torstai 16. huhtikuuta 2020

Etäpäivän puuro haudutuspadassa


Minulla on nyt takana viisi viikkoa etätyötä. Tämä aika on mennyt kyllä todella nopeasti, päivät seuraavat toinen toistaan samanlaisina, ja hups, taas yksi viikko on takana. Ilman koronaa olisin eilen ollut Turussa esitelmöimässä ja tänään Kansallisteatterissa katsomassa Kissani Jugoslaviaa. Nyt olen ollut yllätysyllätys kotona.

Alun silmien säkenöinti ja aivojen siritys on jäänyt pois ja tilalla on - no ei ole mitään. En tosin edelleenkään kuulu niihin, jotka fiilistelevät ylimääräistä aikaa tai miettivät, että millä päivänsä täyttäisivät. Päivät ovat täysiä, mutta silti tavallaan tyhjiä, sillä tapaa tyhjiä, ettei oikein omille ajatuksille ole tilaa. Mietin vaan töitä ja lopun aikaa sitten sitä, että mitä ruokaa lounaaksi ja päivälliseksi, missä vaiheessa jaksan siivota sekä kuopuksen koulujuttuja.


Tänään meillä oli puuroa lounaalla. Tämä oli nyt periaatteessa toinen kerta näin tehtynä, ensimmäisestä kerrasta en oikeasti muista kuinka tein. Päätinkin kirjata ohjeen ylös jos puurosta tulee hyvää, ja tulihan siitä. Ja vaikkä käytin nyt siskon ennen joulua tuliaisena tuomaa Kinnarin tilan joulupuuroa (Pehtoorin uunipuuro), soveltuu tämä ohje kaikille kokonaisille suurimoille. Kirjaan tähän sellaisen aikataulun kuin minä teen, toki jokainen tekee miten omiin aikatauluihin parhaiten sopii. 

2 dl puurojyviä (50% ohrasuurimo, 50% kaurasuurimo)
reilu puoli litraa vettä

8 dl vettä
2 dl maitoa
1 tl (vajaa) suolaa

Laita jyvät likoamaan kylmään veteen yön yli. Aamulla (klo 6) valuta vesi pois, kaada turvonneet jyvät haudutuspataan ja lisää 8 dl kylmää vettä. Laita pata asetukselle high, ja anna hautua reilu kolme tuntia, sekoita reunoja myöten kerran tai kaksi. Lisää sen jälkeen maito, sekoita ja anna hautua asetuksella low reilu tunti. Siinä yhdentoista aikaan lisää suola, sekoita ja nosta pöytään.


Meillä on puuropäivänä ollut tarjolla kiisseliä, tällä kertaa oli aiemmin keittämääni kuningatarkiisseliä, mutta jokainen syö puuron vähän omalla tapaa: yksi voin kanssa, toinen sokerin kanssa ja kiisselit lasista juoden. Yksi pelkän kiisselin kanssa, ja minä lisään aina vielä vähän näihin puuroihin inkivääriä mausteeksi. Hyvin maistui kaikille, tämä on juuri sopiva annos meidän perheen lounaaksi.

Huhtikuu, kuukausista julmin

4 kommenttia:

Viikonloppukokki kirjoitti...

Mulla on vähän samat fiilikset. Luulen, että kouluruokaa alkaa olla ikävä koko perheellä.

Meillä on huomenna puuropäivä. Mulle voisilmällä ja muille kiisselillä. Yhden kiisseli on meilläkin lasissa. Illalla haetaan pizzat.

Tsemppiä!

Nanna kirjoitti...

Mulla on just pihalla vispipuuro jäähtymäs!

Tuplaespresso kirjoitti...

Tänään oli kaurapuuroaamu. Huomista varten arvotaan, laitanko jääkaappisämpylätaikinan odottelemaan paistoa vai tehdäänkö perinteinen uunipuuro rikotuista ohrasuurimoista. Sämpylävaihtoehto taitaa voittaa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Viikonloppukokki, me ei olla syöty kertaakaan pizzaa tämän eristyksen aikana, oikeaa pizzaa on kyllä alkanut tehdä mieli. Tai siis teinhän minä kerran pizzaa, mutta siinä oli vähän sellainen pullapohja, eli en laske sitä oikeaksi pizzaksi.

Nanna, vispipuuro on minun viikonloppusuunnitelmissa, pitää tehdä vielä kun ulkona on riittävän viileää (ai miten niin meidän jääkaappi on niin täynnä ettei sinne mahdu kattilaa)

Tuplaespresso, meillä heräillään niin eri aikaan, että aamuisin puurot jäävät vähiin. Sämpylöitä voisikin taas leipoa, niitä ei ole tullut leivottua kuin kerran tänä aikana, muuta kyllä senkin edestä.