sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Ruisotto - rukiinen "risotto" haudutuspadassa

Illan valo kuvassa ei tee oikeutta ruualle


Koska ruispuuro oli niin täydellisen hyvää ja suorastaan kermaista, päätin heti tehdä rukiista risoton tyylistä lisuketta. Ruista on myytävänä ruisottoa varten, olen ostanutkin, silloin jyviä on ymmärtääkseni käsitelty vähän. Koska nämä jyvät ovat suoraan kuivurilta, en uskonut, että näille olisi riittänyt vajaan tunnin keittely, ei sitten mitenkään. Näin tehden rukiista saa vähällä vaivalla hyvän lisukkeen, vähän vaan pitää suunnitella etukäteen sillä aikaahan tähän kului. Minulla oli vähän enemmän lientä kuin nyt kirjoitin ohjeeseen, tähän  kirjasin sen määrän mitä kannattaa käyttää, jos haluaa kiinteämpää ruisottoa kuin nyt oli. 

2,5 dl rukiinjyviä (yön yli liuotettuna)
6 dl hyvää vahvaa lientä

1 rkl voita
1 iso sipuli
haudutetut rukiit
1 rkl omenaviinietikkaa
suolaa, pippuria myllystä
1 dl raastettua parmesania

Laita rukiinjyvät veteen likoamaan myöhään illalla. Aamulla laita haudutuspataan rukiit ja kuuma liemi, minulla oli nyt sitä ihanaa sorsalientä. Hauduta asetuksella low iltapäivään saakka, sekoita jonkun kerran.

Valmista ruisotto: laita kattilaan voita ja kuullota pilkottu sipuli pehmeäksi. Lisää liemessä haudutettu ruis kattilaan, mausta omenaviinietikalla, suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi reilusti raastettua parmesania, sekoita ja syö.

Tämä syötiin kuhan lisukkeena, olin paistanut kuhan yksinkertaisesti pannulla tilli-lipstikkavoissa, maustanut sitruunalla ja tuoreella tillillä. Jos perheessä olisi useampi sienien syöjä, olisin tehnyt tästä sieniruisottoa käyttämällä sienilientä, ja paistamalla sipulien kanssa reilusti sieniä. Minä tykkäsin ruuasta todella paljon, esikoinen totesi että "puuroa ja valkoista kalaa" ja söi leipää.

Ei kommentteja: