lauantai 12. joulukuuta 2015

Sydänmakkara hirvensydämestä



Vihdoin pääsin kokeilemaan Marttaliiton kurssilla saamiani makkaranvalmistusoppeja. Tein nyt ensimmäisellä kerralla kolmenlaista makkaraa, ajattelin ettei ihan pientä määrää viitsi tehdä kerralla, sillä silloin kaiken aloittaminen ja loppusiivous olisi suhteettoman iso urakka. En kirjoita tähän kauhean tarkkaa kuvausta itse makkaranvalmistuksesta, jos tarkempia ohjeita kaipaa, niitä voi lukea vaikka Soul Kitchen -blogin kirjoituksesta, jossa Jonna, Riitta ja Anna valmistivat makkaraa. Myös Juuri Nyt -kirjassa Ilja Björs kuvailee makkaranteon saloja, hienosti kuvaileekin. 

Minulla oli lihoja yhteensä n. 4 kg ja kaikki muut aineet päälle, aikaa kaikkineen meni varmaan joku nelisen tuntia tai sinne päin. Muuten touhusin yksinäni, mutta esikoinen oli tunkemassa makkaramassaa koneeseen ja mies oli makutuomarina siinä vaiheessa kun kokeilin paistamalla sopivaa maustamista massalle. 

Ylhäällä silava ja savustettu villisiankylki, alhaalla sydän ja porsaan jauheliha

Minä olin ajatellut valmistaa makkaroita jouluviikolla, jolloin isäkin olisi paikalla, mutta kun perjantaina kävin tiedustelemassa Reinin lihasta porsaansuolta, minulle suositeltiin kaiken varoilta ostamaan tarvikkeet jo silloin, kun kaikkea vielä oli; varmuutta ei ollut että kuinka kauan vielä. Niinpä sitten ostin suolia, silavaa ja porsaanjauhelihaa. Kaikkea muuta minulla olikin kotona, illalla otin sulamaan hirvenvasan sydämen sekä savustettua villisian kylkeä (possumakkaraa varten, miehen metsästyskaverin savustamaa). Suunnittelin illalla myös kolme makkaraohjetta, joista ensimmäinen tulee tässä.

1 kg hirven sydänjauhelihaa
300 g nautasikajauhelihaa (200 g nautaa, 100 g porsasta)
500 g jauhettua silavaa
pieni loraus öljyä
250 g silputtua sipulia
4 Aji Fantasya pieneksi silputtuna
2 tl kuivattua ja savustettua Aji Cristalia
½ ruukkua timjamia
½ ruukkua rosmariinia
1 tl mustapippuria
1 tl valkopippuria
1 tl katajanmarjaa
vajaa rkl suolaa
1½ dl makeaa omenaviiniä (tai omenamehua)

Jauha hirven sydän jauhelihaksi. Jauha myös muut lihat tarvittaessa. Jauha silava, minä leikkasin silavan irralleen nahasta, tuo paino on jauhetun silvavan paino (ilman nahkaa siis). Kuullota ihan pieneksi silputtu sipuli pienessä lorauksessa öljyä, voit laittaa pannulle myös vähän silavaa jos haluat. Pilko chilit ja yrtit hienoksi. Murskaa pippurit ja katajanmarjat morttelissa hienoksi. Sekoita kaikki aineet isossa kulhossa hyvin sekaisin. Paista pieni nokare makkaramassaa pannulla ja lisää mausteita jos tarvitsee. Minä olin näihin määriin tyytyväinen. 

Valmista makkara normaalisti. Minä käytin Ankarsrumin makkarapursotinta, kone toimii makkaranteossa kuin unelma, voi miten olenkaan siihen tyytyväinen (paljon miellyttävämpi käyttää kuin kurssilla käyttämäni Kenwood!). Voitele pursotin öljyllä ulkopuolelta, ja vedä suoli siihen. Laita makkaramassaa suppiloon, ja ala työstää makkaraa. Tee joko yksi pitkä pötkö, tai sitten pyöräyttele välit sopivasti, joka toinen myötä- joka toinen vastapäivään. Alakuvassa näkyy kuinka solmu aukeaa jos pyöräyttää vahingossa samaan suuntaan peräkkäin. Tee sekä alkuun että loppuun kaksi solmua.

Minä keitin makkarat ennen paistamista uunissa, sillä makkarat voi pakastaa keittämisen jälkeen. Pakastimisen jälkeen ne voi paistaa uunissa kuten alla. Paistoin nyt osan, ja loput pakastin jouluviikkoa odottamaan. 

Liemi makkaran keittämistä varten:

hirvilientä (tai muuta lihalientä) iso kattilallinen, voi jatkaa tarvittaessa vedellä
kokonaisia musta- ja valkopippureita
katajanmarjoja
½ ruukkua timjamia
½ ruukkua rosmariinia

Keitä makkaroita n. 20 minuuttia liemessä. Nosta makkarat uunivuokaan ja paista 180 asteessa n. 45 minuuttia. Pistele pieniä reikiä esim. hammastikulla, jos makkaroissa on ilmakuplia, varo suihkuavaa kuumaa rasvaa. Nauti kuumana tai haaleana esim. perunasalaatin kanssa.

Tämä oli ihan älyttömän hyvää, suorastaan liikuttavan hyvää, hyvä ettei itku päässyt. Olen kyllä tyytyväinen tähän päivään, kolme onnistunutta makkarasatsia,  ensimmäistä kertaa itse tehtynä. Tässä sydänmakkarassa oli maku niin kohdillaan, ihan parhaita makkaroita mitä olen ikinä syönyt! Voittajafiilis.

Vasemmalla possumakkara ja oikealla sydänmakkara keittämisen jälkeen

6 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Onnittelut! On sulla kyllä hienot raaka-aineetkin!

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos! Niin olikin, vaikkei vielä kyyhkyihin ja sorsiin asti päästykään.

Campasimpukka kirjoitti...

Hienot makkarat!

sauvajyvänen kirjoitti...

Campasimpukka, kiitos! Olin kyllä tyytyväinen.

luimupupu kirjoitti...

Kylläpä näyttävät herkullisilta. Eikös tosiaan ole varsin pätevä tuo assistentin makkaravehje?

sauvajyvänen kirjoitti...

luimupupu, kyllä on kertakaikkiaan. Olen kyllä niin tyytyväinen, että päädyin tähän koneeseen, se on ihan sinun ansiota, kiitos vielä siitä! Minähän olin silloin"päätynyt" Kenwoodiin, mutta vaihdoin sitten kuitenkin mieltä. Ja kyllä kannatti. Juurikin lihamylly ja makkaraosat ovat ihan huippukäteviä.