. Kuvat eri vaiheista kannattaa katsoa tuolta.

Laita hanhi niin kuumaan uuniin kuin saat, meillä 275 astetta. Laske lämpäötila 180 asteeseen, ja paista reilu puoli tuntia kiloa kohti. Paistoin nyt 3½ tuntia, siinä oli puoli tuntia liikaa, tai sitten lämpöä olisi voinut laskea enemmänkin. Eli paista 5-kiloista hanhea maksimissaan 3 tuntia tuossa lämpötilassa.

Nosta hanhi folion päälle, kääri se folioon ja peittele vielä pyyhkeellä. Anna lämmön tasaantua siellä sillä aikaa kun valmistat kastikkeen ja lisäkkeet.

Perunat:

Kerää hanhenrasva talteen. Käytä perunoihin muutama ruokalusikallinen, jäähdytä ja pakasta loput rasvasta sopivankokoisissa erissä. Kuori ja pilko jauhoiset perunat. Keitä ne melkein kypsiksi suolatussa vedessä (keitin taas liikaa, alkoivat hajoilla paistaessa). Valuta perunat, lisää kuumaa hanhenrasvaa vuokaan, sekoita perunat joukkoon ja paista 225 asteessa uunissa reilu puoli tuntia (nämä ovat lähellä Hawksmooren perunoita, joita on tehty monessa paikkaa, muistaakseni löytyy tästäkin blogista).

Hanhikastike:

Siivilöi liemi, kaada se kattilaan. Keitä vähän kokoon, suurusta vehnäjauholla, ja lisää 1 rkl mustaviinimarjahilloa ja pikkuloraus kermaa. Keitä niin, että kastike suurustuu riittävästi, tarkista maku, ja laita tarjolle kannuun.

Hanhi syötiin tällä kertaa uuniperunoiden ja kastikkeen kanssa. Lisänä oli uunipunajuuria ja kaalisalaattia. Iltapäiväkahvilla oli sacherkakkua kermavaahdolla, kakun tein puolikkaana tuosta ohjeesta. Viime aikoina on ilmeisesti ollut niin epäonnisia kakkuja, että toiveissa oli se kakku, joka yleensä onnistuu aina.


Vielä hanhesta: tuollainen hyvin pidetty ja kasvatettu hanhi on hieno ja arvokas lintu. Arvokas myös rahallisesti, kuten jo viimeksi asiaa pohdin. Tuosta yhdestä hanhesta tulee kuitenkin monta ateriaa ja raaka-ainetta ruuanlaittoon. Hanhenrasvaa, jota on siis melkein kilo jäljellä, voi käyttää uuniperunoihin, paistamiseen, ja se on loistavaa vaikka broilerinsydän-confitiin, joka on lasten suurta herkkua. Rangasta ja juureksista saa monta litraa hyvää lientä, josta saa mitä parasta risottoa, keittoa ja kastiketta, keskimäärin lientä riittää vähintään kymmeneen ruokaan. Lihasta riittää monelle aterialle, ensin näin sellaisenaan juhla-aterialla, sen jälkeen vielä saan valmistettua pari kastiketta ja pari keittoa. Ja sydämestä ja kivipiirasta saa myös yhden ruuan, viimeksi tein risottoa. Ja jos hinta onkin noussut muutaman vuoden takaisesta, niin vastaavasti lihaa voi käyttää vähän vähemmän, vai mitä.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Purppura smoothie

Hyvästä keittokirjasta löytyy kaikenlaista yllättävää. Löysin siitä kivasta Ree Drummondin eli Pioneer womanin A year of Holidays -keittokirjasta kivoja smoothie-ohjeita. Ensimmäisenä halusin kokeilla tätä purppuraa versiota, vihreä ja keltainen vielä odottaa. Ohje oli reilu, siinä aloitettiin puolella litralla jugurttia. Minä tein smoothien vain itselleni, ja pienensin ohjeen sen mukaiseksi. Olen ehtinyt tehdä jo muutaman kerran tätä, niin hyvää se on, suosittelen. 

1 dl kreikkalaista jugurttia
1 dl jäisiä mustikoita
1 dl jäisiä mansikoita (tai vadelmia, punaisia viinimarjoja...)
½ pienestä banaanista
pala punakaalia
½-1 tl hunajaa
½ dl karpalo- tai puolukkamehua

Laita kaikki aineet tehosekoittimeen, banaani siivutettuna ja kaali vähän pilkottuna. Aja tasaiseksi, eli riittävän pitkään. Hyvää, ihan tosi hyvää.

torstai 8. tammikuuta 2015

Helppo appelsiinimutakakku

Juuri tänään, 80 vuotta sitten, pienessä amerikaklaiskaupungissa Tupelossa yhtä perhettä kohtasi samalla sekä mitä suurin ilo+onni että mitä suurin suru, kun perheeseen syntyi kaksospojat, joista toinen syntyi kuolleena. Toinen onneksi oli elossa, ja hän tulikin muuttamaan maailmaa suuresti. Aika kuluu vauhdilla, mutta Elvis on ja pysyy, karisma ja ääni eivät häviä mihinkään.

En ehtinyt tehdä tänään kakkua kuten ajattelin, mutta jotain sopivaa kuuluu kuitenkin laittaa, eli olkoon se mutakakku (jonka paistamisen sössin) tällä kertaa. Ohje on peräisin käsinkirjoitetusta keittokirjastani, mutta sitä en muista mistä se alun alkaen on peräisin, suunnilleen/ihan samaa ohjetta näkee monessa paikassa.

100g tummaa suklaata
100 g tummaa appelsiinisuklaata
200g voita
4 munaa
2 dl (raaka)sokeria
2½dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
½ tl vaniljajauhetta

Vatkaa munat ja sokerit. Lisää joukkoon yhdessä sulatetut voi ja suklaat. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja jauheet, sekoita varovaisesti tasaiseksi. Laita taikina (leivinpaperilla vuorattuun) vuokaan ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Minä paistoin 20 minuuttia, ja se oli ainakin tällä kertaa liikaa. Vuoka oli melko ohutta posliinia, paksu lasivuoka jota yleensä käytän, tarvitsee tuon 20 minuuttia. Näköjään tarkkaa hommaa mutakakun paistaminen. Mutakakku saisi vähän vavista ja täristä keskeltä siinä vaiheessa kun sen ottaa uunista. Parasta jäätelön kanssa.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Hirvipata hirven niskasta

Tältä näyttää hirvivasan niska oltuaan uunissa reilu 4 tuntia
On hyviä hirvipatoja, on parempia hirvipatoja, ja sitten on tämä. Minulla on tässä blogissa vaikka kuinka monta hirvipadan ohjetta, ja googlettamalla niitä löytää pilvin pimein. Postaan tämän siitä ilosta että pata oli niin kertakaikkisen hyvää. Totean myös, että hirven niskasta saa minusta varmemmin hyvää pataa kuin vaikka paistista, niin upean makuista tämä liha oli. Myös perheen ei-lihansyöjä söi ison annoksen lihaa, kastiketta ja perunaa.

Minä en laita pataan läheskään aina lientä, jotenkin ajattelen että johan sitä makua tulee lihasta, luusta ja kasviksista, joten neste saa olla vettä. Mutta tämä ruoka taas oli hyvä muistutus, että kyllä vaan kunnon liemi antaa ihan eri syvyyttä padalle. Nyt minulla oli liemenä puoli litraa noiden villisian kylkiluiden lientä, joka oli ihan sanoinkuvaamattoman hyvää. Eli sellaisenaan tämä ruoka ei ole helposti toistetettavissa, mutta  mikä tahansa hyvä liemi ajaa saman asian.

Tästä padasta tuli sunnuntain päivällinen, toinen reilu annos pataa meni pakastimeen (odottamaan lapsenvahtia) ja vielä reilu 3 dl tiukkaa lientä seuraavan padan pohjaksi. Padan voi syödä sellaisenaan, tai sitten keittää kastikkeeksi, kuten minä tein tänään. Eli kun pata oli valmis, irrottelin lihat luista, laitoin niistä vajaa puolet kattilaan, lisäsin lientä, kasviksia, suurustin vehnäjauholla ja lisäsin vielä pikkulorauksen kermaa. Maustoin suolalla, ja suorastaan juhlava kastike oli valmis keitettyjen perunoiden kanssa nautittavaksi. Maistui hyvin ihan kaikille.

voita
1,8 kg hirvivasan niskaa
katajanmarjaa, viherpippuria, yrttisuolaa
2 isoa porkkanaa
1 pieni lanttu
pala juuriselleriä
1 iso punasipuli (tai pari pienempää)
½ l villisikalientä (tai muuta hyvää lientä)
1 rkl vaahterasiirappia
1 rkl hyvää kuivaa balsamicoetikkaa
n. 2-3 dl vettä tai tarpeen mukaan

Ruskista liha kuumassa valurautapadassa. Mausta vähän murskatuilla katajanmarjoilla ja viherpippureilla sekä yrttisuolalla. Kuori ja pilko juurekset ja sipuli, lisää pataan. Lisää liemi, vähän vaahterasiirappia ja etikkaa. Lisää vettä niin, että liha on vähintään puoleen väliin nesteen peitossa. Laita pata uuniin 250 asteeseen noin 15 minuutiksi. Laske sen jälkeen lämpö 125 asteeseen ja anna hautua nelisen tuntia. Nosta liha padasta ja irrottele liha luista ja revi lihaa haarukalla vähän pienemmäksi. Laita liha takaisin pataan ja nauti pata keitettyjen perunoiden kanssa. Tai tee padasta kastike kuten minä tein puolikkaasta. Jos käyttää koko padan, lientä kannattaa ottaa erikseen talteen, sitä on ihan reilusti.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste


Nyt on maailmankirjat sekaisin. Päätin nimittäin tarttua HelMet-kirjaston "Kirjan vuoden 2015 lukuhaasteeseen". Tämähän ei ole mikään kirjablogi, ja kirjoittanutkin olen lähinnä vain keittokirjoista tai vastaavista, niistäkin vähemmän kuin olen ajatellut (onkohan se kirjasarjani osassa 2 edelleenkin?). Ennen lapsia olen lukenut hyvinkin paljon, sen jälkeen tahti on hidastunut, ja olen huomannut että olen vähän pihalla uusista hyvistä kirjoista.

Sen verran tiedän ajankäyttöni rajoitteet, että helpotan heti lukuhaastetta omalla kohdalla sillä, että tarkoitus on saada tämän vuoden aikana vähintään 25 kirjaa kasaan listalta. Aion siis merkata yhden kirjan useampaan kohtaan silloin kun se on mahdollista. Ja numeron 21 ruksasin heti pois, sillä luin koulussa ihan kaikki kirjat mitä pitikin, ja paljon paljon muuta (ja tenttikirjojahan en laske tähän kategoriaan, ehkä joskus vähän lipsuin jonkun kohdalla, enää en tosin edes muista minkä, eli en voisi sitä paikata vaikka haluaisinkin). Ajattelin että tämä lista tuo uusia kirjoja lukulistalleni, olen lukenut aika samantyylisiä kirjoja viime vuodet (Kaari Utriota kesät ja dekkareita talvet, ihan vaan vähän kärjistettynä). Tarkoituksena on palata tähän haasteeseen blogissa muutaman kuukauden välein, enkä aio kirjoittaa varsinaisia arvosteluja kirjoista, mutta eiköhän niistä aina jotain jutun juurta keksi. Tai katsotaan mitä tästä vielä kehkeytyy, jos mitään. Hupenevasta kirjahyllystä löytyy vaikka kuinka monta tähän haasteeseen sopivaa kirjaa, ja loput sitten kirjastosta. Maltan tuskin odottaa mitä kirjaston henkilökunta suosittelee.

Lähde mukaan!

Lista, jonka kopioin suoraan haasteen sivuilta sellaisenaan:
  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  2. Kirja, josta on tehty elokuva (kts. Kirjoista elokuviksi -kirjahylly Kirjasammossa)
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja (kts. vuonna 2015 julkaistut kirjat Helmet-haussa)
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
  7. Novellikokoelma (kts. Ohuet klassikot 3/3: Novelleja ja kertomuksia sekä Novelleja naistenviikolle -kirjahylly Kirjasammossa)
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle (kts. Berliini – rakkaani EuroopassaKirjamatka Prahaan sekä Lukumaratonille Intiaan?)
  9. Tietokirja
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja (kts. SHK: 10 esikoisromaania, jotka pitää lukea -kirjahylly Kirjasammossa)
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon (kts. Palkintosarjat-sivu ja Finlandia-palkitut-kirjahylly Kirjasammossa)
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa 
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä (kts. HLBTI-kirjallisuutta-kirjahylly Kirjasammossa)
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
  22. Muistelmateos tai elämäkerta
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä (kts. Ohuiden kirjojen maraton sekä Ohuet klassikot osa 1/3: Kotimaista2/3: Kansainvälistä ja 3/3: Novelleja ja kertomuksia)
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
  26. Kirjatrilogia
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja (kts. Nuortenkirja kelpaa aikuisellekin sekä 50 nuortenromaania, 5 eri teemaa -artikkeli Kirjasammossa)
  28. Kirja, jonka nimessä on väri
  29. Kirja, jossa on taikuutta
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani (kts. Sarjakuvamaraton)
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta 
  34. Kirja, jonka nimessä on numero
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  36. Runokirja (kts. Tienviittoja 2000-luvun runouteen)
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa (kts. Kiellettyjen kirjojen lukumaraton)
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken 
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja (kts. ScifimaratonScifin pimeä puoli sekä Tieteiskirjallisuus-genre Kirjasammossa)
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua 
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
  44. Klassinen rakkausromaani (kts. Intohimoinen Charlotte Brontë)
  45. Kirja, joka pelottaa sinua (kts. Kauhukirjallisuus-genre Kirjasammossa)
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit (kts. Saamelaiset sekä Saamelainen kirjallisuus Suomessa -artikkeli Kirjasammossa)
  47. Hauska kirja (kts. Huumori-genre Kirjasammossa)
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
  49. Jännityskirja tai dekkari (kts. Murhamaraton sekä Jännityskirjallisuus-genre Kirjasammossa)
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

perjantai 2. tammikuuta 2015

Villisian kylkiluut uunissa

Pakastimessa oli vielä viime kaudelta villisian kylkiluita, iso vakuumipussi jossa reilusti luita lihoineen. Tämänpäiväinen kaatosade ei houkutellut menemään ulos, joten ajattelin että sähköuunilla oli pärjättävä. Villisian kyljessä on reilusti rasvaa, sekä päällä että lihan ja luun väleissä. Päätin paistaa lihat juurespedillä, alkuun tiukassa lämmössä ja sen jälkeen pitkään miedolla lämmöllä, jotta saisin lihan mureutumaan kunnolla ja rasvaa sulatettua mahdollisimman paljon. Lihat onnistuivat minusta näin tehden hyvin, olivat varmasti kypsiä, mureita ja mehukkaita. Loput lihat menevät huomiseen pyttipannuun, keitettyjä perunoita jäi juuri sopivasti sitä varten. Lisänä reilusti punakaalista ja punaisista porkkanoista tehtyä cole slawta (siksi väri noin outo) ja päivällinen oli siinä. Hyvä tavallinen maukas ateria.

villisian kylkiluita pari kiloa
mausteita, suolaa
palsternakka
pala juuriselleriä
pala lanttua
muutama porkkana
iso punasipuli
vettä

Mausta villisian kylkiluut haluamallasi tavalla. Minulla oli nyt chilisekoitusta, vaahterasiirappia ja yrttisuolaa. Kuori ja pilko kasvikset, levitä isoon uunivuokaan pohjalle (minulla melkein uunin kokoinen vuoka) ja lihat päälle. Lisää vettä niin, että pohja juuri peittyy, minulla taisi pari desiä riittää. Paista puoli tuntia 250 asteessa. Puolessa välissä vaihdoin lihojen paikkaa. Laske lämpö puolen tunnin jälkeen 125 asteeseen ja paista vielä 2½ tuntia. Nosta lihat sen jälkeen vihannesten päältä pois, kääri folioon vähäksi aikaa. Ota vihannekset talteen, tarjoa lihojen kanssa tai käytä sosekeiton pohjana. Siivilöi liemi ja jätä jäähtymään. Leikkaa lihat luiden väleistä, syö keitettyjen perunoiden ja vaikka kaalisalaatin kanssa. Kuori rasva liemen päältä (sitä oli nyt neljä desilitraa) ja pakasta liemi myöhempää käyttöä varten. Hyvää simppeliä ruokaa.

torstai 1. tammikuuta 2015

Marenkikranssi


Minun täytyy myöntää, että ostin joulukuun 2014 Maku-lehden ihan vaan kannen perusteella. Jos kannessa on upea pavlova niin sitähän on pakko kokeilla. Resepti taisi kolahtaa muihinkin, ainakin Kokkeillaan-blogissa sitä oli tehty. Kaikki näyttävät vähän soveltaneen ohjetta, niin minäkin, sillä kaikkia aineita ei ollut riittävästi, tai en halunnut käyttää ohjeen mukaisina. Minäkin vähensin sokerin määrää marengista, ja sitruunarahkan korvasin sitruunalla ja rahkalla, eikä minulla ollut kuin puolikas purkki mascarponea. Mutta hyvää oli, esikoinenkin totesi syötyään ison palan kakkua että saa tehdä toistekin.

4 kananmunanvalkuaista
2,25 dl erikoishienoa sokeria (Siro)
2 tl maissitärkkelystä
1 tl sitruunamehua

125 g mascarponejuustoa (käytä 250g jos sinulla on koko purkki)
200 g rahkaa
0,75 dl Siro-sokeria
½ sitruunan mehu

2 dl puolukoita
½ dl vettä
1 dl sokeria
½ dl siirappia (minulla vaalea ja tummaa)

granaattiomenan siemeniä

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Vatkaa lopuksi sekaan maissitärkkelys ja sitruunamehu. Laita nokareita kranssin muotoon leivinpaperille. Ohjeessa sanottiin halkaisijan olevan 30 cm, ja tuo lautanen on juuri sen kokoinen. Minusta kranssi jäi liian laajaksi, eli laitan ensi kerralla pienempään rinkiin. Paista marenkia 120 asteessa 1½ tuntia, tai vähän alle, riippuen uunista.

Sillä välin tee mascarpone-rahkatäyte. Sekoita kaikki aineet kulhossa ja jätä odottamaan kylmään.

Valmista myös puolikkasiirappi. Keitä puolukoita ja vettä hetki. Paseeraa puolukoista mehu puhtaaseen kattilaan. Lisää sokeri ja siirapit, keitä muutamia minuutteja niin, että siirappi sakenee. Anna jäähtyä.

Kun marenki on jäähtynyt, kokoa pavlova. Nosta marenki varovaisesti lautaselle. Lisää rahkatäyte päälle, kaada puolukkasiirappia päälle. Minulla jäi sitä yli aika paljon, eli pienempikin määrä olisi riittänyt. Lisää reilusti granaattiomenan siemeniä ja nauti. Hyvä ja näyttävä jälkiruoka.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 pulkassa

Vuosikatsauksia näkee blogeissa siellä täällä. Niitä on kamalan kiva lukea, ja uskoin Jonnaa kun hän sanoi että myös kiva tehdä. Ja niin olikin: kun selasin tämän vuoden alkuun, tuli mieleen paljon mukavia muistoja, sekä tapahtumista että ihmisistä mitkä liittyivät eri ruokiin ja juttuihin. Sellainenhan ei näy kauhean selvästi ulospäin blogissa, etenkin kun olen pitänyt tämän sellaisena semianonyyminä (luimupupun termi) blogina, jossa nimiä eikä liikoja yksityiskohtiä näy, paitsi tietysti tutut tietävät mistä on kyse.

Olen sellainen tavallinen ruuanlaittaja, joka ei keksi itse juurikaan uusia reseptejä, vaan sen sijaan joko teen niin kuin aina ennen on tehty, tai sitten etsin inspiraation muualta, useimmiten samoilta tutuilta ja minun tyyliin sopivilta kokeilta ja bloggaajilta. Toki olen niin paljon vuosikymmenten varrella ruokaa valmistanut ja oppinut kaikenlaista että minun on helppo muuttaa ohjeita ja tehdä sinne päin sen mukaan mitä sattuu olemaan ja mitä sattuu tulemaan. Mutta kyllä ne ideat ja inspiraatiot ovat aina jostain peräisin. Se on minusta ihan ok etenkin tälläiselle tavalliselle kotikokkaajalle, jonka työ on jotain ihan muuta kuin ruokaan liittyvää.

Tammikuu

Tammikuu-helmikuu on minulla aina kiireistä aikaa töissä, jopa siinä määrin että olen pyytänyt isäni tänne useammaksi viikoksi alkuvuoden arkea helpottamaan. Ruoka on silloin usein simppeliä ja sellaista, jota tehdään isoja määriä kerralla ja sitten vaan lämmitetään, kuka milloinkin. Paljon keittoja, patoja ja kastikkeita. Tämän vuoden tammikuun iloisin löytö oli nämä hunajapullat, vanha resepti jonka löysin uudestaan lukioaiakaisesta itsetehdystä keittokirjasta. Äiti teki näitä aina silloin tällöin, minä vähän parantelin reseptiä ja uusi lempipullaresepti oli löytynyt. Koko perheen herkku. Ja hunajahan on sitä parasta makeutta!



Helmikuu

Helmikuu oli yksi niitä kuukausia, josta oli ihan mahdotonta valita suosikkia. Nyt joulun aikaan tietysti mielessä on joulukinkun loppusijoitusruoka, eli hernekeitto haudutuspadassa, tämä on se täydellinen versio, ja tänäkin jouluna sinne sujahti reilu 11-kiloisen kinkun jämät. Ja tunnelataus sisältyy tuohon vaarin paistamaan haukifileeseen, se vaan on niin hyvää. Ja nimenomaan vaarin paistamana. Postaukseni talven salaateista sai paljon huomiota. Luulisin että vastaavia salaatteja alkaa yhä usempi tehdä, ei vähiten Satokausikalenterin tekemän hienon työn vuoksi. Mutta kaikesta tästä huolimatta helmikuun valintani on madepitsa. Muistan vieläkin sen fiiliksen onnistuneesta pohjasta ja täytteestä. Tämä oli tavallaan ihan uusi ruoka, vaikka kyseessä olikin kahden luottobloggaajan ja -kokin ohjeen yhdistämisestä (kiitokset Jonnalle ja Mysille). Saanko esitellä hemikuun helmen, eli Made in pitsa.



Maaliskuu

Maaliskuussa vietimme mukavia pastailtamia, ja minulle on edelleenkin pastakone lainassa. Olimme kaikki kolme pääkokkia ihan megaväsyneitä, mutta niin vaan saimme aikaiseksi hyvää ruokaa illaksi ja lisäksi vielä perheillemme kokonaiset ateriat seuraavalle päivälle. Meitä on sellainen kolmen (välillä neljän) naisen porukka, että kun jotain tehdään, niin silloin syntyy paljon, sen mukavan yhdessäolon lisäksi. Nyt jouluisen kalapastan myötä aloin jo ajatella että ehkä se omakin pastakone pitää hankkia, mutta katsotaan vielä. Esikoisen suurta herkkua oli simpukkapasta, sitä pitää varmaan tehdä pian uudestaan. Maaliskuu oli muutenkin pastan aikaa, bottargapasta  itsetehdystä bottargasta nousi uudeksi suosikiksi.


Huhtikuu

Huhtikuu jäi mieleen silakkakuukautena. Mies kävi hakemassa lasten kanssa ämpärikaupalla silakkaa, Lauttaaaren sillalta silakkaa nousi litkalla kun vaan viitsi nostaa. Pääsivät vielä uutisiinkin, kivakiva. Silakkaa tuli tehtyä monella tapaa. Opettelin myös fileoinnin Jaakko Kolmosen neuvoilla, ja mädistä tein mm.silakanmäti-kvinoa-pihvejä. Onnistunutta omaa soveltamista keittiössä.




Toukokuu

Toukokuu on minun lempikuukauteni. Siihen mahtuu mukavia juhlia, puutarhatyöt ovat parhaimmillaan, vihreys on kauneimmillaan, kynnenaluset ovat taas mustina ja kaikki on vielä mahdollista. Pettymykset tulevat vasta sitten myöhemmin. Toukokuussa tulee tehtyä parhaat ja raikkaimmat kakut, kuten tämä mangopavlova. Tästä ei kakku parane, ja jopa minä sain siitä kauniin.


Kesäkuu

Kesäkuussa alkaa saada jo ensimmäistä satoa kasvimaalta. Tämän vuoden kesäkuussa löytyi myös yksi uusi ruoka arkirutiineihin, eli Nyhtökana Katuruokaa-kirjasta. Hyvää ruokaa joka maistuu koko perheelle, arjen pelastaja jota on helppo tehdä iso määrä kerralla ja jakaa sopiviin annoksiin pakastimeen. Pelastanut monta arkipäivää ja yllättävää tilannetta. Ja maistui juhannuksenakin isolle porukalle.

Heinäkuu

Heinäkuussa alkaa saada lehtikaalia jo reilusti omalta kasvimaalta. Lehtikaalista on tullut todella suosittua viimeisen parin vuoden aikana. Ja vaikka aina sanon että olen jämähtäjä enkä mitenkään trendien harjalla, niin silti joskus olen, hihih. Ensimmäinen lehtikaaliresepti tässä blogissa on julkaistu kesäkuussa 2011, ja se on tainnut olla aika ensimmäisiä mitä blogeissa on näkynyt. Sen jälkeen olen julkaissut kymmenittäin erilaisia lehtikaalireseptejä, osa omia, osa luottokokeilta opittuja, eniten River Cattage -kirjoista. Enää ei juurikaan tarvitse niitä kirjoittaa ylös, kun kaikki muutkin paikat ovat täynnä lehtikaalia, minun "työni" on tehty. Kesäkuun karkkikanan kaveriksi sopii  lehtikaali aasialaisittain kuin nätti nenä päähän, sitä on tehty myöhemminkin vaikka minkä ruuan lisukkseeksi. Suosittelen!




Elokuu

Elokuussa löysin vihdoinkin aikaa Juuren keittokirjalle. Pakko oli tietysti aloittaa kaikkien aikojen sapas-suosikista, eli  Juuren punajuurimurekkeesta. Olin niin supertyytyväinen, että resepti toimi käsissäni, sain pieniä nättejä sieniäkin, vaikka mökillä ei sieniä ollutkaan. Minulle harvinaisesti kuvakin oli kiva ;) Onnistumisen riemua keittiössä suurimmillaan. Tämä elokuu oli muuten kummallinen, kun aikaa ei mennyt marjametsässä yhtään. Ensimmäinen vuosi elämässäni, ettei mökiltä tullut mustikoita, vadelmia, puolukoita eikä sieniä. Ei mitään. Ahdistava kesä, kuten oli talvikin, kaikki äärimmäistä, ja sen huomasi sadossa, tai siis siinä että se oli kehnoin ikinä.


Syyskuu

Jatkoa onnistumisille löytyi leipomisesta tällä kertaa. Mies oli haaveillut vuosikymmeniä  Murupullamustikkapiirakasta. Tässä näkyy oikeasti parhaimmillaan se, että kun on kokannut ja leiponut paljon, kaiken soveltaminenkin onnistuu. Tämän piirakan teossa taikinoiden ajoitus on ehdotottaman tärkeää, ja se onnistui ihan nappiin, kun vain mietin asian etukäteen päässäni. Riemu syntyi onnistuneesta lopputuloksesta, ja ennen kaikkea siitä, että toinen oli niin tosi tyytyväinen kun hänen vuosikymmenien takaiset haaveet toteutuivat ja jopa ylittyivät.


Lokakuu

Lokakuu on edelleen yksi parhaista ruokakuukausista. Kasvimaa ja metsä ovat vielä satoisia, jos ovat, ja hirvestyskausi on päällä. Tänä vuonna hirven valmistukseen tuli jotain uutta pitkästä aikaa, nimittäin  hirvenposket. Helppoa, joskin aikaavievää, valmistaa, ja lopputuloksena mitä maukkain ja monipuolisin ruoka. Lokakuulle halusin ottaa toisenkin ruuan, joka on minusta hyvä esimerkki, miten samanlaiset ruuat nousevat usein monilla yhtä aikaa esiin, ja suurimmalla osalla vielä ihan eri lähteistä. Minä hankin Ree Drummondin juhlakirjan, ja bongasin sieltä ruusukaalit karpaloilla. Ohje suorastaan huusi kokeilemaan sitä, ja en ole ollut ainoa. Joulukuussa näitä vastaavia reseptejä oli vaikka kuinka paljon, sekä blogeissa että ruokalehdissä. Hyvä Ruusukaali!




Marraskuu

Joskus hyvät ideat syntyvät lennosta. Synttärijuhlista jäi vähän brushettaa yli, ja keksin laittaa ne lammaslihapulliin. Todella loistavat lihapullat, ja hyvä mieli siitä että taas sai pelastettua jotain sellaisenaan hävikkiä herkuksi. Mutta siitä huolimatta marraskuun kohokohta oli reseptilöytö isän luota remontin keskeltä. Siinä oli pino minun ja äidin kirjoittamia reseptejä, tärkeimpänä minun lapsuus/nuoruusvuosien bravuuri eli mokkapalat. Tästä paperinpalasta tulvi paljon muistoja mieleen. Ja pakkohan niitä oli heti kokeilla alkuperäisellä reseptillä.


Joulukuu

Joulukuussa seurasin aika vähän blogeja. Minua toisaalta ahdistaa se jo marraskuussa alkava hypetys joulusta, ja toisaalta se jo ennakoimani viimeistään tapanina alkava valitus kuinka jouluruuat kyllästyttävät ja ihan kamalaa joulu ja voih. Minä haluan tehdä jouluamme rauhassa niin, ettei se ala heti kyllästyttämään. Aloitan pienesti ja myöhempään, mutta jatkan pidempään, kyllä tapanikin on vielä joulua, ja haluan nauttia silloin joulusta ilman että kaikki ympärillä toitottaa että onneksi on ohi. Mutta tämä on minusta tyypillistä nykyään, kaikkia juhlia hehkutetaan etukäteen, ja sitten kun kyseinen juhla on päällä, hehkutetaan jo seuraavaa. Ja hassua minusta tässä on se, että kun kaupat tekevät samaa, se onkin paheksuttavaa. Minusta ihan samasta ilmiöstä on kyse, omien "tuotteiden" mainostamisesta, oli kysessä sitten omat blogikirjoitukset tai myytävät tavarat.

Mutta takaisin siihen joulukuun ylivoimaiseen huippukohtaan, eli sehän oli tietysti porkkanalaatikko Juuren ohjeella. Että voi porkkanalaatikkokin olla hyvää, ja että se kelpaa melkein koko perheelle (joo ei tarvitse miettiä, kuopus on se poikkeava).



