maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesäinen lehtikaalipasta herneillä

Lehtikaali sopii hyvin pastan kanssa, siitä voi tehdä vaikka talvista versioita, pekonin tai kesäkurpitsan kanssa ja vaikka miten. Mutta ehkä mikään ei voita sitä kesän ensimmäistä pastaa, johon on käytetty tuoretta, vielä kasvussa olevaa lehtikaalia (joka ei ole muuttunut kitkeräksi puolustautuessaan kaalikoihyökkäykseltä), suoraan maasta nostettuja sipuleita ja ihan tuoreita herneitä. Ilman tuota parmesaanilisäystä tästä olisi tullut täysin vegaaninen ateria.  Oikeastihan tähän pastaan  voi laittaa mitä vaan, mutta kyllä ruoka maistui melko täydelliseltä juuri tälläisenä. Tämä annos on yhdelle, juuri sopiva kasvisruoka eilisen jälkeen.



n. 80 g hyvää pastaa (tai mitä pidätkin sopivana yhden hengen annoksena)

hyvää oliiviöljyä
2 pientä sipulia varsineen
reilu kourallinen tuoretta lehtikaalia
vähän suolaa
sopivasti herneitä perattuna (ehkä n. 2 kourallista palkoja)

parmesania (jos haluaa)

Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä. Sillä aikaa pilko sipulit, ota vähän vartta mukaan. Jos sipulit ovat jo isoja, yksi riittää. Kuullota sipulia riittävässä öljyssä. Kun sipuli on kunnolla pehmennyt, lisää pienityt lehtikaalit ja heitä päälle vähän suolaa, pyöräytä muutama hetki pannulla. Valuta pasta ja sekoita joukkoon sipulit ja lehtikaalit pannulta sekä tuoreet herneet. Sekoita hyvin, kaada annos lautaselle ja halutessa raasta parmesania päälle. Jes, taas nähdään että yksinkertainen ruoka hyvistä raaka-aineista on ihan loistavan hyvää.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

T-luupihvi - grillattua hirvenvasaa

Aina kun ajattelen T-luupihviä, näen mielessäni Lucky Luken ja Piikkilankoja preerialla. Hirven vasasta ei kuitenkaan saa samanlaisia T-luupihvejä mitä ne karjankasvattajat söivät, etenkin kun sisäfileet otetaan muuten talteen. Minulla oli pakastimessa eripaksuisia ja kokoisia T-luupihvejä 4 kpl, yhteensä 950 g, jotka ajattelin grillata eilisen auringon innoittamana. Pakastimessa on myös vielä jokunen iso Porterhouse steak, niihin palaan myöhemmin (ehkä).

Niin se kasvukauden ensimmäinen aurinkoinen päivä oli ja meni, ja tämä aamu valkeni harmaana ja sateisena. Koko päivän on satanut ja tuullut kovaa. Tuuli kävi niin, että heitti kaikki vedet grillin päälle, siinä kastui niin grilli, ruoka kuin grillaajakin. Grillasin kuitenkin urhoollisesti pihvit, lampaanjauhelihapihvit ja muutaman tomaatin. Kun kerran aurinko katosi, taioin sen pöytään: lihojen lisäksi pöydässä oli Katukeittiön naan-leipää, cole-slawta (ilman pähkinöitä), tomaatti-sipuli-basilika-oliiviöljy-salaattia (samat aineet kuin tuolla, ei leipää) ja salaattia palstan antimista+tomaattia+kurkkua.

En muistaakseni ole ennen grillannut vasan T-luupihvejä, tai mitään muitakaan. Halusin valmistaa lihan ihan yksinkertaisesesti, ja hainkin rohkaisua loistavasta Ripaus Tryffeliä -blogista, siellä T-luupihvit grillattiin juuri sillä tavalla kuin halusinkin tehdä ne.

T-luupihvi(t)
suolaa
pippuria
kuuma grilli

Suolaa ja pippuroi huoneenlämpöiset pihvit. Laita lihat kuumaan grilliin ja ota hyvä pinta kummallekin puolelle. Minä grillasin pihvejä muutaman minuutin puoleltaan, ohuemmat ehtivät suunnilleen kypsiksi siinä ajassa, paksuin jäi kunnolla mediumiksi (minulle olisi vähempikin grillausaika riittänyt). Kääri lihat folioon ja anna lämmön tasaantua vartin verran. Syötiin salaattien kanssa, lapset söivät lähinnä jauhelihapihvejä ja naan-leipää.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

(Kasvimaa)Onnea on...

Edessä sipulia ja porkkanaa, taaempana kaikkea muuta

- se kun kasvukaudelle tulee ensimmäinen oikeasti lämmin ja aurinkoinen päivä. Tai sen ainakin ehti jo unohtaa jos niitä on ollut, kaiken lumisateen, höyryävän hengityksen ja viiden asteen juhannuslämmön jälkeen (vesi juhannuksena +15).

- se miltä kasvimaa näyttää sen jälkeen kun sitä on kitketty kuusi (6) tuntia. Olkoonkin että olen vähän huolimaton kitkijä, niin silmä lepää, ainakin oma.

Ruiskaunokki nupuilla

- se että näinkin kylmän alkukesän jälkeen kasvimaa tuottaa jo mukavasti satoa (salaattia, pinaattia, lehtikaalia, retiisiä, pikkuporkkanoita ja -punajuuria (nojoo, 3) ja sipulia). Ja härkäpapu kukkii komeasti, ja ruiskaunokit ovat nupuilla.

