Sivut

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kuukauden tee: raparperitee


 
Minulta jäi huhtikuu välistä tässä Kuukauden tee -sarjassa, mutta toisaalta elokuussa oli kaksi teetä, mustikka ja vadelma, eli kompensoikoon elokuu huhtikuun. Huhtikuu, tuo kuukausista julmin, joka on kuin marraskuu valot päällä (paitsi pahempi), oli tänä vuonna aika vaikea kuukausi, sellaista (etätyö)apatiaa joka peittää kaiken alleen harvoin koen. 

Toukokuussa ehdin etätyömökkeillä kahden päivän ajan. Sitä edelsi mökkiviikonloppu koko perheen voimin, jolloin pääasiassa pideltiin sadetta tulvivalla pihalla tai sisällä. Keitin sentään raparperikiisselin ja tein rapaprperikompotin. Kompotin liemestä sain hyvän pohjan keväiseen tee-cocktailiin tai -mocktailiin.
 
4 cl raparperikompotin lientä
15 cl vihreää teetä (Japan Hojicha Bio)
(4 cl kirkasta viinaa)

Kerää jäähtynyttä raparperikompotin lientä talteen. Valmista tee ja anna sen jäähtyä kylmäksi. Rakenna juoma lasiin ja sekoita. 

Tämä on hyvää sellaisenaan, tai mukava drinkki alkoholilla terästettynä. Tästä saisi myös hienon pohjan boolille, kompotin lientä, teetä ja jotain kuplivaa, ja kirkasta maun/tarpeen mukaan. 


Tänä keväänä olen ehtinyt tehdä jo monta raparperipiirakkaa, enemmän kuin vuosiin. Jotenkin raparperit ovat olleet niin kutsuvia tänä vuonna, ehkä ovat nauttineet sateista. Ollaan syöty ja tarjoiltu seuraavia piirakoita:


Seuraavaksi taitaa olla hillon vuoro, ja kohtahan se on mehuaikakin.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä tämä. Minä olen vähän huono raparperin käyttäjä, vaan ei se mitään kun raparperikin on niin heitteillä, että eipä tuosta uskalla mitään kerätäkään.

    VastaaPoista
  2. Minulla tuntuu vaihtelevan, jonain vuotena käytän paljonkin, jonain toisena jää vähälle. Mehua yritän tehdä joka vuosi, siitä tykkää kaikki.

    VastaaPoista