sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Prometheus-juhla - maidoton ja viljaton kakku


Tein esikoisen Prometheus-juhlaan mansikkakkujen lisäksi myös maidottoman ja viljattoman vadelmakakun. Muistin, että Suolaa ja hunajaa -blogin Jonna oli tehnyt aikoinaaan maidottoman kakun ja siitä ohjeesta otin idean kuorrutukseen, eli päällystin kakun italialaisella marengilla. Kakkupohjan tein tavallisena sokerikakkupohjana, vaihdoin vain vehnäjauhon perunajauhoksi. Tällainen kakku ei kohoa ihan yhtä paljon kuin vehnäjauholla tehty, se on myös murenevaisempaa rakenteeltaan. Tämän vuoksi paistoin kakun kahdessa samankokoisessa vuuassa enkä halkaissut kakkupohjia ollenkaan. Käytin 20 cm kokoisia vuokia, lopputuloksena oli siis aika matala laakea kakku, toisin kuin nykytrendin mukaiset pienet ja korkeat kakut.

Valmistin marengin edellisenä iltana aikataulusyistä, mutta säilytysteknisistä syistä päällystin kakun vasta juhla-aamuna. Minun käsissä marenki ei ollut samalla tavalla levittyvää kuin se olisi tuoreeltaan ollut (koekakussa levitin marengin heti, ja se oli helposti muotoutuvaa ja jäi kiiltäväksi), vähän näkyy epätasaisena jälkenä tuossa kuvassakin. Makua se ei haitannut, tämä kuorrute pysyy muutenkin hyvänä jääkaapissa monta päivää, toisin kuin kerma. Eli seuraavalla kerralla jos teen kakun etukäteen, kuorrutan sen saman tien marengin valmistamisen jälkeen ja säilytän jääkaapissa kuvun tai kelmun alla. 

Tämä kakku oli vähän pienempi kuin Jonnan ohjeessa oli, tein kuitenkin marenkia saman verran. Sitä jäi yli aika reilusti, eli hyvin voisi tehdä yhtä valkuaista pienemmän kuorrutteen, tai saman määrän  marenkia isompaankin kakkuun. Minä käytin strutsinmunaa kakussa, mutta samalla tavalla se onnistuu kananmunistakin. Tuo määrä munia on normaali neljän munan kakku. 

2 dl munaa
2 dl sokeria
1,8 dl perunajauhoa

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi perunajauho joukkoon, sekoita varovaisesti. Kaada taikina kahteen 20 cm irtopohjavuokaan. Käytin leivinpaperia pohjalla, enkä jauhottanut vuokia ollenkaan. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia (vähän uunista riippuen). Anna vähän jäähtyä ja irrota kakut reunoilta ja pohjasta.

1 rasia vadelmia (tai vähän yli)
vähän sokeria

Survo kotimaiset vadelmat haarukalla, lisää vähän sokeria, minulla oli suunnilleen teelusikallinen pari. Sose saa olla kirpeää, sillä marengin makeus tasoittaa kirpeyden. Levitä vadelmasose toisen kakkupohjan päälle. Lisää toinen pohja päälle ja anna kakun mehustua seuraavaan päivään. Minä en kostuttanut kakkua mitenkään, vadelmasose kosteututti kakkua sen verran kuin kosteutti (ehkä sitä voisi vähän kostuttaa kuitenkin, ainakin jos vadelmat eivät ole kovin mehukkaita).

2½ dl sokeria
1 dl vettä
3 munanvalkuaista
pikkuripaus suolaa

paljon erilaisia marjoja koristeeksi

Laita sokeri ja vesi kattilaan. Laita myös lämpömittari seokseen. Nosta seos kiehuvaksi ja kuumenna sokerisiirappi 120 asteeseen hyvällä lämmöllä, tähän menee jonkin verran aikaa, olisikohan minulla mennyt kymmenisen minuuttia tai vähän yli. Älä sekoita tai hämmennä seosta, ettei sokeri kiteydy.

Samaan aikaan vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sinne pikkuripaus suolaa. Kun sokerisiirappi on 120 asteista, valuta se marengin joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten hyvällä teholla. Ei kannata valuttaa kuumaa siirappia liian korkealta, ettei ilmavirta heitä sokeria pitkin seiniä (kaverilta kuulin koeversiota tehdessä käsivatkaimella). Jatka vatkaamista pienellä teholla kunnes marenki alkaa olla taas huoneenlämpöistä. Marenki on tässä vaiheessa hyvin paksua ja kiiltävää.

Levitä tai pursota marenki kakun päälle ja koristele kakku reilusti marjoilla. Edellispäivänä tehty, pursotinpussissa odottava marenki oli mahdollista pursottaa, mutta levittäessä siitä hävisi kiilto ja tasainen pinta.


ps. Minä en pääse Suolaa ja hunajaa -blogiin tällä hetkellä. Kun taas pääsen, vaihdan ylös linkin ja editoin tämän tekstin pois.

Vielä yksi kuva kahvipöydästä, serkun ottamat kuvat

2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minäkään en pääse Jonnan blogiin, mikähän siinä on? Hieno kakku, italialainen marenki on kyllä mahtavaa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Se on kyllä hyvää, varmasti tulee tehtyä myöhemminkin.