Härkäpapu kukkii, punajuuret harvennettu

- se tunne, mikä valtaa mielen, kun syö tuoretta lehtikaalia sellaisenaan. Kun se n. miljardi kaalikoita ei ole vallannut Suomea tänä vuonna, vaan saa nauttia itse ensimmäisenä omaa lehtikaalia. Se makeus, se klorofyllin maku! Lehtikaalipenkki näyttä hienolta, täysin ehjää kaalia melkein penkillisen verran (unohdan sen, että muurahaiset ovat tuhonneet osan penkistä ja sen mukana lehtikaalia).

Lehtikaali edessä, peruna takana

Ja en murehdi sitä, että rikkaruohot, kylmyys ja märkyys tuhosivat tillit (uudet siemenet maassa), persiljat ovat keltaisia (em. syyt), kyssäkaalia on yhdessä rivissä kokonaista 6 kpl (uudet siemenet kylvetty), fenkoli(?) ei itänyt ollenkaan ja maissit ovat selvästi järkyttyneitä jäätävistä ilmoista (väritys kuten persilja). Vihreä on edelleen se lempivärini!

torstai 26. kesäkuuta 2014

Gluteeniton mutakakku


Kirjaan ylös tämän ennen juhannusta tekemäni mutakakun ohjeen. Sain reseptin työkaveriltani, samalta jolta sain sen mahtavan raparperimehun ohjeen (taas on 10 litran kattilallinen tekeytymässä, kiitos kummeilleni raparperistä). Vähensin vähän sokerin määrää alkuperäisestä kakkuohjeesta, ja korvasin osan valkoisesta sokerista fariinisokerilla. Tein mutakakun etukäteen, pakastin sen, ja sitten se vietiin tarjolle siinä vaiheessa kun olin jo kaukana työmatkalla. Alkuperäisen ohjeen mukaan mutakakku tehdään pellille, mutta mina halusin vähän paksumman kakun ja tein sen isossa uunivuuassa.

Kuulemma Semperin hieno jauhomix toimii parhaiten tässä reseptissä, ja niinpä käytin sitä. Minulla oli puolet suklaasta Belgiasta ostamaani tummaa appelsiinisuklaata, ja se toi todella kivan säväyksen mutakakkuun, suosittelen. Ja vasta googlettamalla tajusin, että Fazerin taloussuklaassa saattaa olla jäämiä vehnäjauhoista, eli sitä ei voi käyttää gluteenittomaan leivontaan, käytin sitten Brunbergin tummaa suklaata.

200 g voita
200 g suklaata
4 munaa
1 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
2.25 dl jauhoja (Semperin hieno jauhomix)
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria (tai vajaa ½ tl vaniljajauhetta)

Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Vatkaa sillä välin munat ja sokerit vaahdoksi, siivilöi jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri/jauhe joukkoon ja kääntele varovasti. Lisää lopuksi sulanut suklaavoiseos ja sekoita. Levitä taikina leivinpaperille ja paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia. Älä paista liikaa jotta kakku säilyy mehevänä. Hyvä kakku, ja hyvin kuulemma kelpasi kaikille.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Harvennussalaatti 2


Tämä alkaa olla sitä vuoden parasta salaattiaikaa. Torilta saa ihania kotimaisia parsakaaleja ja palstalta saa päivittäin hyviä salaattiaineksia, joko ihan sellaisenaan tai sitten harvennuksen tuloksena. Harvensin porkkanoita, ja otin isoimmat pikkuporkkanat talteen. Jätin porkkanat maahan edelleen aika tiheään, seuraavalla kierroksella saa taas pikkuporkkanoita, silloin vähän isompia. Saman teen punajuurille: kylvän aika tiheään, harvennusvaiheessa käytän naatit salaatissa, ja jätän loput punajuuret aika tiheään. Seuraavan kerran harvennan sellaisia pikkupunajuuria, nostan suunnilleen joka toisen punajuuren ylös pienenä. Näin saan maksimoitua pienen tilan sadon. Sipulitkin laitan tiuhaan, ja käytän niitä reilusti heti pienestä pitäen nostamalla aina joka toisen sipulin ylös.

Tänään tein itselleni tälläisen harvennussalaatin, viime vuonna se näköjään oli vähän erilainen:

parsalaattia pohjaksi (tai mitä vaan salaattia)
parsakaalia (sekä kukinnot että varsi)
pikkusipuli varsineen
pikkuporkkanoita
muutama iso mansikka
hyvää homejuustoa (minulla Ahlmanin sinihomejuustoa)
hunajaa päälle

Revi salaatti ja pilko parsakaali, sipuli, porkkanat ja mansikat. Laita kaikki lautaselle, murustele vähän juustoa päälle ja valuta aavistus hyvää kotimaista hunjaa. Nauti heti.

Salaatti oli todella hyvää, ihanan kesäistä ja sopivasti purtavaa. Ja samalla oikein kunnon haavanparannussalaatti, ihan tunnen kuinka solut tykkäävät (maatöissä sattuu ja tapahtuu aina välillä).

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Savimaan viljely

Kuva 1: tälläisestä maasta aloitin

Minulla on suorastaan surkuhupaisa suhde savimaan viljelyyn. Kaikki paikat missä olen mitään kasvattanut ovat olleet tiukkaa savimaata. Lapsuudessa kasvimaa oli tiukalla, välillä tulvivalla, savipellolla, jonka kanssa sai tehdä tosissaan töitä jos siitä halusi jotain satoa. Vasta aikuisiälläni mökin kasvimaa on korotetulla alueella, johon on tuotu niin paljon maanparannusaineita, ettei alkuperäisestä tiukasta savesta ole muuta jäljellä kuin hyvä vedenpitokyky. Senkin jälkeen jokainen maapläntti, jota olen viljellyt, on ollut samanlaista tiukkaa savea, mitä muistan lapsuudestani. Kun hankimme jenkeissä aarin kokoisen vuokrapalstan, ei tainnut kyyneleet olla kaukana, kun tajusin että maa on ihan samanlaista savea kuin Suomessakin. Siellä oli kiusana lisäksi kaikenlaiset tuholaiset, koloradoruoriaista peuroihin. Jenkeissa samaa palstaa ei saanut välttämättä seuraavana vuotena uudestaan, joten siellä maanparannus jäi minimiin muutenkin.


Kuva 2: maa kaksi vuotta pressun alla

Nykyistä kaupungin vuokrapalstaa viljelen nyt viidettä vuotta. Useampi ihminen on pyytänyt kirjoitusta omista kokemuksistani savimaan viljelystä. Toivon että tämä kirjoitus ei säikäytä ketään, vaan päin vastoin antaa uskoa siihen, että työ kannattaa ja palkitsee. Haluan myös huomauttaa, että joka vuosi olen saanut ihan hyvän sadon tai vieläkin paremman. Eli kaiken työn lomassa sato palkitsee, vaikka valmista ei olisikaan. Kaupunkien palstaviljely on saanut paljon julkisuutta ja on tullut niin suosituksi että monilla alueilla on kymmenien ihmisten ja vuosien jonot, mutta tuolla meidän pikkualueella on vaikka kuinka monta viljelemätöntä palstaa. Joka vuosi tulee pari uutta ihmistä, jotka kuitenkin luovuttvat, jossei jo ensimmäisenä kesänä, niin ainakin toisena. Se on harmi, koska viljellyt palstat ovat niin paljon mielenkiintoisempia kuin ne voikukkaa ja rikkaruohoa puskevat viereiset palstat. Laitan tähän muutamia ajatuksia mitä mina olen savimaan kanssa oppinut. Kaiken voi tiivistää kahteen perusasiaan:


1) Kärsivällisyys. Älä luovuta, vaikka hommaa on paljon, ja alkuun tuntuu ettei edistystä tapahdu. Aloita vaikka pieni alue kerrallaan, ja peitä loput alueesta vaikka vuosiksi. Minä pidin alkuun aina osan alueesta peitettynä kaksi vuotta kerrallaan. Kaikista rikkaruohoista ei siinäkään ajassa päässyt eroon, mutta kyllä se helpotti paljon. Minulla on nyt viidentenä vuotena palsta lähellä sitä, mihin olen tähdännyt koko ajan (kuva 5). Joka vuosi on ollut entistä mukavampaa, ja sato on parantunut, joskin ollut ihan hieno ihan alusta lähtien.

2) Ole valmis kovaan työhön. Savipellon viljely käsivoimin ei ole samanlaista, mitä näemme TV:n puutarhaohjelmissa: vähän käännetään ostomullalla täytettyä viljelylaatikkoa kukallisella istutuslapiolla. Minä aloitin siitä, että käänsin Fiskarsin pistolapiolla lapiollinen kerrallaan lapiollisen kokoisia savipaakkuja (esim. kuvat 1 ja 2). Kun aarin on saanut käännettyä, todellakin tietää kääntäneensä aarin. Sen lisäksi maahan olisi hyvä kärrätä kottikärrykaupalla hiekkaa, multaa, kompostia, mitä vaan, joka vuosi. Eli maa ei tule sillä tavalla valmiiksi, toistaiseksi vielä aina keväisin näyttää alkuun siltä, että mitään ei ole aiemmin tehty, vaikka onkin. Ja alkaa sitä nyt jo huomaamaankin, palstalla on nyt viidentenä vuotena jo alueita, jotka saa kääntää talikolla. Voittajafiilis!

Nuo kaksi ovat ne tärkeimmät ja olennaisimmat asiat. Nyt kerron mitä minä olen lukenut savipellon viljelystä, ja miten mina olen tehdnyt (kaksi eri asiaa).

Kuva 3: pelkät penkit käännettynä

1) Jos viljelee omaa pihaa, ja ei ole rahasta tiukkaa, suosittelen tilaamaan kaivinkoneen, kaivamaan maan puolen metrin syvyydeltä pois ja kärräämään tilalle kuorma-autoittain  kunnon kompostimultaa (joo harvalla varmaankin mahdollista).

2) Lehdistä olen lukenut että savimaa kannattaa peittää paksuilla kerroksilla sanomalehteä (tai jopa räsymatolla) ja alkamalla kasata niiden päälle multaa, kompostia ja muuta maatuvaa. Minä olen tehnyt tätä vain pienille alueille, lähinnä käytäville, jolloin olen kärrännyt sanmalehtien päälle hiekkaa reilusti (kuva 4). Varmasti ihan ok, mutta minulla silti rikkaruohot puskevat läpi, ja toisaalta porkkanat ja muut juurekset eivät ole saaneet riittävästi syvyyttä kasvulle. Räsymattoa aion kokeilla jossain vaiheessa mökillä kun otan uutta aluetta viljelyyn, mutta siihen saattaa vielä mennä aikaa.

3) Maanparannus asteittain, eli minun tapani. Olen kärrännyt joka vuosi niin paljon kuin mahdollista mm. hiekkaa, multaa, kasvikompostia, lehmänlantaa ja hevosenkakkaa. Sen lisäksi olen tuhkannut (savusaunan tuhkalla) ja/tai kalkinnut maata vuosittain. Kun saven joukkoon sekoittuu hiekkaa ja muuta maa-ainesta, se pikkuhiljaa sekoittuu ja murenee, ja maa ei enää mene tiiviiksi sateella ja paahteella. Komposti ja lanta lannoittavat samalla, tuhka/kalkki muuttaa maan pH:ta ja lisäksi tekee maan rakennetta paremmaksi pieneliöiden ja lierojen käyttöön.

Alkuun paransin ja käänsin maata vain penkkien kohdalta (kuva 3) säästääkseni työtä ja aikaa, mutta viime syksynä käänsin koko maan ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen keväällä maan voi muokata joko koneellisesti tai talikolla. Koneellinen muokkaus jakaa mielipiteet. Osa ei halua käyttää sitä, sillä se pilkkoo rikkaruohojen juuret sadoiksi ja tuhansiksi rikkaruohojen aluiksi. Minä en kuitenkaan välitä siitä, sillä koneellisesti muokattuna savimaan rakenne muuttuu pehmeämmäksi ja murumaisemmaksi, ja rikkaruohot ovat helppo kitkeä sillä niillä on alkuun vain pienet juuret. Jatkossakin aion kääntää koko maan (nyt kun se ei enää ole ihan niin iso urakka kuin alussa) ja muokata tarvittaessa myös koneellisesti. Ja kitkeä niin paljon kuin mitenkään ehdin, ja vähän päälle.


Kuva 4: hiekkaa isosti viime vuonna

Nyt viidentenä vuotena minulla on koko aari käytössä, ja keväällä palsta näytti suunnilleen siltä, mihin olen koko tämän ajan tähdännyt (kuva 5). Ja jee sitä vihreyttä tällä hetkellä! Palaan myöhemmin muihin asioihin, kuten kohopenkkeihin, maanpeittokasveihin, maankiertoon ja savimaasta tykkääviin lajikkeisiin, tai muihin asioihin mitä toivotaan. Palsta ei edelleenkään näytä siltä mitä näkee puutarhalehdissä ja muiden blogeissa, mutta minä tykkään!

Kuva 5: viides viljelyvuosi alkamassa

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Savusaunan lämmitys

Aattoyönä otettu kuva. Räppänän sarana on vanhasta nahkakengästä.
 
Meillä saunotaan mökillä savusaunassa, saunottu jo 35 vuotta. Ensimmäinen sauna paloi 25 vuotta sitten, mutta isä rakensi uuden (3 alinta kerrosta yli 100v vanhan riihen hirsiä, loput 80v vanhan riihen hirsiä) jo saman kesän aikana. Savusauna taitaa jakaa mielipiteet aika selvästi, osa on sitä mieltä, että maailman parhaat löylyt saa savusaunasta. Loput taas ovat sitä mieltä, että se on kamala sauna, koska sieltä tulee mustana ulos, se on liian kuuma ja vähintään silmiä kirvelee. Sanomattakin selvää että kuulun siihen ensimmäiseen ryhmään. Mutta tiedän myös sen, ettei savusaunassa nojailla seiniin, ainakaan meidän saunassa, ja käytetään kunnon laudeliinaa. Ja jos tietää milloin kannattaa mennä saunaan, ei siellä ole liian kuumaa, ja jos tietää miten savusauna lämmitetään ei siellä kirvele silmiä.

Meillä käytetään lämmitykseen leppää. Siinä on miellyttävä lempeä savu, eikä se nokea kuten vaikka haapa tai koivun tuohi. Koivukin on hyvä puu lämmittämiseen, mutta isän mukaan tuohi kannattaisi poistaa (en kylläkään poista, eikä isäkään taida). Kuulemma pystyyn kuivanut kuusi on myös loistava puu lämmitykseen, mutta sitä en ole päässyt kokeilemaan. Yleensä laitan ensimmäiseen pesälliseen koivua, mutta vähintään viimeinen pesällinen on pelkkää leppää. Kesällä meidän savusaunan lämmitykseen riittää kolme pesällistä puita, yksi pesällinen palaa tunnin verran, talvella neljä pesällistä. Räppänä pidetään auki koko lämmityksen ajan, ja yleensä pidän ovea vähän raollaan ensimmäisen pesällisen ajan, talvella kokonaan auki. Lämmitysaika ja pesällisten määrä kuitenkin riippuu saunasta, saunan ja kiukaan koosta, joten tämä lämmitysaika ei ole mikään yleismaailmallinen totuus.

Kun viimeinen pesällinen on palanut niin, ettei enää hiillosta ole yhtään jäljellä, heitän tikulöylyt, eli kunnon löylyt kiukaalle, lakaisen saunan lattian ja lauteet ja laitan räppänän kiinni. Tämän jälkeen sauna saa odottaa saunojia tunnista useampaan tuntiin. Mitä myöhemmin menee saunaan, sen pehmeämmät löylyt saa.  Jos saunotaan vain oman perheen kesken, saa sauna tekytyä aivan rauhassa, sillä löylyä kyllä riittää vaikka saunaan menisi monen tunnin päästä.

Sauna pitää lämmittää riittävän kuumaksi, niin että kiuaskivien alapinta palaa vaaleaksi. Jos saunaa ei lämmitä riittävän kuumaksi, varmasti kirvelee silmiä. Saunaan menemisessä ei siksi kannata kiirehtiä, sillä alkuun siellä on aina liian kuumaa. Kun malttaa mielensä, niin mistään saunasta ei saa niin leppoisia ja hienoja löylyjä kuin savusaunasta. Tänä juhannuksena uinti ainakin virkisti/virkistää, vesi nimittäin on 15 astetta. Harvoin juhannussaunasta pääseen yhtä virkistävään veteen.

Leppoisia juhannuslöylyjä kaikille!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Helppo kinkkukiusaus


Tiedättehän sen tunteen, kun aikoo tehdä jotain simppeliä, nopeaa, käyttää puolivalmisteita ja silti tietää että päästään uusiin sfääreihin? Minä valmistauduin työmatkaan mm. säätämällä lastenhoitoa, laittamalla avainlapsen matkaan ja tekemällä myöhemmin saapuville kotimiehille ruuan valmiiksi. Aika oli kortilla kuten yleensä vastaavassa tilateessa (tai vielä enemmän), ja helppouden vuoksi tein janssoninkiusauksen (oikomalla vaikka kielsinkin niin tekemästä aikaisemmin) ja kinkkukiusauksen. Olin jo valinnut ostoskoriin perunasipulisekoitusta, kermaa ja maustettua kermaa, ja sitten pysähdyin Pajuniemen tiskille. Pyysin jotain hyvää kinkkua "kun en halua käyttää noita kinkkusuikaleita *nyökkäys oikealle*". Symppis nuori myyjä tiesi heti mitä haen, ja ehdotti Pajuniemen nokipalvia. Pyysin sitä puoli kiloa leikattuna n. 4 mm paksuisiksi siivuiksi, ja sain vielä maistaa kinkkua ohuen viipaleen. Kun tajusin kuinka hyvää kinkku on, ja kuinka hyvän kiusauksen siitä saa, ei voinut muuta kuin hymyillä leveästi myyjälle ja todeta että joo, NYT tulee hyvää kiusausta. Ja mikä hauskinta, ihan sama hymy oli esikoisen kasvoilla kun hän maistoi valmista kiusausta ja totesi että tämä on TODELLA hyvää. Jep, kun oikoo, se on ihan jees, mutta kaikesta ei kannata tinkiä.


1 kg peruna-sipuliseosta
500 g Pajuniemen nokipalvia
3 dl kermaa
1 dl crea-mustapekka-kermaa (tai 4 dl kermaa ja mustapippuria myllystä)

Laita vuokaan reilu puolet perunasilipiseoksesta. Pilko kinkku ja laita se perunoiden päälle ja sekoita vähän. Lisää loput perunoista, sekoita vähän ja kaada lopuksi kerma(t) päälle. Paista 200 asteessa 1 tunti ja vähän päälle. Hyvin oli kuulemma maistunut.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Sauvajyvänen 3 v ja pieni mansikkakakku



Niin se aika rientää, että sauvajyvänenkin viettää jo 3v-synttäreitä. Tällä kertaa esikoinen sanoi, että synttäreiden kunniaksi pitää tehdä kakku, sillä eihän synttärit ole synttärit jos ei saa kakkua.Teimme yhdessä pienen kakun, sellaisen jonka neljä ihmistä söi yhdeltä istumalta (ja blogitodellisuushan on irrallaan oikeasta todellisuudesta, oikeasti kakku syötiin jo eilen illalla iltapalaksi).

Kolme vuotta on mennyt nopeasti, paljon on tapahtunut ja silti kaikki on ennallaan. Minähän en ole vanhentunut yhtään, mutta lapset ovat kasvaneet aika paljon tämän kolmen vuoden aikana, nähtäväksi jää onko esikoinen minua pidempi ensi vuonna tähän aikaan... Luulin että elämä vähän rauhoittuisi, mutta näköjään kiireen ja stressin määrä on vakio, luuli mitä luuli.

Jonkin asteista blogi-kyllästymistä on ollut havaittavissa, en tiedä johtuuko se työelämän kiireestä, siitä ettei aika ja ajatus vaan riitä kaikkeen muuhun mielekkääseen niin paljon kuin haluaisi; vai johtuuko se siitä, että tälläinen jämähtäjä käy kaiken läpi muutamassa vuodessa. Välillä tulee tunne, että pitäisi jollain tavalla uudistua, mutta sitten ei kuitenkaan aika ja ajatus riitä siihen että jaksaisi miettiä miten uudistua (saa ehdottaa/esittää toiveita).

Savimaalla on tapahtunut paljon, siellä on tapahtunut kuluvan vuoden aikana suorastaan hyppäys seuraavalle tasolle: maa alkaa olla jo aika multaista ja siedettävää käännettävää. 5 vuotta siiihen on mennyt, kymmeniä ja taas kymmeniä kottikärryllisiä multaa ja hiekkaa, tuhat litraa turvetta ja kaikenlaista kompostia, hevosenkakkaa ja lehmänlantaa säkkikaupalla. Samanlainen maanparannus jatkuu, mutta nyt on luottamus työn kannattavuuteen palannut. Rikkaruohojen kanssa taistelu jatkaa, mutta penkit alkavat pysyä kohtuullisella työllä riittävän puhtaina. Ja satoa tuli viime kesänä ihan huipusti, ei mikään keskinkertainen vuosi. 

Ruokapuolella mennään edelleen aikalailla samaan tyyliin kuin ennenkin. Olen tyytyväinen, että nykyään on poliittisesti korrektia sanoa pitävänsä hyvistä hampurilaisista. Mistä tulee mieleen anekdootti, jonka kuulin vuosia sitten työpaikan ruokalassa. Satuin vierestä kuulemaan kuinka joku, juuri jenkeistä parin vuoden post-doc-kaudelta palannut, kehui ylpeänä, ettei hän koko aikana syönyt jenkeissä kertaakaan hampurilaista. Olin kyllä aika äimistynyt kommentista, vähän sama kuin joku palaa Italiasta ja kuhuu ettei syönyt koko aikana pastaa, tjs. Jotain positiivista siis ruokatrendeissä, toisaalta tietynlainen suvaitsemattomuus tuntuu nostavan päätään. Enkä nyt tarkoita vain sitä, että minusta tex mexiä mollataan turhaan, sekin voi oikeasti olla tosi hyvää (terveisiä vaan Texasiin ja Kaliforniaan). En mitenkään halua vähätellä mex mexiä (terveisiä vaan Kukalle Mexico Cityyn), mutta kyllä hyvä tex mex on hyvää sekin. Lähinnä tarkoitan nyt sellaista vakavampaa ruokasuvaitsemattomuutta, jossa tuomitsemalla puututaan toisten tapaan elää. Se on saanut ainakin minussa heräämään pienen vastarannan kiisken, ja huomaankin olevani puolustamassa ihmisten erilaisia ruokatottumuksia. Saarnaaminen ja tuomitseminen ei todellakaan johda mihinkään, mutta kannustava neuvominen ja ymmärrys toisen elämää kohtaan voi saada muutosta aikaan. Loistava esimerkki on Kari Aihisen Kaappaus keittiössä, jossa vaikka minkälaiset ei-kokkaajat saavat loistavia ohjeita, ymmärrystä ja intoa ruuanlaittoon positiivisen mallin ja neuvomisen kautta. Tykkään!

Mutta nyt siihen pääasiaan, eli kakkuun. Joskus tulee tehtyä tälläinen pieni kakku omalle porukalle, ja se on ihan vaivaton ja helppo tehdä. Minä en ole koskaan ollut mikään täytekakkuihminen, mutta kyllähän kesän ensimmäisessa mansikkakakussa on sitä jotain :)

2 munaa
1 dl sokeria
0.75 dl vehnäjauhoa
(½ tl leivinjauhetta jos haluaa)

1 l mansikoita
1 rkl sokeria
2 dl kermaa
1 dl rahkaa
1-2 rkl sokeria
ripaus vaniljajauhetta/2 tl vaniljasokeria


Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot joukkoon, sekoita varovaisesti ja kaada taikina pieneen voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (halkaisija 15 cm, tai 18). Paista uunissa 175 asteessa n. 30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla, jos tikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsä. Anna kakun vähän tasaantua ja kumoa se jäähtymään, anna jäähtyä kunnolla.

Sillä välin viipaloi vajaa puolet mansikoista kulhoon ja ripottele sokeria päälle. Anna mehustua ja makeutua rauhassa (ja huolehdi etteivät lapset syö muita mansikoita). Vatkaa kerma, lisää vähän rahkaa, sokeri ja vaniljajauhe/sokeri. 

Leikkaa kakku kahteen osaan. Ota mansikkaviipaleista valunut mehu talteen, lisää siihen vähän vettä (muutama rkl) jos mehua ei ole paljoa. Kostuta kakun alaosan reunat mehulla ja levitä kermarahkaa päälle. Levitä viipaloidut mansikat kerman päälle ja nosta toinen kakkulevy mansikoiden päälle, paina kakkua ihan vähän jotta yläpuoli mehustuu vähän mansikoista. Kostuta päällimäinen kakkulevy lopulla mansikkamehulla ja levitä kerma päälle (sen voi tehdä kauniisti pursottimella, tai sitten kuten minä eli ihan vaan lastalla sinne päin). Koristele kakku kokonaan mansikoilla (olettaen että lapset eivät ole syöneet niitä liikaa*).

*yleensähän mansikoita on reilusti, jotta kuormasta voi syödä ihan rauhassa. Tässä vaiheessa kesää, kun 250 g kotimaisia mansikoita maksaa mansikoita=5€ niin ei vaan raatsinut ostaa niitä riittävästi. Hyviä olivat!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Esikasvatus ei ole minun juttu



Juuei todellakaan. Onnistun kyllä joka vuosi chilien ja tomaattien esikasvatuksessa niin että saan niistä riittävän suuret kasvit tuottamaan hyvän sadon, etenkin chileistä tulee aina enemmän kuin mitä vuoden mittaan tulee käytettyä. Mutta se kaikki muu... 

Onneksi on puutarhamyymälät tai vaikka Hakaniemen tori, josta saa loistavia taimia. Yläkuvassa on kurkut, keskellä nuo pari pientä jotka sain tänä vuonna säilymään hengissä, ympärillä kurkut jotka ostin Hakaniemen torilta. Ja täytyy myöntää, että suunnilleen kymmenisen pientä taimea tapoin viemällä ulos liian aikaisin. Näin ollen kokeilen tänä vuonna myös sitä, että ehtiikö saada kurkkua jos kylvää siemenet kesäkuussa suoraan maahan.

No entäs tuo maissi, se vasta surulliselta näyttää, tai siis nuo  minun esi"kasvattamat", joita näkyy vasemman kuvan alalaidassa. Nuo selvästi tunnistettavat kasvit puolestaan ovat taas Hakaniemen torilta. 

Tällä hetkellä olen kylvänyt ja istuttanut koko aarin niin täyteen, ettei ruusukaalille (ostotaimet, jep) meinannut löytyä tilaa. Härkäpavut olivat itäneet vähän epätasaisesti, joten siirtämällä kaksi härkäpapua (alakuvan oikea laita sitä härkäpapua) eri paikkaan, sain naftin tilan kuudelle ruusukaalille. Yritän unohtaa sen, että syy miksi härkäpavut ovat tuossa penkissä on se, että juuri tuo alue tarvitsee isosti maanparannusta. Ajattelin lannoittaa paikallisesti tuota aluetta missä kaalit ovat, mutta mitenkään kovin optimistinen en ole. Katsotaan saanko tänä(kään) vuonna ruusukaalia omasta maasta.

Mutta onneksi esikasvatus on vain pieni osa viljelyäni. Palstalta saa tällä hetkellä salaattia, parsasalaattia (suosittelen, ihan loistavan makuinen salaatti), pinaattia, retiisiä, tilliä ja jopa sipuleita! En ole varma, mutta en muista että jo viikko ennen juhannusta olisi koskaan ollut näin paljon satoa saatavilla.



tiistai 10. kesäkuuta 2014

Focaccia Katukeittiöstä


Olen ollut ihmeen epäonninen kalojen kanssa viime aikoina, tänään ei tullut mitenkään erityistä savusiikaa, tai oli se siis ihan ok, mutta siinä kaikki. Lisukkeet sen sijaan toimivat oikein hyvin. Kotimaiset tomaatit ja kurkut ovat jo ihan syötäviä, samoin varhaiskaali alkaa olla parhaimmillaan. Ja erityisen hyvää oli tämä focaccia, jonka tein Liemessä-blogin Jenni Häyrisen loistavan Katukeittiö-kirjan ohjeen mukaan. En ole koskaan ennen tehnyt focacciaa, mutta ainakin tämä resepti toimi ja leipä oli todella hyvää, varmasti teen toistekin. Ihanaa juuri uunista otettuna, ja hyvää myöhemminkin.

3½ dl vettä
25 g tuoretta hiivaa
1½ tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
7 dl vehnäjauhoja

päälle:
½ dl oliiviöljyä (minulla oli nyt Kolatun yrtti Wilhelminan öljyä)
1-2 valkosipulinkynttä
sormisuolaa
rosmariinia

Sekoita hiiva veteen, lisää muut aineet jauhoja lukuunottamatta ja sekoita kunnes hunaja on liuennut. Lisää jauhoja pikkuhiljaa ja vaivaa taikinaa vähintään viisi minuuttia. Kohota puolisen tuntia. Voitele leivinpaperi reippaasti öljyllä, kumoa taikina paperin päälle ja levitä tasaiseksi. Kohota puolisen tuntia liinan alla. Murskaa valkosipulit öljyyn. Minulla oli tällä kertaa Kolatun yrtti Wilheminan öljyä, selvisin taas ilman hävikkiä ;) Painele leipään kuoppia ja valuta niihin valkosipuliöljyä. Ripottele päälle suolaa ja rosmariinia. Paista 250 asteessa 10-12 minuuttia, voitele vielä kerran oliiviöljyllä. Jenni käski lutrata öljyllä, ja minähän tottelin.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Bolognese haudutuspadassa


Minä olen alkanut valmistautua viikon työmatkalle. Pienemmät työmatkat menevät ohi ilman suurempia valmisteluja, mutta jos olen pidempään poissa, ja etenkin jos vaari tulee hätiin, teen aina vähän ruokia valmiiksi pakastimeen. Vaarin tarvitsee sitten vain keittää perunat/pasta/riisi ja lämmittää kastike. Tai jotain vastaavaa. Yleensä teen viikon parin ajan tavallista isompia ruoka-annoksia ja pakastan ylimääräisen ruuan. Nyhtökanaa on jo yksi annos pakastimessa, ja tästä kastikkeesta tulee useampikin ruoka, sekä minun työmatkani ajaksi, sekä niille kerroille kun ei itse ehdi/jaksa tehdä ruokaa. Keksin tehdä herkkukastikkeen eli bolognesen eli tomaattisen jauhelihakastikeen haudutuspadassa, kun Campasimpukka kehui niin kovasti omaa keitostaan, vai pitäisikö sanoa haudutustaan. Meillähän on samankokoiset padat, 5.7 l, ja Campasimpukka vihjasi minulle, että varmasti pataan mahtuisi tupla-annoskin hänen ohjeellaan. Ja niinhän siihen juuri ja juuri mahtuikin.

