lauantai 29. huhtikuuta 2023

Sorsaa pönttöuunissa


Vielä oli sen verran koleaa, että lämmitin pönttöuunin lämpöä ja ruokaa varten, ehkä viimeistä kertaa tänä keväänä. Käytin pakastimessa olevat kolme sorsaa tähän ruokaan, tästä tuli hyvä lauantain ateria ja vielä jäi yksi ruoka arkea varten. Poltin uunissa tavallisen pesällisen verran puita, laitoin linnut ensin ihan pienelle hiillokselle saamaan makua ja pintaa, ja siirsin ne sen jälkeen pataan varsinaista kypsennystä varten. 

3 sorsaa + sydämet ja kivipiirat
n. 2 rkl mausteita (pippureita, timjamia, chiliä ja mitä haluaakaan)
2 tl suolaa
loraus öljyä
vettä vuokaan

3 porkkanaa
3 sipulia
2-3 dl lientä (nyt oli teerilientä)

2 rkl vehnäjauhoa
loraus kermaa

Siisti sorsat tarvittaessa. Sekoita mausteet ja suola, lisää öljyä sen verran että saat tahnamaisen seoksen. Levitä mausteseos sorsille ja laita ne uunivuokaan ritilän päälle. Kaada vettä vuokaan, mutta niin, ettei vesi ylety lintuihin saakka. Laita vuoka pienelle hiillokselle. Anna lintujen ruskistua hiipuvalla hiilloksella vajaa puoli tuntia.

Kuori ja pilko porkkanat ja sipulit, laita ne pataan liemen kanssa. Siirrä linnut, sydämet ja kivipiirat pataan, kaada myös uunivuokaan jäänyt neste pataan, laita kansi päälle. Laita pata uuniin, pelti kiinni ja anna hautua n. 2,5-3 tuntia. 

Pilko linnut suupaloiksi, suurusta liemi kastikkeeksi, mausta halutessa kermalla ja tarkista suola.  Syötiin perunamuusin, kaalisalaatin ja mustaherukkahillon kanssa. Hyvä ruoka, niin hyvä ruoka.

Kastiketta jäi ihan reilusti, samoin lihaa sain irrotettua rangoista vielä riittävästi niin, että siinä on vielä yksi ateria neljälle. Enkä käyttänyt kaikkea lientä kastikkeeseen eli n. puoli litraa upeaa sorsalientä jäi vielä muita ruokia varten.

ps. Vaikka sorsa oli todella maukasta ja hyvää, onhan se fiksuinta valmistaa niin, että paistaa rintafileet pannulla, ja rangasta koipineen tekee padan tai keiton tai kastikkeen. 

Ei kommentteja: