Vuosikatsauksia näkee blogeissa siellä täällä. Niitä on kamalan kiva lukea, ja uskoin
Jonnaa kun hän sanoi että myös kiva tehdä. Ja niin olikin: kun selasin tämän vuoden alkuun, tuli mieleen paljon mukavia muistoja, sekä tapahtumista että ihmisistä mitkä liittyivät eri ruokiin ja juttuihin. Sellainenhan ei näy kauhean selvästi ulospäin blogissa, etenkin kun olen pitänyt tämän sellaisena semianonyyminä (
luimupupun termi) blogina, jossa nimiä eikä liikoja yksityiskohtiä näy, paitsi tietysti tutut tietävät mistä on kyse.
Olen sellainen tavallinen ruuanlaittaja, joka ei keksi itse juurikaan uusia reseptejä, vaan sen sijaan joko teen niin kuin aina ennen on tehty, tai sitten etsin inspiraation muualta, useimmiten samoilta tutuilta ja minun tyyliin sopivilta kokeilta ja bloggaajilta. Toki olen niin paljon vuosikymmenten varrella ruokaa valmistanut ja oppinut kaikenlaista että minun on helppo muuttaa ohjeita ja tehdä sinne päin sen mukaan mitä sattuu olemaan ja mitä sattuu tulemaan. Mutta kyllä ne ideat ja inspiraatiot ovat aina jostain peräisin. Se on minusta ihan ok etenkin tälläiselle tavalliselle kotikokkaajalle, jonka työ on jotain ihan muuta kuin ruokaan liittyvää.
Tammikuu
Tammikuu-helmikuu on minulla aina kiireistä aikaa töissä, jopa siinä määrin että olen pyytänyt isäni tänne useammaksi viikoksi alkuvuoden arkea helpottamaan. Ruoka on silloin usein simppeliä ja sellaista, jota tehdään isoja määriä kerralla ja sitten vaan lämmitetään, kuka milloinkin. Paljon keittoja, patoja ja kastikkeita. Tämän vuoden tammikuun iloisin löytö oli nämä
hunajapullat, vanha resepti jonka löysin uudestaan lukioaiakaisesta itsetehdystä keittokirjasta. Äiti teki näitä aina silloin tällöin, minä vähän parantelin reseptiä ja uusi lempipullaresepti oli löytynyt. Koko perheen herkku. Ja hunajahan on sitä parasta makeutta!
Helmikuu
Helmikuu oli yksi niitä kuukausia, josta oli ihan mahdotonta valita suosikkia. Nyt joulun aikaan tietysti mielessä on joulukinkun loppusijoitusruoka, eli
hernekeitto haudutuspadassa, tämä on se täydellinen versio, ja tänäkin jouluna sinne sujahti reilu 11-kiloisen kinkun jämät. Ja tunnelataus sisältyy tuohon
vaarin paistamaan haukifileeseen, se vaan on niin hyvää. Ja nimenomaan vaarin paistamana. Postaukseni
talven salaateista sai paljon huomiota. Luulisin että vastaavia salaatteja alkaa yhä usempi tehdä, ei vähiten
Satokausikalenterin tekemän hienon työn vuoksi. Mutta kaikesta tästä huolimatta helmikuun valintani on madepitsa. Muistan vieläkin sen fiiliksen onnistuneesta pohjasta ja täytteestä. Tämä oli tavallaan ihan uusi ruoka, vaikka kyseessä olikin kahden luottobloggaajan ja -kokin ohjeen yhdistämisestä (kiitokset Jonnalle ja Mysille). Saanko esitellä hemikuun helmen, eli
Made in pitsa.
Maaliskuu
Maaliskuussa vietimme mukavia pastailtamia, ja minulle on edelleenkin pastakone lainassa. Olimme kaikki kolme pääkokkia ihan megaväsyneitä, mutta niin vaan saimme aikaiseksi hyvää ruokaa illaksi ja lisäksi vielä perheillemme kokonaiset ateriat seuraavalle päivälle. Meitä on sellainen kolmen (välillä neljän) naisen porukka, että kun jotain tehdään, niin silloin syntyy paljon, sen mukavan yhdessäolon lisäksi. Nyt jouluisen kalapastan myötä aloin jo ajatella että ehkä se omakin pastakone pitää hankkia, mutta katsotaan vielä. Esikoisen suurta herkkua oli
simpukkapasta, sitä pitää varmaan tehdä pian uudestaan. Maaliskuu oli muutenkin pastan aikaa,
bottargapasta itsetehdystä bottargasta nousi uudeksi suosikiksi.
Huhtikuu
Huhtikuu jäi mieleen silakkakuukautena. Mies kävi hakemassa lasten kanssa ämpärikaupalla silakkaa, Lauttaaaren sillalta silakkaa nousi litkalla kun vaan viitsi nostaa. Pääsivät vielä uutisiinkin, kivakiva. Silakkaa tuli tehtyä monella tapaa. Opettelin myös fileoinnin
Jaakko Kolmosen neuvoilla, ja mädistä tein mm.
silakanmäti-kvinoa-pihvejä. Onnistunutta omaa soveltamista keittiössä.
