Sivut

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Prometheus-leirin juhla


Pääsimme juhlimaan esikoisen Prometheus-leirin päätöstä Porkkalanniemeen. Leiri alkoi edellisenä sunnuntaina, ja viikon leirin (kuulemma elämän paras viikko) jälkeen leiriläiset järjestivät juhlan lähipiirille leirikeskuksessa. 

Ohjelma alkoi yhteisellä lounaalla, tarjolla oli leirikokkien valmistava maistuva salaattibuffet. Lounaan jälkeen kokoonnuimme ulos seuraamaan ohjelmaa, josta huokui sellainen lämpö, tekemisen meininki ja nuori energia, että välillä sai nauraa maha kippurassa, välillä pyyhkiä silmäkulmia. 

Ohjelma yllätti täysin, ei yhtään pönötystä, mutta mikä positiivinen energia ja välittävä tunnelma huokuikaan. Leiriläiset esittelivät ohjaajansa hauskalla tavalla, sen jälkeen ohjaajat esittelivät kaikki leiriläiset lämmöllä. Saimme vähän tietoa Prometheus-leirin tuki ry:stä, leirien historiasta ja muusta toiminnasta. Leiriläiset kävivät läpi viikon jokaisen päivän pikkunäytelmien avulla. He myös lauloivat yhdessä leiriläisten lempibiisin. 

Ohjelman jälkeen leiriläiset saivat todistukset, protu-korun (ne jotka halusivat sellaisen) sekä rannekorut, jotka olivat askarrelleen leirillä siten, että jokaisen korussa on jokaisen leiriläisen valitsema helmi, mukava konkreettinen muisto. 

Lopuksi kaiken kruunasi kakkukahvit, upea mansikka-brita ja vegaanisena vaihtoehtona mansikka-pavlova. Sitten olikin kuvaamista yksin ja yhdessä sekä haikeiden jäähyväisten aika. 

Meille kotiutui väsynyt mutta onnellinen nuori. Viikkoon mahtui uusia ystävyyksiä, pohdintaa, hauskuutta ja kepeyttä, syvällisyyttä ja ties mitä. Olen niin ylpeä nuorestani, ja niin onnellinen että hän sai viettää viikon protuleirillä 💚

3 kommenttia:

  1. Kuulosti ihanalta viikolta. Olisipa meidänkin nuoruudessa ollut Protu-leirejä!
    Todella hieno idea tuo rannekoru, ja kaulakorukin on kaunis.

    VastaaPoista
  2. Sari, sellainen se tosiaan oli <3

    Ulla, sanos muuta! Minäkin haluaisin leirille (ehkä lähden kokiksi jollekin leirille). Ja ihanat korut tosiaan. Kaulakoru on ollut siitä asti kaulassa.

    VastaaPoista