Sivut

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Sisäelinhaaste - sydän

Miehen ottama romanttinen kuva

Törmäsin Sillä Sipulilan kautta Tinskun keittiön aloittamaan sisäelinhaasteeseen. Tinsku viittasi Hesarin juttuun, jonka mukaan sisäelinten kulutus on 80 kertaa vähäisempää 1980-lukuun verrattuna. Toki maailma tässä välissä on muuttunut huimasti, mutta koska lihaa syödään nykyään enemmän kuin siihen aikaan, olisi vähintäänkin suotavaa syödä eläimistä myös sisäelimet. Haasteen tarkoituksena on jakaa tietoisuutta sekä hyviä reseptejä ja vinkkejä sisäelinten hyödyntämiseen.

Minä olen tottunut syömään sisäelimiä lapsesta asti, ja etenkin maksa ja sydän ovat aina olleet suurta herkkua. Munuaisia meillä ei käytetty, enkä minäkään ole niitä myöhemmin alkanut valmistaa. Koska meillä lihankulutus oli, ja on edelleen, hyvin pitkälti riistaneläinten varassa, ei sisäelimiä ihan mahdottomasti ole ollut syötäväksi, mutta monen monta ruokaa vuodessa kumminkin.

Osallistun nyt pitkästä aikaa ruokahaasteeseen, haluan olla jakamassa tätä tärkeää asiaa. Blogista löytyy jonkin verran erilaisia sisäelinruokia, suurin osa on ihan tavallista kotiruokaa, sellaista mitä meillä on aina syöty. Teen aiheesta kolme erillistä postausta, ja tähän ensimmäiseen keräsin blogista löytyvät sydänruuat.

Sydän on minusta helpoin kaikista sisäelimistä. Halutessaan sen voi jauhaa ja käyttää jauhelihana kaikkiin normaaleihin jauheliharuokiin jos ei muuta keksi. Maku ja rakenne poikkeavat jonkin verran lihasta, mutta ei mitenkään paljoa kumminkaan. Käyttämäni sydämet ovat riistasta, eli niitä tulee silloin kun Tapio suo antejaan, ja välillä vähän päälle (kts. kyyhkynsydämet). Nämä kaikki ohjeet sopivat myös naudan, possun, lampaan, hanhen, broilerin jne. sydämille, joita voi ostaa ainakin halleista ja paremmista lihakaupoista.


Kaikkien aikojen paras käristys: Sydänkäristys. Tätä syötiin vuosi sitten, ja edelleen olen sitä mieltä, että taisi olla aras käristys mitä olen syönyt.

Kuten sanoin, sydämen jauhelihaa voi käyttää kuten tavallistakin jauhelihaa, eli tässä on muutamia ihan perinteisiä ruokia (kaikista ei ole kuvaa):

Lasagne on erityisen hyvää myös sydänjauhelihasta.


Sydänjauheliha-perunavuoka, kaikkien suosikki.


Sydänpullat, yksinkertasta mutta parasta ruokaa.


Sydänjauhelihakastike, maistuva peruskastike.


Sydänmakkara, yksi parhaista makkaroista mitä olen tehnyt. Muistan vieläkin tuon aterian aiheuttaman liikutuksen.

Perinteiset, aavistuksen vanhanaikaiset (ja siksi niin rakkaat ja toimivat) sydänreseptit: Keitetty sydän, sydän uunissa ja savustettu sydän. Lapsuudessa meillä oli useimmiten (vai aina?) keitettyä sydäntä, sitä syötiin ruualla tai leikkeleenä leivän kanssa. Ruisleipä ja keitetty sydän on lapsuuden mieluisia ruokamuistoja.

Sydämestä saa hyvä kastikkeita, patoja ja keittoja juhlaan ja arkeen:


Kauriin sydänpata, tätä syötiin Suomi100 itsenäisyyspäivänä. Pitääkin tehdä uudestaan peuran sydämestä, taisin juuri nähdä sellaisen pakastimessa.


Paprikassi, tällä kertaa sydämestä ja maksasta, mutta siihen voisi käyttää kieltäkin.


River Cottagen ohjeella tehty sydän, ihana kastike jota suosittelen lämpimästi kokeilemaan.


Sydämellinen keitto, tavallinen hirvikeitto johon savustettu sydän antaa hienon lisämaun.

Lintujen sydämet ovat pieniä, ja siksi melkein aina lisään ne muuhun ruokaan joukkoon. Kyyhkyn sydämiä meillä on aina ollut enemmän kuin kyyhkyjä, sillä oli aikanaan esikoisen lempiruokaa, ja miehen metsästyskaverit tiesivät sen.


Kyyhkynen haudutuspadassa, teeri sekä broilerin sydän Murun ohjeella.

3 kommenttia:

  1. Kerrassaan hieno kooste! Kiitokset paljon, että otit myös kantaa tähän tärkeään asiaan. Jos voimme edes vähän pienentää välillisesti lihan kulutusta hyödyntämällä koko eläimen se on jo askel. Sisäelimiä hyödyntämällä voitaisiin vähentää tuontilihan määrää ruokapöydissämme. Ja ennen kaikkea - Ne ovat terveellistä järkiruokaa. Kiitokset vielä ja mukavaa laskiaista <3

    VastaaPoista
  2. Meillä onkin paketti broilerinsydämiä pakastimessa. Taidetaan hyödyntää tuo Murun ohje, kiitos :-)

    VastaaPoista
  3. Tinsku, kiitos itsellesi hienosta haasteesta! Seuraavaksi käyn maksaruokien kimppuun :)

    Ulla, toivottavasti tykkäätte!

    VastaaPoista