Minä tein jauhelihakastikkeen näin:

1 kg sika-nautajauhelihaa
1 kg hirven jauhelihaa
öljyä ja/tai voita
1-2 sellerinvartta
2 sipulia
2 punasipulia
1 iso valkosipulinkynsi
3 porkkanaa
1 palsternakka
suolaa ja mustapippuria myllystä
valko- ja viherpippuria morttelin kautta
paprikajauhetta (vähän myös savu-)
4 tlk tomaattimurskaa
1 tlk paseerattua tomaattia
3 rkl tomaattipyrettä
½ dl punaviinietikkaa
3 rkl fariinisokeria

iso kourallinen tuoretta basilikaa, oreganoa ja timjamia

Ota jauhelihat huoneenlämpöön. Laita paistinpannulle öljyä ja/tai voita, lisää  pilkotut sellerit, sipulit sekä raastetut porkkanat ja palsternakat (juureksia olisin laittanut enemmän jos olisi ollut). Kaada kasvikset haudutuspataan. Paista jauhelihat erissä kuumalla pannulla, mausta maun mukaan samalla. Siirrä lihat pataan, samoin tomaattimurskat, etikka ja fariinisokeri. Sekoita hyvin ja anna hautua asetuksella low 12 tuntia. Lisää lopuksi silputut tuoreet yrtit ja sekoita. Tarjoa heti, tai anna jäähtyä ja pakasta sopivissa annoksissa. Minä pakastin 5 annosta ja sen lisäksi syötiin yksi lounas tuoreeltaan.

Hyvä kastike, ja vaivaton. Pienellä työllä iso määrä maukasta kastiketta.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Nyhtökana Katukeittiöstä - ihan parasta nyhtökanaa


Tämä resepti on peräisin Liemessä-blogin Jenni Häyrisen mainiosta Katukeittiö-kirjasta. Minulla on kirja lainassa kirjastosta vielä hetken, joten nyt on kokeiltava kaikkea mahdollista ennen kuin joudun palauttamaan kirjan. Tuplasin tuon annoksen, tein sen illalla kaikessa rauhassa, pakastin puolet ja toisen puolen jätin nopealle ruualle tähän päivään. Kirjassa kana syötiin hampurilaisten välissä, minä tarjosin (kiireessä) riisin kanssa. Ruoka oli ihan mieletön hitti: lapset ottivat lisää ja lisää niin että kattilan pohja alkoi häämöttää, ja kaikki kehuimme kilvan kuinka hyvää ruoka oli. Esikoinen halusi että tekisin heti uuden satsin samaa ruokaa, eli tästä taitaa tulla taas yksi ruoka lisää pelastamaan arkikokkaamista. Kiitos Jenni!

1 kg hyviä kanankoipia
1 rkl voita
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 chili (minulla Aji Cristalia)
3 valkosipulinkynttä (minulla 1 iso)
400 g paseerattua tomaattia
2 rkl ruokosokeria
2 rkl worcestershire-kastiketta
½ dl omenaviinietikkaa
1 tl sinappia
1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
cayennepippuria
suolaa, pippuria

Kuullota pilkottua sipulia ja chiliä padassa viitisen minuuttia. Lisää valkosipuli, ja perään muutkin aineet. Anna hautua n. 2 tuntia padassa ilman kantta (minulla oli kyllä kansi alkuun, sillä kanat eivät ihan peittyneet kastikkeeseen). Nosta sen jälkeen kanankoivet padasta, revi liha irti luista haarukoilla ja siirrä lihat takaisin pataan. Syö heti tai myöhemmin.


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Paistettu kana-risoni-pannu

Sitähän on pyttipannua perunoista ja paistettua riisiä mutta mikä on sopiva nimi jämäpastalle?  Yhdistin tämän ruuan nimeen nyt kummatkin, sillä sitähän tästä tuli. Keitin eiliselle epäonniselle kalakastikkeelle (yhden mielestä ihan ok mutta mautonta, kahden mielestä pahaa ja yhden mielestä ehkä syötävää kunhan lastasi riittävästi chiliä päälle) reilusti risonia lisukkeeksi. Ja kun kastike ei uponnut, ei lisukettakaan kulunut paljoa. Sain tälle päivälle kastikkeesta vielä lounaan töihin (joo, olin tuo ensiksi mainittu, sekä samalla se, joka pelasti muun perheen "kärsimykseltä") ja silti risonia riitti tämän päivän päivälliselle. Minulla on pakastimen tyhjennys menossa edelleen, nyt oli sulamassa kukonpojan fileitä. Tein ruuan sen mukaan mitä sattui kaapeissa olemaan, ja tälläinen ruoka siitä tuli:

öljyä/voita
2-3 broilerinfilettä (tai mitä käytätkin)
suolaa, viherpippuria ja mustapippuria myllystä
2 kevätsipulia
n. 300 g kirsikkatomaatteja
valmiiksi keitettyä risonia sopivasti
1 rkl hyvää pestokastiketta
reilusti basilikaa (minulla oli sitruunabasilikaa)

Paista pieniksi paloiksi leikatut fileet öljyssä ja/tai voissa, mausta haluamallasi tavalla. Anna lihan kypsyä kokonaan. Puolita tomaatit pannulle, sekoittele vähän ja lisää risoni ja pestokastike. Anna lämmetä kunnolla ja sekoita kaikki hyvin sekaisin. Silppua reilusti basilikaa päälle ja nauti.

Ruoka oli ihan hyvää, joskin ruman väristä, vihreä ja punainen sekoittuivat väriopin mukaan ruskeaksi. Sitruunabasilika oli jo vähän nuupahtanut, tavallinen basilika olisi varmasti toiminut paremmin, mutta ne ovat vielä liian pieniä syötäväksi. Tomaatti oli selvästi liian kauan pannulla, vähempikin olisi riittänyt. Mutta ihan ok ruokaa (5v:n sanoja), ja hyvä mieli ettei mennyt mitään hukkaan.