Sivut

lauantai 10. lokakuuta 2020

Aleksis Kiven päivä 2020 ja sorsakastike


Tänään on Aleksis Kiven päivä, sydämessä tärkeä juhlapäivä! Ja koska on lauantai, oli kerrankin aikaa tehdä hyvää riistaruokaa hartaudella ja juhlistaa juhlapäivää riista-aterialla vanhan metsämiehen kunniaksi. Kourusuolta veljekset saivat sorsia, ja kova linnustaja oli Aleksiskin, aikansa kovimpia. Jo perinteiseen tapaan, kymmenennen kerran, blogista löytyy juhlapostaus.


Tänään on ollut muutenkin puuhakas päivä: aamulla kävin kääntämässä savimaata muutaman tunnin, valmistin penkin valkosipulille valmiiksi sekä nostin ison kassillisien porkkanaa, palsternakkaa ja perunaa, sekä keräsin vielä yhden syötävän kukkakimpun juhlapöytää koristamaan. Satoa on valmistumassa monella tapaa talven varalle, tästä myöhemmin. Paiskoin hommia T-paidassa, lämpöä riittää edelleen, vaikka ei niin kuuma ollutkaan kuin viime viikonloppuna.

Käytin ruokaan yhden sorsan jolla oli kaksi sydäntä ja kivipiiraa (tämä on minusta hilpeää joka kerta), tottakai normaalisti niitä on vain yhdet. Tämä kastike riitti juuri neljälle, ei sitä mitenkään liikaa ollut. Valmistin kastikkeen näin:

Sorsaliemi

1 sorsa (tämä oli 650 g)
2 sydäntä, 2 kivipiiraa
voita/öljyä
mustapippuria myllystä
suolaa
1 porkkana
1 sipuli
pala varsiselleriä
persiljan varsia reilusti
muutama timjamin oksa

Käsittele sorsa tarvittaessa. Leikkaa rintafileet irti mahdollisimman tarkasti, siirrä syrjään odottamaan. Paista sorsan ranka ja koivet kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa, suolaa ja pippuroi ne. Kuori ja pilko kasvikset, paahda nekin kuumalla pannulla. Siirrä koivet ja ranka kattilaan, lisää vettä niin, että peittyvät. Nosta kiehuvaksi, kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Lisää sen jälkeen myös kasvikset ja yrtit kattilaan, keitä vajaa kaksi tuntia. Siivilöi liemi ja keitä sitä kasaan niin, että jäljelle jää noin puolet. Ota talteen lihat koivista ja rangasta sekä samoin sydämet ja kivipiirat myöhempää käyttöä varten, näistäkin lisää toisella kertaa.Pakasta myös ylijäänyt liemi muita ruokia varten (aivan käsittämättöman upea liemi!).

Sorsakastike

voita/öljyä
1 sorsan rintafileet
½ tl suolaa
1 tl viherpippuria morttelin kautta
½ tl kuivattua timjamia
1 reilu rkl vehnäjauhoa
2½ dl vahvaa sorsalientä
1 dl kermaa

Leikkaa fileet ohuiksi suikaleiksi, kannattaa leikata vähän tasaisemmin kuin minä nyt tein. Paista ne voin ja öljyn seoksessa kuumalla pannulla, mausta suolalla, viherpippurilla ja kuivatulla timjamilla. Ripottele päälle vehnäjauhoa, sekoita niin, että se on tasaisesti lihojen päällä, anna jauhon vähän ruskistua. Lisää lientä, mausta kermalla ja anna kiehua hiljalleen niin, että kastike saostuu. 

Syötiin perunamuusin, höyrytettyjen kasvisten, puolukkahyytelön ja suppilovahverohillon (vain minä) kanssa. Ihana koko ruoka, mutta ehkä parasta oli tällä kertaa kastike, se meni viimeistä pisaraa myöten.

 
Hyvää Aleksis Kiven päivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti