Sivut

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä 2015

Kukat Pirjo Koppi


Tänä vuonna tässä vaiheessa vuotta olen tilanteessa että viikonloppu saattaa ehkä juuri ja juuri riittää viikosta toipumiseen, tai sitten ei. Tänä vuonna itsenäisyyspäivä sattui sunnuntaihin, eli ylimääräistä vapaatakaan ei ole tiedossa. Niinpä sitten tämän vuoden itsenäisyyspäivän ruokakin on helppoa ja vaivatonta, ja aterian herkullisuus tulee raaka-aineista, ei työläästä valmistustavasta. Tänään on siis tiedossa

Hirven sisäfile, lohkoperunat ja uunijuurekset


Sisäfile leikataan reiluiksi pihveiksi ja paistetaan sillä kolmen kilon valurautapannulla, muulle perheelle käytetään vielä uunissa jotta kypsyys on heille sopiva, minun pihvi on sopiva kunhan on pinta paistettu. Uuniperunat ja -juurekset tulevat yhtäaikaa uunissa, helppoja valmistaa kumpainenkin. Rahka on koko perheen lempijälkiruokaa, ja mikäs sen suomalaisempaa kuin itsepoimitut marjat. Kaikki raaka-aineet mausteita myöten ovat Suomesta, balsamicoa saatan muutaman tipan lorauttaa kasvisten päälle. 

Minusta on hienoa että nykyään taas on itsestäänselvyys että liharuokia valmnistetaan kaikista ruhonosista, sehän on ollut vähintäänkin selviytymisen ehto ennen vanhaan. Mutta sanotaan mitä sanotaan, niin minä kyllä olen sitä mieltä, että parasta lihaa mitä tiedän, on hirven sisäfile. Mieluiten avotulella paistettu, mutta kyllä se ykkönen muutenkin valmistettuna. Tai valmistamattomana.

Tänään on ollut niin pimeä päivä, ettei kuvistakaan tule mitään, pimeää aamusta iltaan. Mutta kaikesta vesisateesta, kymmenen asteen lämpötilasta ja tuulesta huolimatta toivotan kaikille

Rauhallista itsenäisyyspäivää 2015



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti