Sivut

torstai 6. toukokuuta 2021

Tom Yum -keitto hauesta ja siitä mitä sattuu olemaan



Tämän keiton salaisuus on Maxin kalasta ostettu Tom Yum -tahna. Ostin sitä aikaa sitten heidän thai-viikoilta ison määrän ja pakastin pienissä pusseissa kerta-annoksina. Siksi tätä keittoa ei voi sellaisenaan toistaa jos samaa tahnaa ei ole käytössä, mutta on pakko kirjata summittainen ohje ylös, keitto oli niin tosi hyvää (vaikkei kuva kummoinen olekaan). Kaikki tykkäsivät meillä, ihan kaikki, ja se on ihme se. 

Hauki sopii minusta tähän keittoon hyvin, sillä se imee makua itseensä (ei siis maistu enää hauelta) ja pysyy hyvin kasassa. Lisäsin keittoon kasviksiksi jämäksi jäänyttä kiinankaalia, ja vähän tomaattia ja sipulia. Täyttävyyttä tuli nuudeleista, eli yhdellä lautasella oli kaikki. Ihana ruoka. 

Tässä ei ole kamalan tarkkoja määriä, mutta idea kuitenkin selvinnee:

1 iso haukifile (n. 700 g)
½ l kalalientä (vesikin käy) tai vähän yli
1 tlk kookosmaitoa
½ dl hyvää Tom Yum -tahnaa (tai mikä määrä onkaan hyvä)
1 sipuli
2 isoa tomaattia 
reilusti kiinankaalia hienoksi silputtuna
1 annos nuudeleita
suolaa tarvittaessa (en tarvinnut)

limeä, korianteria

Paloittele kala suupaloiksi, poista y-ruoto samalla. Laita kattilaan liemi (tai vesi), kookosmaito ja maustetahna. Nosta kiehuvaksi, lisää viipaloitu sipuli, anna kiehua hetki. Lisää kala. Pilko tomaatti ja suikaloi kaali ihan ohueksi, lisää nekin keittoon. Riko yksi pussi nuudeleita pätkiksi ja lisää nekin keittoon. Nosta uudestaan kiehuvaksi, anna hautua muutama minuutti. Nauti korianterin ja limen kanssa.

Tästä keitosta neljä söi hyvän päivällisen, ja lisäksi sitä jäi kahdelle juuri ja juuri riittäväksi etälounaaksi. 

2 kommenttia:

  1. Vau, Maxissako ne siis ihan itse tekevät tuon tahnan?

    VastaaPoista
  2. Ulla, kyllä, he tekevät kaikki tahnat alusta asti itse. Siellä on monenlaista tahnaa (punaista, vihreää ja massaman curryä, tom yumia jne.) ja ostan niitä aina isot määrät ja pakastan erissä. En missään ole niin hyviä tahnoja saanut, kuvittelen aina olevani Thaimaassa tai jossain kaukomailla (missä en ole koskaan käynyt enkä ole menossakaan, kun ei tarvitse ;)) Tulisipa taas Maxin kalan thai-viikko

    VastaaPoista