Melkoinen ruokavuosi tämäkin, meillä on syöty hyvin, tavallisesti, arkisesti, juhlavasti, yksinkertaisesti ja välillä vaivoja säästelemättä. Kiva vuosi ainakin näin kohokohdat poimittuna. Minä en keittiössä piperrä, enkä kaipaa sitä oikeastaan muuallakaan. Parasta on hyvin tehty ruoka hyvistä raaka-aineista niin, että raaka-aineet ovat pääosassa, ei kikkailu eikä trendit. Ei ihme että esim. Henri Alenin ruokafilosofia kolahtaa minuun, hänen jouluista jutustelua on kiva lukea. Osuva lainaus tekstistä: "Paras ravintolakokemus on mielestäni se, kun ihmiset eivät edes muista mitä ovat syöneet. Heillä on silloin ollut hauskaa." Saan siis synninpäästön sillä en läheskään aina muista ajan päästä mitä olen missäkin syönyt, mutta fiiliksen (niin hyvän kuin huonokin) muistan aina. Ja miten sympaattinen toteamus suurista odotuksista ja todellisuudesta, lainaus jälleen tuosta samasta tekstistä: "Jengi tuli tänne illalliselle ja vaati meitä antamaan heille sen muruefektin. Olin aivan ihmeissäni, että ei minulla tässä mitään efektiä nyt ole, kun on tätä ruokaa."

Ensi vuosi jatketaan kuten ennenkin, eli yritän selvitä töistä, arjenpyörityksestä ja yleensäkin elämästä sillä tavalla, ettei ihan koko vuosi olisi pelkkää selviämistä ja selviytymistä, niin että mukaan mahtuisi vähän jotain muutakin. Ja tasapainoilla ruuanlaitossa sen kanssa, että kuinka paljon rasittavasti ruokaan suhtautuva (anteeksi vaan kuopus) 6-vuotias kestää ja mitä puolestani minä haluan tehdä niin, että arkikokkaus pysyisi mielekkäänä. Mielekästähän se arki on, jos ruoka ei ole pelkästään sitä mitä se 6-vuotias haluaa. Tasapainoilu ei ole ihan helppoa, yritän välttää sitä, että sen 6-vuotiaan ei tarvitsisi olla kovin usein omassa huoneessa miettimässä miten pöydässä käyttäydytään, ja jupista siellä (kovaan ääneen!) että kuinka juuri hänellä on ihan kamala lapsuus ja että miten juuri hänelle sattui se kamala äiti joka pilaa hänen elämänsä kamalalla ruualla eikä tee hänelle aina pastaa ja spagettia ja osta grillikanaa. 

Riittävän hyvää uutta vuotta 2015 kaikille!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 lempikirjat: Top3 ja vähän päälle


Ennen joulua saimme lukea monista blogeista listauksia vuoden lempikirjoista. Minä olen vähän myöhässä tämän postauksen kanssa, sillä ainakin joululahjavinkeiksi tämä minun listaus tulee vähän myöhässä. Paitsi tietysti niille, jotka ovat saaneet lahjakortteja tai kahisevaa ja aikovat käyttää sen kirjoihin.

Tänä vuonna, ainakin minun mielestä, on ilmestynyt ennätysmäärä keittokirjoja, paljolti bloggaajien tekeminä. Minulle tarjonta on ollut vähän liiankin yltäkylläistä, moni keskinkertaisempi kirja ei ehkä saa ihan riittävää huomiota sillä tarjontaa on vaan yksinkertaisesti liikaa. Toisaalta, sehän on vaan minun ongelma, ettei hyllyissä ole enempää tilaa eikä aikaa enempää. Olen jo vuosia puhunut, että olen (keitto)kirjojen ostolakossa, mutta ehkä ne puheet voi unohtaa, sen verran monta kirjaa olen ostanut tänä(kin) vuonna. Olen kuitenkin päättänyt, että se metrimäärä mikä minulla on keittokirjoja, saa riittää, eli ostan uusia jos voin jostain vanhoista luopua. Tänä vuonna olenkin luopunut isosta määrästä kirjoja, sekä keittokirjoista että romaaneista. Keittokirjojakin taisi mennä melkein metri, romaaneja montakin metriä. En tiedä kadunko tätä myöhemmin (vielä en), mutta tilaa vaan on rajallisesti, sille ei voi mitään. Olen tämän vuoden aikana käyttänyt kirjastoa enemmän kuin yli vuosikymmeneen, ja sama linja saa jatkua.

Lainailen nykyään keittokirjojakin kirjastosta. Kun uusi vähänkin mielenkiintoinen kirja ilmestyy, laitan sen heti varaukseen. Sähköpostilla saan sitten kuukauden, parin kolmen, päästä ilmoituksen että kirja on noudettavissa. Tämä on toimiva systeemi, saan tutustua moniin uutuuksiin, kokeilla pari ruokaa ja sen jälkeen palauttaa kirjan kirjastoon. Suurin osa kirjoista on sellaisia, että se toimii hyvin näin, en kaipaisi niitä hyllyyni, vaikka ihan suht kivoja ovatkin. Jotkut kirjat ovat olleet suoranaisia pettymyksiä, ehkä odotukset ovat olleet liian korkealla. Joskus sitten huomaan, että joku kirja onkin hyvä olla hyllyssä, kuten Jenni Häyrisen Katukeittiö. Lainasin sen kirjastosta, ja siitä löytyi niin paljon kokattavaa, että aloin olla pulassa kuukauden laina-ajan kanssa. Minulla oli tuuria, hyvä ystäväni antoi kirjan minulle lahjaksi, eli minulla on nyt oma kirja omassa hyllyssä. Kiitoksia vielä näin bloginkin kautta!

Jottei tälle(kin) postaukselle tule liikaa pituutta, listani on lyhyt, mutta sitäkin suositeltavampi. Ensimmäistä kirjaa lukuunottamatta lista ei ole järjestyksessä.

1) Juuri Nyt (Björs, Ahokas, Nykänen, Koskelo, Wist)

Tämä kirja on ylivoimaisesti vuoden 2014 paras keittokirja, ja sen ostinkin lähes heti sen ilmestyttyä. Tässä on paras keittokirja jos katsotaan vuosikymmen taaksepäin, ja uskaltaisin väittää että myös eteenpäin, tosin sen aika näyttää. Kirja on kokoelma Juuren sapaksista, pää- ja jälkiruuista. Vähän työläämpiä tavalliseen arkikokkailuun, mutta juhlafiilis on taattu, kun tekee mitä tahansa tästä kirjasta. Kirjasta löytyi lempireseptini Juuren sapaksista, ja mikä parasta, olen onnistunut niiden kaikkien kanssa mielestäni loistavasti. Eli resepti toimii Juuren lisäksi myös kotona, ihan huippua. Tiedän, että enää ei tarvitse miettiä että mitä kokkaa jos tulee ulkolaisia vieraita, tai muuten vaan haluaa juhlaa juhlaan tai arkeen. Suurkiitos tekijöille upeasta ja huolellisesta työstä!

2) Katukeittiö - parempaa roskaruokaa (Jenni Häyrinen)

Jos jonkun kirjan ajoitus on ollut loistava, niin tämän. Vaikka varmasti osaksi juuri tämä kirja on ollut nostamassa katuruokaa uuteen nousuun. Kirjassa on toinen toistaan parempia reseptejä, kaikki helppoja ja hyviä. Muutama perheen uusi suosikkiruoka ja arjen pelastaja on löytynyt tästä kirjasta. Osa resepteistä ei ole toiminut ihan yksyhteen minun käsissä (lähinnä taikinat), mutta olen aina tiennyt mitä tehdä että lopputulos on hyvä. Kiitos Jennille toimivasta ja hienosti tehdystä kirjasta. Ja erityinen huomio siihen, että hän on tehnyt kirjan itse, kuvineen kaikkineen. Ainoa pikkumiinus kirjan nimestä, mielestäni tämän kirjan ruuat eivät ole roskaruokaa, kuten ei mikään muukaan ruoka.

3) Sieniä & Ihmisiä (Hoyer, Salmela)

Tämä kirja on ollut minulla kirjastosta lainassa. Tarkoitus on lainata toisenkin kerran, ja saattaa olla että lopulta ostan kirjan itselleni. Kirja on kiva kokoelma tarinoita, ihmisiä, intohimoa ja ruokaa. Mitään ei ole liikaa, mutta kaikkea riittävästi niin, että kirja on enemmän kuin osiensa summa. Kirjaa lukiessa mielen valtaa hyvä olo, ja koko ajan miettii että mitähän kivaa on vielä tulossa. Kirjassa on paljon harvinaisia sieniä, ja niistäkin on kiva lukea, vaikka tuskin laajennan omaa lajikirjoa mitä sienestämiseen tulee. Minulle kirja on enemmänkin romaani kuin ruokakirja, vaikka sitäkin se on.

4) Baking Instinct (Elina Jyväs)

Vuoden paras ja hauskin leivontakirja Eleanora von Smöörin kootuista leivonnaisista. Monta reseptiä on jo tehty, ja monta on jäljellä. Toimii myös kuvakirjana, niin kauniita kuvat ovat. Kirjan jaottelu Eleanoran ruokaympyrän mukaan todella toimiva (makea, makeampi, makein). Kirjan ohjeilla tehdyistä leivonnaisista puhutaan edelleen, vaikka aikaa kuluu.

Bonus: Beautification with floral jewellery - kukkakorut (Pirjo Koppi)

Pakko lisätä listaan vielä vuoden kaunein kirja, varsinainen taidekirja, kuten isäni sanoi. Floristimestari Pirjo Koppi on tehnyt upean sadunomaisen kirjan kukkakoruista. Monta ihanaa ideaa kuinka juhlaan voi valmistauutua uusilla ja ennakkoluulottomilla tavoilla. Suomessa ei ole tehty montaa floristiikan alan kirjaa, mutta tässä on yksi. Minä selailen kirjaa usein, ihan vaan saadakseni kaunista estetikkaa mielelle. Kirjaa en ole vielä nähnyt kaupoissa, mutta sen voi tilata helposti netin kautta tuolta.

Muitakin ihan hyviä kirjoja on kuluvan vuoden aikana ilmestynyt, mutta tässä on minusta kyllä se sellaiset erottuvat kirjat, joita varmasti tulee käytettyä vuosikausia. Jatkan ruokablogien perinnettä, eli niistä mitättömistä tai muuten vaan huonoista kirjoista en kirjoita, tosin en ole niitä ostanutkaan eli onneksi meillä on kirjasto.