torstai 2. tammikuuta 2020

Osso buco jäniksestä


Meidän tammikuu on riistakuukausi, enkä siis osallistu tänäkään vuonna vegaanihaasteeseen. Kotimaisten kasvisten laatu heikkenee mitä pidemmälle talvi etenee (vaikka täällä ei vieläkään ole terminen talvi!), mutta pakastimet ovat täynnä riistaa. Tämän vuoden tammikuussa en aio ostaa mitään lihaa vaan käytän pakastimen antimia kaikkeen kokkaamiseen. Tammikuusta on siis tulossa myös säästökuukausi.

Minulla on yleensä pakastimet hyvässä järjestyksessä ja päässäni kaikki tieto mitä on missäkin. Mutta nyt täytyy todeta, että tilanne on karannut hallinnasta (en löytänyt sitä teertä, josta piti tänään kokata). Riistaa on tullut nopealla ja yllättävällä aikataululla niin, että on ollut vähän pakko laittaa sinne minne mahtuu, ja selkeä systeemini ei toimi enää. Nyt on siis pakastimien tyhjentämistä isosti edessä, jotta saan järjestyksen palautumaan, marjat omaan pakastimeen ja lihat omiin lokeroihin lajeittain. 

Mielestäni paras kotimainen riistakeittokirja tällä hetkellä on Kati Pohjan Riistaa lautasella. Jos kokkaan jotain uutta riistasta, etsin inspiraatiota aina tuosta kirjasta ensimmäisenä. Nyt minulla oli kaksi jäniksen koipea, joista tein suunnilleen kirjan ohjeella osso bucoa. Valkoviiniä ei ollut, käytin makeaa omenaviiniä sen sijaan, eikä tuoretta timjamiakaan ollut, kuivatulla pärjäsin. Ohjeessa oli kahden jäniksen koivet, minulla vain yhden ison jäniksen, mutta pidin silti kasvisten määrän alkuperäisenä. Haudutin myös pidempään. Neljä henkeä söi tuosta hyvin, ja vielä jäi toisen aterian verran pakastettavaksi. Alla ohje sen mukaan miten minä tein, kirjasta voi tarkistaa miten Kati oli tehnyt.

2 jäniksen koipea + sydän + kylkiluut
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 tl vehnäjauhoa
voita/öljyä
2 sipulia
2 porkkanaa
1 valkosipulin kynsi
vähän vettä
1 dl makeaa omenaviiniä
400 g tomaattimurskaa
1 tl kuivattua timjamia
3 laakerinlehteä

Pilko koivet muutamaan osaan, laita sydän kokonaisena, ja käytä kylkiluut (jos on) makua antamaan. Suolaa ja pippuroi lihat ja ripottele vehnäjauhot päälle. Ruskista lihat hyvässä voin ja öljyn seoksessa kuumalla valurautapannulla n. kolmessa erässä. Siirrä lihat pataan. Kuori ja pilko sipulit ja porkkanat, kuullota nekin pannulla ja siirrä pataan. Lisää vähän vettä pannulle, raaputa kaikki maut talteen ja kaada vesi pataan. Lisää sinne viini, tomaattimurska ja loput mausteet. Anna hautua pari tuntia, siitä viimeinen puoli tuntia ilman kantta. Tarjoa riisin kanssa. Upea ruoka!

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Mitä herkkua! Osso bucosta on jäänyt hyvä makumuisto lapsuudesta; itse en ole siitä saanut niin maukasta kuin äiti.

Pakastimentyhjennyskuukausi alkoi täälläkin, ja nyt keksitään eri tapoja käyttää papuja, herneitä ja pinaattia.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minulla ei ole ei ole mitään noista tänä vuonna ollenkaan, kurpitsaa sentään vähän vielä pakastimessa. Kiisselin keitin marjoista, niitäkin riittää, vaikka ovatkin ostomarjoja melkein kaikki. Oli kyllä kumma vuosi tuo viime vuosi.