Sivut

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Peura-seljanka


Tämä loma on ollut hyvä loma. Pelkkää laiskottelua, lukemista ja nukkumista. Jouluruokien jälkeen ei juurikaan kokkaamista, pelkkää helppoa laiskuutta. Jos vertaa viime vuoden lomaan, joka oli yhtä pitkä, mutta meni ja jatkuikin sairastaessa, niin ei voi edes verrata. 

Mökkeilyn jälkeen keitin eilen illalla ison peuraliemen, ja ruuanlaittamattomuuden jälkeen se oli suorastaan meditatiivista. Liemen keitin puolikkaan peuran luista vanhaan malliin: luut ja kasvikset 25 min 250 asteessa uunissa, sen jälkeen keittämistä mausteiden ja yrttien kanssa viitisen tuntia. Tänään rasvan kuoriminen pinnalta, liemen redusointi ja keiton teko lihan rippeistä.

Minä otan aina luihin jääneet lihat talteen, vaikka suurin osa mausta onkin hyvässä liemessä. Mutta näistä lihoista saa aina riittävän hyvän keiton tai kastikkeen. Tällä kertaa halusin tehdä vähän erilaisen keiton ja löysinkin kauris-seljankan ohjeen Kati Pohjan Riistaa lautasella -kirjasta. En voinut tehdä keittoa ohjeen mukaan, kun puuttui niin paljon raaka-aineita, mutta joka tapauksessa sain siitä idean seljankaan. Mahtava keitto, eikä mikään yllätys ettei maistunut lapsille.

1 l peuralientä
(1 tl suolaa)
2 porkkanaa
1 sipuli
4 perunaa
pätkä varsiselleriä (maun mukaan)
valkosipulinkynsi
2 rkl tomaattipyrettä
1 (chili)suolakurkku
n. 300 g keitettyä lihaa

oliivia
smetanaa/hapankermaa/kermaviiliä

Laita liemi kattilaan, lisää suolaa jos liemi on suolatonta. Kuori ja pilko kasvikset ja lisää keittoon. Mausta pilkotulla valkosipulilla ja tomaattipyreellä. Anna kasvisten kypsyä samalla kun pilkot suolakurkut keittoon. Minä käytin kesällä säilömiäni chili-kurkkuja. Lisää luista irroitetut lihat keittoon. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä, ja nauti smetanan tai muun vastaavan kanssa (minulla oli nyt kermaviiliä). Minä lisäsin omalle lautaselle vielä oliiveja, muut ei meillä niistä tykkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti