sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Paistettu herkkutatti (täydellinen)

Tässä osa viikonlopun sienisaaliista

Joskus (melkein aina) yksinkertainen ruoka on parasta. Mitä yksinkertaisempaa, sen parempaa. Tätä iltapalaa on yksinkertaisuuden kategoriassa vaikea ylittää, enkä nopeasti keksi, että mikä olisi ollut parempi iltapala puuhakkaan mökkipäivän päätteeksi. 

Löysin tänään sieniretkellä ihan täydellisen herkkutatin. Sellainen kiinteä ja täysin madoton ja silti suht iso. Uskomaton löytö lokakuulle. Eilen olin jo auringonnousun aikaan metsässä, tänään menin vähän myöhemmin. Saaliina oli sopivasti kantarelleja, vähän suppiksia ja lampaankääpiä (lahjoitin pois), pussillinen sikurirouskuja, toinen limanuljaskaa, yhden kastikkeen verran mustarouskuja ja reilusti karvarouskuja sekä muutama haaparousku. Ja ehkä sellainen 100 hirvikärpästä. Tänään oli lähellä etten lähtenyt kesken reissua metsästä pois. Onnistuin myös kaatumaan pyörällä ja rikkomaan hyvän ämpärin. Mutta hyvä viikonloppu silti. 

voita
1 herkkutatti
sormisuolaa

Laita voita pannulle. Viipaloi herkkutatti n. 3-4 mm paksuisiksi suikaleiksi. Paista kuumalla pannulla kummaltakin puolelta niin, että saat hyvän ruskean pinnan. Ripottele suolaa päälle ja nauti sellaisenaan.

2 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä kanssasi. Varsinkin kun sienistä on kyse. Paistan aina herkkutatit noin, lisään ehkä timjamia ja hiukan valkosipulia välillä. Ei kermaa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Juuri näin. Minäkin lisään välillä sipuleita ja yrttejä, mutta näköjään kauden ensimmäiset ja viimeiset herkkutatit paistan vieläkin yksinkertaisemmin.