 |
| Kutomiani joululiinoja vuosien varrelta |
Minä olen tekijöiden sukua, suvut ovat täynnä toinen toistaan taitavampia ihmisiä. Vaari oli seppä, isä nyt muuten vaan osaa tehdä kaiken (mitä haluaa, kuten olen sanonut lapsena), äiti, mummot, tädit jne. ovat olleet taitavia kankaankutojia, kutoneet (=neuloneet) ja ommelleet vaikka mitä jne. Tämä taitaa olla aika tavallista minun ikäisteni joukossa.
Minä olen kokenut elämäni onnellisimpia hetkiä käsitöiden parissa. Lapsena kangaspuiden alla istuminen mummon ja hänen ystävien puiden louskutusta ja juttuja kuunnellen on yksi lämpimimpiä muistoja, tai se kun kipusi yläkertaan katsomaan mitä mummo sillä kertaa kutoi. Se kun hoitajamme opetti minut kutomaan (=neulomaan), tai kummini kaivoi kaapistaan taas uuden turkoosin lankakerän minulle virkattavaksi. Kun rakensin siskon kanssa barbille huonekaluja tai tein nukkekotiin tavaroita. Tai miltä tuntui juhlia väitöstä ja karonkkaa itseommelluissa silkkipuvuissa (no myös väsytti, se on varma) tai häitä omatekemässä hääpuvussa. Tai juhlia lasten nimiäisiä, kun lapsilla oli päällään hääpuvun ylijäämäkankaista ompelemani mekko ja haalari. Muistan itkeneeni onnesta (hormonipöllyssä tosin) kirjaillessani silkkinauhalla esikoisen mekkoon kukkia.
Se tunne, kun tässä abstraktissa, aivoja kuormittavassa maailmassa saa jotain oikeasti aikaiseksi. Tuunaa vanhaa, luo uutta, tekee jotain konkreettista. Sitä vaalin, ja siihen palaan aina vaan uudestaan ja uudestaan. Taukokaan ei haittaa, kuten huomasin esikoisen toiveesta räsymattoa kutoessani: 20 v tauko, ja sieltä se tuli lihasmuistista, samanlainen nopeus ja jälki kuin nuorena. Ja sellainen syvä onnentunne että ihan itketti.
💜Tehkää käsillä, tehkää kaunista, tehkää rumaa, mutta tehkää 💜
Erinomainen teksti. Tekijöitä löytyy myös minun suvuista. Oli ihanaa seurata isoäidin kutomista ja ryijyntekoa. Joskus annettiin lupa jopa solmia vähän aikaa, tarkasti valvovan silmän alla. En pysty kutomaan tai virkkaamaan, mutta kaikkea muuta tulee tehtyä. Hääpuku oli minullakin omin käsin ompelema. Sovitusapua sain tietenkin. Käsillä tekeminen on rauhoittavaa, useimmiten. Hyvää joulua!
VastaaPoistaKiitos Ulla! Ja hyvää joulua sinnekin!
VastaaPoista
VastaaPoistaMeillä ne on aseet. Kangaspuut siis!
Upeaa! Minä olen niistä haaveillut vuosikymmeniä, nyt tosin jo tyytynyt olosuhteisiin, eli tilan ja ajan puutteiden takia ei tule toteutumaan. Mutta onneksi on muita mahdollisuuksia päästä kutomaan <3
VastaaPoistaAivotyön vastapainoksi on tosiaankin ihanaa tehdä jotain käsinkosketeltavan konkreettista. Nykyään on vielä niin hurmaavia lankoja tarjolla, ettei niitä vaan voi vastustaa.
VastaaPoistaUlla, sanos muuta. Ja nykylangat ovat siitäkin kivoja, että saa hienoa jälkeä ilman langanpäättelyä, värjäykset ovat niin upeita ja raitaa/kuviota saa yhdellä langalla.
VastaaPoista