Toukokuu
Toukokuu on minun lempikuukauteni. Siihen mahtuu mukavia juhlia, puutarhatyöt ovat parhaimmillaan, vihreys on kauneimmillaan, kynnenaluset ovat taas mustina ja kaikki on vielä mahdollista. Pettymykset tulevat vasta sitten myöhemmin. Toukokuussa tulee tehtyä parhaat ja raikkaimmat kakut, kuten tämä
mangopavlova. Tästä ei kakku parane, ja jopa minä sain siitä kauniin.
Kesäkuu
Kesäkuussa alkaa saada jo ensimmäistä satoa kasvimaalta. Tämän vuoden kesäkuussa löytyi myös yksi uusi ruoka arkirutiineihin, eli
Nyhtökana Katuruokaa-kirjasta. Hyvää ruokaa joka maistuu koko perheelle, arjen pelastaja jota on helppo tehdä iso määrä kerralla ja jakaa sopiviin annoksiin pakastimeen. Pelastanut monta arkipäivää ja yllättävää tilannetta. Ja maistui juhannuksenakin isolle porukalle.
Heinäkuu
Heinäkuussa alkaa saada lehtikaalia jo reilusti omalta kasvimaalta. Lehtikaalista on tullut todella suosittua viimeisen parin vuoden aikana. Ja vaikka aina sanon että olen jämähtäjä enkä mitenkään trendien harjalla, niin silti joskus olen, hihih. Ensimmäinen lehtikaaliresepti tässä blogissa on julkaistu kesäkuussa 2011, ja se on tainnut olla aika ensimmäisiä mitä blogeissa on näkynyt. Sen jälkeen olen julkaissut kymmenittäin erilaisia lehtikaalireseptejä, osa omia, osa luottokokeilta opittuja, eniten River Cattage -kirjoista. Enää ei juurikaan tarvitse niitä kirjoittaa ylös, kun kaikki muutkin paikat ovat täynnä lehtikaalia, minun "työni" on tehty. Kesäkuun karkkikanan kaveriksi sopii
lehtikaali aasialaisittain kuin nätti nenä päähän, sitä on tehty myöhemminkin vaikka minkä ruuan lisukkseeksi. Suosittelen!
Elokuu
Elokuussa löysin vihdoinkin aikaa Juuren keittokirjalle. Pakko oli tietysti aloittaa kaikkien aikojen sapas-suosikista, eli
Juuren punajuurimurekkeesta. Olin niin supertyytyväinen, että resepti toimi käsissäni, sain pieniä nättejä sieniäkin, vaikka mökillä ei sieniä ollutkaan. Minulle harvinaisesti kuvakin oli kiva ;) Onnistumisen riemua keittiössä suurimmillaan. Tämä elokuu oli muuten kummallinen, kun aikaa ei mennyt marjametsässä yhtään. Ensimmäinen vuosi elämässäni, ettei mökiltä tullut mustikoita, vadelmia, puolukoita eikä sieniä. Ei mitään. Ahdistava kesä, kuten oli talvikin, kaikki äärimmäistä, ja sen huomasi sadossa, tai siis siinä että se oli kehnoin ikinä.
Syyskuu
Jatkoa onnistumisille löytyi leipomisesta tällä kertaa. Mies oli haaveillut vuosikymmeniä
Murupullamustikkapiirakasta. Tässä näkyy oikeasti parhaimmillaan se, että kun on kokannut ja leiponut paljon, kaiken soveltaminenkin onnistuu. Tämän piirakan teossa taikinoiden ajoitus on ehdotottaman tärkeää, ja se onnistui ihan nappiin, kun vain mietin asian etukäteen päässäni. Riemu syntyi onnistuneesta lopputuloksesta, ja ennen kaikkea siitä, että toinen oli niin tosi tyytyväinen kun hänen vuosikymmenien takaiset haaveet toteutuivat ja jopa ylittyivät.
Lokakuu
Lokakuu on edelleen yksi parhaista ruokakuukausista. Kasvimaa ja metsä ovat vielä satoisia, jos ovat, ja hirvestyskausi on päällä. Tänä vuonna hirven valmistukseen tuli jotain uutta pitkästä aikaa, nimittäin
hirvenposket. Helppoa, joskin aikaavievää, valmistaa, ja lopputuloksena mitä maukkain ja monipuolisin ruoka. Lokakuulle halusin ottaa toisenkin ruuan, joka on minusta hyvä esimerkki, miten samanlaiset ruuat nousevat usein monilla yhtä aikaa esiin, ja suurimmalla osalla vielä ihan eri lähteistä. Minä hankin Ree Drummondin juhlakirjan, ja bongasin sieltä ruusukaalit karpaloilla. Ohje suorastaan huusi kokeilemaan sitä, ja en ole ollut ainoa. Joulukuussa näitä vastaavia reseptejä oli vaikka kuinka paljon, sekä blogeissa että ruokalehdissä. Hyvä
Ruusukaali!
Marraskuu
Joskus hyvät ideat syntyvät lennosta. Synttärijuhlista jäi vähän brushettaa yli, ja keksin laittaa ne
lammaslihapulliin. Todella loistavat lihapullat, ja hyvä mieli siitä että taas sai pelastettua jotain sellaisenaan hävikkiä herkuksi. Mutta siitä huolimatta marraskuun kohokohta oli reseptilöytö isän luota remontin keskeltä. Siinä oli pino minun ja äidin kirjoittamia reseptejä, tärkeimpänä minun lapsuus/nuoruusvuosien bravuuri eli
mokkapalat. Tästä paperinpalasta tulvi paljon muistoja mieleen. Ja pakkohan niitä oli heti kokeilla alkuperäisellä reseptillä.
Joulukuu
Joulukuussa seurasin aika vähän blogeja. Minua toisaalta ahdistaa se jo marraskuussa alkava hypetys joulusta, ja toisaalta se jo ennakoimani viimeistään tapanina alkava valitus kuinka jouluruuat kyllästyttävät ja ihan kamalaa joulu ja voih. Minä haluan tehdä jouluamme rauhassa niin, ettei se ala heti kyllästyttämään. Aloitan pienesti ja myöhempään, mutta jatkan pidempään, kyllä tapanikin on vielä joulua, ja haluan nauttia silloin joulusta ilman että kaikki ympärillä toitottaa että onneksi on ohi. Mutta tämä on minusta tyypillistä nykyään, kaikkia juhlia hehkutetaan etukäteen, ja sitten kun kyseinen juhla on päällä, hehkutetaan jo seuraavaa. Ja hassua minusta tässä on se, että kun kaupat tekevät samaa, se onkin paheksuttavaa. Minusta ihan samasta ilmiöstä on kyse, omien "tuotteiden" mainostamisesta, oli kysessä sitten omat blogikirjoitukset tai myytävät tavarat.
Mutta takaisin siihen joulukuun ylivoimaiseen huippukohtaan, eli sehän oli tietysti
porkkanalaatikko Juuren ohjeella. Että voi porkkanalaatikkokin olla hyvää, ja että se kelpaa melkein koko perheelle (joo ei tarvitse miettiä, kuopus on se poikkeava).
Melkoinen ruokavuosi tämäkin, meillä on syöty hyvin, tavallisesti, arkisesti, juhlavasti, yksinkertaisesti ja välillä vaivoja säästelemättä. Kiva vuosi ainakin näin kohokohdat poimittuna. Minä en keittiössä piperrä, enkä kaipaa sitä oikeastaan muuallakaan. Parasta on hyvin tehty ruoka hyvistä raaka-aineista niin, että raaka-aineet ovat pääosassa, ei kikkailu eikä trendit. Ei ihme että esim. Henri Alenin ruokafilosofia kolahtaa minuun, hänen jouluista
jutustelua on kiva lukea. Osuva lainaus tekstistä: "Paras ravintolakokemus on mielestäni se, kun ihmiset eivät edes muista mitä ovat syöneet. Heillä on silloin ollut hauskaa." Saan siis synninpäästön sillä en läheskään aina muista ajan päästä mitä olen missäkin syönyt, mutta fiiliksen (niin hyvän kuin huonokin) muistan aina. Ja miten sympaattinen toteamus suurista odotuksista ja todellisuudesta, lainaus jälleen tuosta samasta tekstistä: "Jengi tuli tänne illalliselle ja vaati meitä antamaan heille sen
muruefektin. Olin aivan ihmeissäni, että ei minulla tässä mitään efektiä
nyt ole, kun on tätä ruokaa."
Ensi vuosi jatketaan kuten ennenkin, eli yritän selvitä töistä, arjenpyörityksestä ja yleensäkin elämästä sillä tavalla, ettei ihan koko vuosi olisi pelkkää selviämistä ja selviytymistä, niin että mukaan mahtuisi vähän jotain muutakin. Ja tasapainoilla ruuanlaitossa sen kanssa, että kuinka paljon rasittavasti ruokaan suhtautuva (anteeksi vaan kuopus) 6-vuotias kestää ja mitä puolestani minä haluan tehdä niin, että arkikokkaus pysyisi mielekkäänä. Mielekästähän se arki on, jos ruoka ei ole pelkästään sitä mitä se 6-vuotias haluaa. Tasapainoilu ei ole ihan helppoa, yritän välttää sitä, että sen 6-vuotiaan ei tarvitsisi olla kovin usein omassa huoneessa miettimässä miten pöydässä käyttäydytään, ja jupista siellä (kovaan ääneen!) että kuinka juuri hänellä on ihan kamala lapsuus ja että miten juuri hänelle sattui se kamala äiti joka pilaa hänen elämänsä kamalalla ruualla eikä tee hänelle aina pastaa ja spagettia ja osta grillikanaa.
Riittävän hyvää uutta vuotta 2015 kaikille!
