Sivut

torstai 23. joulukuuta 2021

Joulun 2021 kalapöytä



Tänään söimme perinteisen aatonaaton kala-aterian. Rokotusten voimalla pöydässä oli viisi ruokailijaa eli myös lipeäkalaa oli tarjolla pienen tauon jälkeen. 

Viimevuotiseen tapaan tilasin kaikki kalat lipeäkalaa lukuunottamatta Maxin kalasta kotiinkuljetuksella. Lipeäkalankin olisin tilannut, mutta sitä ei ollut ennakkotilauksissa tänä vuonna saatavilla. Tilasin kalat heti kun se oli mahdollista, nopeasti tilausikkunat täyttyivätkin. Ja koska syömme ensimmäisen kala-aterian jo aatonaattona, otin tilauksen eiliselle, näin ehdin juuri ja juuri tehdä silakatkin täksi päiväksi.

Tilasin myös joulukukat eiliselle Kauklahden kukasta ja sain kolme ihanaa pikkukimppua pöytään jo tälle kala-aterialle. Kimppujen lisäksi tilasin misteliä sekä irtokukkia. Näistä kukista teimme esikoisen kanssa monta pientä kimppua, nyt on kukkia vähän joka hyllyllä ja on meillä vessakukatkin kuten juhlaan kuuluu. Kun ruokapöytä oli täynnä kukkia eilen, tajusin että  kukkaöverit on parempi kuin vajarit. Toiset kompensoi vajavaisen joulusiivouksen hämärällä mutta minä kompensoin sen kukilla.


Kalapöydässä meillä oli tarjolla: 

Lohenmäti, ranskankerma ja hopeasipuli
Keksilajitelma ja saaristolaisleipä


Graavilohi
Graavisiika
Lämminsavulohi
Kylmäsavulohi

Viski-sinappisilli 
Sipulisilli
Katajamarinoidut silakat

Lipeäkala, voisula, maustepippuri  ja suola
Keitetyt perunat

Sienisalaatti rouskuista
Silmusalaatti

Ihana ateria, oikea juhlaruoka. Jälkiruokaa ei ollut, mutta iltapalalla söimme luumurahkaa joka maistui lähinnä aikuisille sekä vajaan kilon verran mandariineja jotka maistuivat kaikille. Samanlainen kala-ateria syödään uudestaan joulupäivänä, huomenna on vuorossa kinkkua ja laatikoita sekä luumusoppaa kermavaahdolla jälkiruuaksi. 

Muistiin ensi vuodeksi:
  • osta lipeäkala vaikka hallista
  • perunoita pitää olla vähän enemmän
  • pelkkä sipulisilli riittää (rosollille), silakat ja sillit olivat vähän turhia
  • n. 150 g mätiä yhdelle kattaukselle riittää
  • alle kilo lämminsavulohta on liian vähän

Olohuoneen pakastimelle tuli joulu



3 kommenttia:

  1. Viski-sinappisilli :-0 Kuulostaa älyttömän herkulliselta.

    VastaaPoista
  2. Kalaruuat ovat ihan parasta:) Herkullinen menu:) Hyvää loppuvuotta ja tulevaa vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Ulla, se on meidän lempisilli, ostan sitä aina Maxin kalasta kun edellinen loppuu, Klädes Holmenin mallasviskillä mautettu sinappisilli.

    Jael, kiitos samoin sinulle, hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista