Sivut

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kasvimaasuunnittelua vuodelle 2012


Kevättä mielessä, siitä huolimatta että ulkona on ollut melkoisesti pakkasta ja luntakin on riittänyt, jippii (talvella olen täysin talvi-ihminen!). Suunnittelen aina jo syksyllä kasvimaata, että mitä tulen laittamaan mihinkin penkkiin, ja kuinka jatkan maanparannusta. Silloin asiat ovat hyvin mielessä, ja vaikka suunnitelmat elävätkin keväällä, on hyvä alkaa touhuta jonkunlaisen näkemyksen mukaan. Minulla on vuokrattuna kaupungilta aarin kokoinen pikkupalsta tiukkaa savimaata. Maanparannus on oleellinen osa viljelysuunnittelua, sillä maa on niin tiukkaa, ettei sellaisenaan siinä kasva kuin rikkaruohot, ne kyllä voivat vallan mainiosti.

Minä olen tehnyt PowerPointilla kasvimaan pohjan, ja siihen on helppo lisätä kunkin vuoden kylvörivit. Ja kun penkit on numeroitu, niihin voi kirjoittaa lisätietoja, kuten tarkennusta maanparannuksesta. Penkkien paikkoja ei tule helposti vaihdettua, sillä käytävät ovat sitä savibetonia. Pidän vielä osan maasta peitettynä tämän tulevan kesän, ja vuoden päästä mietin, että laitanko sen perunalle vai mitä keksin. Suunnitelmat ovat edelleen aika vaatimattomat, sillä maa ei ole mitään parasta mahdollista millekkään kovin vaativalle tai erikoiselle kasville. Toisaalta ainakin viime vuonna olin ihan tyytyväinen satoon, joten samoilla linjoilla jatketaan. Pihassa kasvaa sitten ruukuissa tomaatit ja chilit.

Minä aloitan puutarhakauteen valmistautumisen tällä tavalla. Tai onhan ne siemenet jo tilattu ja mietitty, mutta sitä tulee tehtyä pitkin vuotta. Tiedän että kaikilla muilla on jo chilit ja tomaatit ja vaikka mitä kylvettynä, mutta meillä ei valo riitä, ja vielä on liian kylmääkin sisällä. Kesällä sen huomaa, että minulla ruukkupuutarhan sato on vasta kypsymässä siinä vaiheessa, kun muut ovat jo pitkään syöneet vaikka mitä, ja minä viherrän vain aavistuksen...

9 kommenttia:

  1. Wau, mitä järjestelmällisyyttä!Erään "kai nyt vielä juhannusviikolla voi kylvää" -kylvöt kyllä kalpenee tämän rinnalla.

    VastaaPoista
  2. Äläs nyt, minäkin kylvän pavut juhannusviikolla mökillä, ja muutenkin vasta pitkällä kesäkuulla. Ja hyvin on ehtinyt joka vuosi :D

    VastaaPoista
  3. Kuvasin juuri tänään umpijäistä kasvihuonetta ja haaveilin, että tulisipa kevät pian:) Sinulla on hienot kaaviot!

    VastaaPoista
  4. Hienolta kaavio tosiaan näyttää, siinä ei häiritse ne käytävillä kasvavat voikukat ja muut rikkaruohot, ja muutenkin kaikki näyttää siistiltä :)

    VastaaPoista
  5. Wau, onpa hieno. Miun ruutupaperiversio vähän kalpenee tälle. Joo, eipä riitä valo tai lämpö meilläkään vielä tomaatille. Enkä edes yritä laittaa liian aikaisin. Kasvattaa vaan vaaleita honkkeleita varsia, eikä ne kuitenkaan sitten tee satoa yhtään sen aikaisemmin. Turha hötkyillä :) Voi tulla tehdyksi turhaa työtä.

    VastaaPoista
  6. Vau, vaikuttunut olen minäkin! Minä olen muuten monena vuonna tehnyt sen virheen, että olen kylvänyt liian aikaisin. Tänä vuonna aion odottaa huhtikuuhun ennenkuin kylvän mitään, koska eihän niitä kuitenkaan ulos kannata siirtää ennen kesäkuun toista viikkoa.

    VastaaPoista
  7. Mammukka, minullakin oli vuosia ruutupaperiversio, tai jopa paperipussin kylkeen piirretty. Mutta tuolle palstalle on helppo tehdä tuollainen "pysyvä" pohja, kun tosiaan penkkien paikkaa ei halua muuttaa, eikä palsta voi laajetakaan mihinkään suuntaan.

    Mammukka ja Marikka, minäkin olen sitä mieltä, ettei kannata liian aikaisin kylvää, tai siis minulla se ei onnistu, vaikka haluaisinkin. Minä laitan tomaatit aikaisintaan maaliskuun puolin jälkeen, chilit ehkä aavistuksen aikaisemmin. Tässä vaiheessa vuotta tulee aina vaan hassu olo, kun niin monilla on jo kylvöpuuhat tehtynä. Heillä tosin taitaa olla lisävaloa, ja kasvihuone odottamassa, minulla ei kumpaakaan.

    Kiitoskia kehuista, tässä vaiheessa näyttääkin kivalta :)

    VastaaPoista
  8. Onko tuossa joku juoni, kun porkkanat ja sipulit on tuollain lomittain? Suojaavatko ne jotenkin toisiaan? Lehtikaalille on kanssa melkein oma penkki! Mahtava sato jo näin paperillakin.

    VastaaPoista
  9. Joo, sipuli suojaa porkkanaa tuholaisilta. Äiti on aikoinaan noin opettanut, ja niin olen aina tehnyt, sekä mökillä että omalla kasvimaalla. Ei ole porkkanaan tuholaisia tullut, en tiedä olisiko muuten tullut.

    Lehtikaalia minulla on tarkoitus laittaa kolmea eri lajiketta, katsotaan millainen sato tulee. Lisäksi laitan sitä omaan pihaan kasvulaatikkoon, ihan sitä varten että saa sitten lumien tultua edelleen kaalia :)

    VastaaPoista